keskiviikko 4. tammikuuta 2023

Jeesus vie perille

 


Armoa ja rauhaa rakkaat blogin lukijat, kaikki kristityt ystävät, ja kaikki, jotka tätä tekstiä lukevat, niin haluan tervehtiä Jumalan armolla ja rauhalla. Minua on tänään puhutellut aivan erityisesti se, kun luin 5. Mooseksen kirjan loppua, ja miten Mooses ei ollut totellut kansan edessä Jumalaa, niin hän sai sellaisen rangaistuksen, että hän pääsi aivan siihen luvatun maan rajalle, mutta siihen hänen piti kuolla. Tänä päivänäkään kukaan ei tiedä Mooseksen hautapaikkaa, vaan sen tietää yksin Jumala. Jumala kuitenkin sanoi, että voit katsoa luvattua maata ennen kuin kuolet tähän vuorelle. Sen jälkeen Joosua otti Israelin kansan ja johdatti sen luvattuun maahan.

Olen tässä mietiskellyt, että jos Mooses olisi saanut johdattaa Israelin kansan luvattuun maahan, niin se olisi merkinnyt sitä, että Jumalan lain avulla joku ihminen voisi pelastua. Mutta jokaisen, myös Mooseksen, piti langeta. Joosua tarkoittaa Jeesusta, niin Jeesus oli se, joka sitten johdatti kansan luvattuun maahan.

On, ystävät rakkaat, tänä päivänäkin niin, että Jumalan laki ei voi meitä pelastaa. Jumalan laki ei voi meitä viedä taivaan kotiin, vaan me tarvitsemme siihen Jeesuksen ja uskon siihen, että Jeesus on sovittanut meidän synnit. Tämä on jollakin tavalla hyvin lohdullinen paikka. Siinä tulee esille se, että ei yksikään ihminen, vaan ainoastaan Jeesus, voi viedä meidät perille.

Mooses lakeineen kyllä pystyi johdattamaan siihen luvatun maan rajoille, mutta perille se ei voinut viedä. Näin se on tänä päivänäkin, että Jumalan laki voi johdattaa meidät tuntemaan Jeesuksen, mutta se ei voi viedä meitä taivaan kotiin.

Me saamme ystävät olla tässäkin asiassa hyvässä turvassa ja uskoa siihen, että Jeesus pitää meistä huolen. Jeesus ottaa meidät ja huolehtii taivaan kotiin. Me saamme uskoa, että Jeesus on meidän kaikki synnit pessyt pois. Sinä ystävä, joka epäilet juuri tällä hetkellä, niin armo kuuluu juuri sinulle ja meille kaikille. Ollaan ystävät hyvässä turvassa ja lohdutettuna ja uskotaan itsemme keskelle taivasta Jeesuksen Kristuksen sovintotyön tähden. Aamen

2 kommenttia:

  1. Kiitos Lohdullisesta JUMALAN SANASTA EERO VELI!Ja JUMALAN SIUNAAMAA JA JOHDATUKSEN VUOTTA 2023!

    VastaaPoista