
Jeesus
tuossa kuitenkin sanoo, että kuulijat luottivat itseensä ja luulivat kelpaavansa
Jumalalle ja ylenkatsoivat muita. Tästä minulle tulee mieleen, että nuo
kuulijat pitivät omaa elämäänsä niin kelvollisena, että se kelpaisi myös
Jumalalle. Samalla he näkivät ympärillään ihmisiä, joilla oli elämässään
erilaisia vaikeuksia, ja halveksivat noita ihmisiä. Tuntuuko tämä asetelma
sinusta tutulta myös meidän aikanamme? Ainakin minä olen kohdannut meidän
kristittyjen keskuudessa ihan tuota samaa.
Jeesus
kertoo sitten fariseuksesta, joka rukouksessaan esitteli, millainen hän itse on
ja mitä hyvää hän on tehnyt. Rukoilemassa oli myös publikaani eli roomalaisten
palveluksessa oleva juutalainen. Tuo publikaani jäi seisomaan takaosaan pää alas
painettuna. Hän tunsi oman syntisyytensä ja pyysi Jumalaa armahtamaan häntä. Jeesus
sanoo, että tuo publikaani lähti kotiinsa vanhurskaana, mutta fariseus ei. Fariseus
ei tarvinnut Jumalan armoa mihinkään, koska hän oli itsessään niin hyvä.
Myös meidän
ainut mahdollisuus on pyytää Jumalaa olemaan meille syntisille armollinen. Jeesus
ei tullut kutsumaan niitä, jotka pitävät itseään vanhurskaina, vaan niitä,
jotka tuntevat oman syntisyytensä. Mekin saamme rukoilla kuten tuo publikaani.
Saamme tunnustaa Jumalalle kaikki rikkomuksemme ja laiminlyöntimme, kaikki epäonnistumisemme
ja huonon käyttäytymisemme. Saamme luottaa siihen, että Jeesus on sovittanut
kaikki meidän syntimme ja hänen takiaan olemme vanhurskaita.
No ni.Varokaa fariseusten ja publikaanien opetusta.Kaikki uskovat tietää sen eron,mitä on armahdetulla ja fariseuksella.Muuten ei olsi armahdettuja.Toki on niitäkin jotka väittävät olevansa uskovia,mutta ei armahdettuja.Kueten monet aasian uskonnpoista ja m onet kotimaan väärän armon kertojat.Sekä kotimaan oikeassa opissa olevat.Harhaoppista ihmistä karta Oli Jeesuksen rakkautta meille,ettemme eksyisi.Harhaoppeja näkyy kaikkialla.Välttäkää niitä.Pysykää minussa,niin minä pysyn teissä.Ellet ole tai pysy Hänessä eksyt varmasti sanan selittäjiin ja heidän opetukssiin väärästä armosta
VastaaPoistaKiitos vapauttavasta armon sanomasta
VastaaPoista