sunnuntai 17. helmikuuta 2019

Jumala on hyvä


Jeesus kertoo useita vertauksia siitä, millainen on taivasten valtakunta. Matteuksen evankeliumin 20. luvussa Jeesus kertoo isännästä, joka kutsui työmiehiä viinitarhaansa. Ennen tätä kertomusta rikas mies oli tullut kysymään Jeesukselta, mitä hänen pitäisi tehdä, jotta hän perisi iankaikkisen elämän. Tuo kertomus päättyi siihen, että mies lähti pois Jeesuksen luota, koska ei pystynyt täyttämään vaatimuksia. Jeesus sanoi kuitenkin lohdullisesti opetuslapsille, että vaikka ihmiselle ei ole mahdollista pelastaa itseään, niin Jumalalle on kuitenkin kaikki mahdollista. Meille ihmisille niin tyypillisesti Pietari heti kysyy Jeesukselta, minkä palkan he sitten saavat. Hehän ovat jättäneet kaiken seuratakseen Jeesusta. Tuohon kysymykseen vastauksena Jeesus kertoo vertauksen viinitarhan työntekijöistä.

Isäntä menee paikallisen tavan mukaan aamulla torille palkkaamaan työmiehiä viinitarhaansa töihin. Hän saakin palkattua työmiehiä, mutta koska työtä on paljon, hän käy palkkaamassa lisää väkeä pitkin päivää. Viimeisen kerran hän käy vielä tuntia ennen työpäivän päättymistä. Kun sitten työpäivä on ohi, tulee palkanmaksun aika. Aamulla palkatuille on luvattu normaali päiväpalkka eli yksi denaari. Isäntä pyysi tilanhoitajaa maksamaan palkan työntekijöille alkaen viimeiseksi tulleista. Näille itselleen varmasti yllätykseksi he saivat koko päivän palkan. Samalla tavalla saivat palkkansa myös muut työmiehet. Kun sitten tuli koko päivän työtä tehneiden vuoro, niin he kuvittelivat saavansa enemmän, koska olivat tehneet töitä koko päivän. He saivat kuitenkin ihan saman denaarin eli yhden päivän palkan. Tästä nuo työmiehet suuttuivat. Isäntä sanoi heille: ”Kai minä saan omallani tehdä mitä haluan. Katsotko sinä karsaasti sitä, että minä olen hyvä?”

Tuo kertomus on siis vastaus Pietarin kysymykseen siitä, mitä he saavat palkaksi Jeesuksen seuraamisesta. Tuo kertomus on aivan samalla tavalla vastaus meille. Meilläkin saattaa olla sellainen harhakäsitys, että Jeesuksen seuraajina saamme ylimääräisiä palkkioita, kun elämme hyvää elämää ja noudatamme kaikkia sääntöjä, joita ajattelemme kristitylle kuuluvan. Joku saattaa ajatella, että Jumala parantaa ja antaa varallisuutta siksi, että hän seuraa Jeesusta. Tuollaista käsitystä ei Jeesus kuitenkaan opeta. Hän opettaa, että armoa ei voi ansaita. Jumala pelastaa ihmisen yksin armosta ja Jumalan armoa on myös kaikki se hyvä, jota me täällä maan päällä saamme. Taivasten valtakunnan maanpäällisinä työntekijöinä saamme luottaa siihen, että Jumala on hyvä ja pitää meistä huolta. Hän antaa sen, mitä tarvitsemme ja ennen kaikkea Hän huolehtii siitä, ettei kukaan jää matkalle, vaan jokainen Jeesuksen pelastama ihminen saa iankaikkisen elämän.

3 kommenttia:

  1. Herra on meidän yhteinen Herramme. Siksi myös hänen antamansa pelastuksen lahja on sama kaikille. Herra on hyvä ja hän jakaa omastaan. Kiitos tekstistäsi!

    VastaaPoista
  2. Kiitos❤️Amen🙏

    VastaaPoista