perjantai 13. tammikuuta 2023

Pääsemme perille

 


Olen saanut olla tällä viikolla kahtena iltana uskovien yhteydessä. Olen ollut pitkään flunssassa enkä ole sen vuoksi pystynyt osallistumaan mihinkään, niin nyt tuntui valtavan todelta se, mitä Paavali kirjoitti roomalaisille: ’Kaipaan päästä tapaamaan teitä … jotta puolin ja toisin saisimme rohkaistua yhteisestä uskostamme’. Tänään mietin sitä, miten paljosta sitä jää paitsi, jos ei voi olla säännöllisesti uskovien ystävien kanssa yhdessä. Monet joutuvat esimerkiksi sairauden takia pysymään kotona, mutta ne, joille on mahdollista, niin kehotan hakeutumaan muiden kristittyjen pariin.

Molemmissa tämän viikon kokoontumisissa tuli esille sama asia eli se, miten tämä matkanteko täällä maan päällä on usein raskasta. Monet tuntuvat saavan hyvinkin raskaan taakan kannettavakseen. Me ihmiset katsomme elämää hyvin lyhyellä perspektiivillä ja siksi on usein vaikea ymmärtää, miksi tämä kärsimys on minulle annettu. Jumala kuitenkin näkee kokonaisuuden. Hän tietää, miten asiat vaikuttavat toisiinsa. Matkan onnistumista voikin arvioida vain lopusta käsin, perille pääsyn näkökulmasta. Jumalan tarkoitus on viedä meidät perille iankaikkiseen elämään.

Roomalaiskirjeen 8. luvun jakeessa 28 sanotaan: ”Me tiedämme, että kaikki koituu niiden parhaaksi, jotka rakastavat Jumalaa ja jotka hän on suunnitelmansa mukaisesti kutsunut omikseen.” Tähän lupaukseen me saamme luottaa. Jumala johtaa kaiken meidän parhaaksemme eli vie meidät perille iankaikkiseen elämään hänen yhteydessään.

Joskus kuulee sellaisia epäilyksiä, että jos Jumala ei olekaan kutsunut minua omakseen, jos minä en kuulukaan Jumalan suunnitelmaan. Tuollainen ei kuitenkaan ole mahdollista. Jumalan kutsu koskee jokaista ihmistä. Jumalan suunnitelma ihmisen pelastamiseksi oli lähettää ainoa Poikansa sovittamaan ihmisen synti. Jokainen, joka uskoo Jeesuksen omaksi Vapahtajakseen ja syntiensä sovittajaksi, kuuluu näihin ihmisiin, jotka rakastavat Jumalaa ja joiden elämää Jumala johdattaa.

Ole siis turvallisella mielellä, vaikka elämässä olisi millaisia vaikeuksia. Usko kaikki syntisi anteeksi Jeesuksen sovintoveren tähden ja luota siihen, että se riittää. Perille pääsy on varmaa. ”Häneen uskoessanne te myös olette saaneet luvatun Pyhän Hengen sinetiksenne. Se on meidän perintöosamme vakuutena, joka takaa meille lunastuksen, Jumalan kirkkauden ylistykseksi.” (Ef. 1:13-14) Aamen.

3 kommenttia:

  1. Aamen Kiitos! juuri minulle tuli!

    VastaaPoista
  2. Joo !! Kun jopa meitä tapetaan , niin se tapahtuu hyvän asian takia. !!

    VastaaPoista
  3. Ilmestyskirjasta …. Saamme totea tapahtumia ne blessed

    VastaaPoista