sunnuntai 1. tammikuuta 2023

Herra pelastaa

 


Ostin tälle vuodelle seinäkalenterin, jossa on jokaiselle päivälle Raamatun kohta. Tälle vuoden ensimmäiselle päivälle on merkitty Jesaja 43:11, jossa sanotaan: ”Minä, minä yksin olen Herra, ei ole muuta pelastajaa kuin minä.” Otin Raamatun ja aloin tutkia tuota tarkemmin. Huomasin, että muutama viikko sitten olen kirjoittanut tekstin tämän saman luvun alkujakeista, jossa puhutaan siitä, miten Jumala on kutsunut meidät nimeltä.

Tässä luvun jatkossa Herra puhuu siitä, miten sokeita ja kuuroja me olemme. Jumala on ilmoittanut meille itsensä. Hän on puhunut, Hän on pelastanut, Hän on ilmaissut meille tahtonsa Sanassaan. Kukaan ei voi tehdä tyhjäksi hänen tekojaan eikä väistää hänen kättään. Silti ihminen vastustaa Häntä. Lohduton on ihmisen tila. Jos meitä ihmisiä kohdeltaisiin samalla tavalla, niin me sanoisimme varmasti, että ’antaa olla, kun kerran olet noin tyhmä, etkä tajua’. Jumala ei kuitenkaan ole ihminen.

Jakeissa 24-25 sanotaan: ”Synneilläsi kyllä olet minua rasittanut, pahoilla teoillasi minua vaivannut. Mutta minä, minä itse pyyhin pois sinun rikkomuksesi oman itseni tähden enkä muistele sinun syntejäsi.” Jumala pelastaa meidät siis itsensä tähden, omasta halustaan. Hänen tahtonsa on, että jokainen ihminen pelastuu. Hän ei kuitenkaan pakota ketään ottamaan pelastusta vastaan. Jos ihminen ei halua elää yhteydessä Hänen kanssaan, ei Jumala ihmistä siihen pakota. Kukaan ei kuitenkaan voi väistää Hänen kättään, vaan jokainen ihminen joutuu kohtaamaan Jumalan tuomion.

Tämä maanpäällinen elämämme loppuu jokaisella aikanaan ja ainut asia, minkä voimme ottaa täältä mukaamme on syntimme. Jos emme ole tämän elämän aikana suostuneet ottamaan vastaan syntiemme sovitusta Jeesuksen sovintoveressä ja siten saaneet syntejämme anteeksi, niin silloin joudumme vastaamaan niistä itse Jumalan edessä. Me Jeesuksen pelastamat saamme kuitenkin elää ja kerran kuolla turvallisin mielin. Jeesus lupaa: ”Minun Isäni tahtoo, että jokaisella, joka näkee Pojan ja uskoo häneen, on ikuinen elämä. Viimeisenä päivänä minä hänet herätän.” (Joh. 6:40)

Usko siis tänäänkin kaikki syntisi anteeksi Jeesuksen tähden. Elämä ei välttämättä ole helppoa, mutta on turvallista elää, kun on Jeesuksen oma. Herran siunaamaa alkanutta vuotta sinulle.

2 kommenttia:

  1. Kiitos samoin, kiitos!!

    VastaaPoista
  2. Kiitos Herra Jeesus sinä olet totuus ja Valkeus Kiitos että Annat armosi vain olet rukouksia kuuleva isä sinä näet minun lapseni Minä pyydän Armada Delta

    VastaaPoista