keskiviikko 20. marraskuuta 2019

Saamme maistaa Jeesuksen suloisuutta


Vaimoni pyysi minua tekemään lihamakaronilaatikkoa, johon lisäisin jääkaapissa olevia suppilovahveroita. Lupasin tehdä tuon ruuan. Otin kaapista makaronipussin ja luin siitä ohjeen. Siinä ei kuitenkaan mainittu suppilovahveroista mitään. Tein kuitenkin vaimoni toiveen mukaan ja laatikosta tulikin oikein hyvä, metsäisen makuinen ruoka. Kun vaimo tuli töistä, niin söimme ja me molemmat pidimme tuosta mausta.

Ihminen, joka ei ole ikinä syönyt makaronilaatikkoa, tai puhumattakaan suppilovahveroista makaronilaatikossa, ei tiedä, miltä tuo ruoka maistuu. On mahdotonta ymmärtää jonkin ruuan makua, jos ei ole ikinä sellaista maistanut. Sama on, jos joku ei ole kuullut Jeesuksesta ja saanut vastaanottaa syntien sovitusta, hän ei ymmärrä, mitä uskossa eläminen on. Hän ei voi maistaa Jeesuksen rakkauden suloista makua. Meidän tehtävämme on jakaa evankeliumia kaikille niille ihmisille, jotka eivät vielä tunne Jeesusta. Saamme kertoa siitä mausta, miltä syntien anteeksi saaminen maistuu ja luottaa siihen, että Pyhä Henki herättää heissä uskon Jeesukseen ja hekin saavat tulla osalliseksi Jumalan armosta.

Raamatussa puhutaan siitä, että meidän ei tule koota itsellemme aarteita tänne maan päälle vaan taivaisiin, jossa ei koi ja ruoste raiskaa. (Matt. 6) Ajattelen, että tuo taivas ilmenee myös jo täällä maan päällä ja tulevaisuudessa siellä jossain. Jumalan rakkaus vaikuttaa jo täällä. Kun olemme sanan kuulossa ja nautimme Herran pyhää ehtoollista tai käymme raamattupiirissä, niin se on sitä aarteiden kokoamista tähän aikaan ja myös tulevaan. Silloin kun me täältä lähdemme, niin me viemme omalta osaltamme sydämessämme olevan aarteen, joka on Jeesus Kristus, mukanamme iankaikkisuuteen. Jokainen, joka uskoo Jeesuksen elämäänsä, on jo itsessään aarre.

Muista, että sinäkin, joka et vielä jaksa uskoa itseäsi armosta autuaaksi, niin sinä saat uskoa. Sinä olet osallinen tästä hienosta ateriasta. Sinulla on lupa nauttia se. Jeesus on sinut ja meidät kaikki sovittanut ja me saamme tänäänkin uskoa, että kaikki meidän syntimme on anteeksi annettu Jeesuksen nimen ja veren tähden. Se on sinun ja minunkin kohdalla jo tänään totta. Me saadaan nauttia aarteesta, valtavasta salaisuudesta, jota me ei voida toisille antaa, vaan ainoastaan Jeesus voi sen antaa. Kun olemme syöneet hyvän aterian, meistä näkyy rauha ja tyytyväisyys. Samoin silloin, kun me saamme nauttia Jeesuksen ehtoollisessa ja Sanassa, me saadaan siitä itsellemme rauha ja tyytyväisyys. Ollaan ystävät hyvässä turvassa, sillä Jeesus on meidän syntimme pessyt pois.

2 kommenttia: