
Tänäkin
päivänä armon evankeliumi on se, mitä meidän tulee toisillemme puhua. Meillä
saattaa olla seurakunnassa sellainen tilanne, että osa seurakuntalaisista vaatii
toisilta, että pitäisi olla ”hyvä kristitty”, päästä eroon huonoista tavoista
ja parantua sairauksista. Näitä pidetään merkkeinä oikeasta uskosta. Jobkin
kirosi oman syntymäpäivänsä, kun hän sairasti ja ystävät sanoivat hänen sen
vuoksi kärsivän, että Job oli tehnyt jotain väärin Jumalaa kohtaan. Lopulta Job
toivoi, että Jumala veisi häneltä hengenkin pois.
Jos me
kristityt toinen toisiamme tuomitsemme, niin seurakunnasta tulee näyttelyseurakunta,
jossa ihmiset näyttelevät onnistuneita eikä uskalleta olla aitoja ihmisiä. Kuitenkin
Jumalan seurakunta on Pyhän Hengen saaneiden ihmisten joukko, ei mikään teatteri
tai tuomioistuin. Seurakunta on ne ihmiset, jotka on Jeesuksen verellä pestyjä.
Ei kristittyjen tehtävä ole ketään tuomita. Sillä ainut mikä meillä on, on se
turva, että me saamme uskoa omat syntimme anteeksi. Silloin kun meidän ei
tarvitse näytellä yhtään mitään, me opimme tuntemaan toinen toisemme sydämen kautta.
Kun me tunnemme toisemme sydämen kautta, hyväksymme toisemme vikoineen ja
puutteineen ja meidän on helppo rukoilla toistemme puolesta.
Minä toivon,
että me ymmärtäisimme seurakuntatasolla, että kristillinen seurakunta on
sairaala, jossa ei ole terveitä vaan sairaita. Niin kuin Jeesus sanoo, etteivät
terveet tarvitse parantajaa vaan sairaat. Se on tänäkin päivänä niin, että me
saamme syntisairaina uskoa itsemme autuaaksi. Sinä ystävä, jos tunnet itsessäsi
monenlaista vikaa ja puutosta, niin usko, että sinun syntisi on anteeksi
annettu Jeesuksen nimessä ja veressä. Aamen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti