Lapsen asemassa

 

Luin tässä aamulla minulle niin rakkaaksi tullutta Galatalaiskirjettä. Galatian seurakunnassa oli se tilanne, että kun Paavali oli lähtenyt Galatiasta, sinne tuli valeapostoleita, jotka alkoivat vaatia, että Galatian kristittyjen täytyisi kääntyä myös juutalaisiksi. Nämä vaativat ihmisiä olemaan samaan aikaan kristittyjä ja lain täyttäjiä. Tähän tilanteeseen Paavali puuttui hyvinkin ankarin sanan kääntein.

Luvussa 4 Paavali kirjoittaa: ” Tarkoitan tätä: niin kauan kuin perillinen on alaikäinen, hän ei mitenkään eroa orjasta, vaikka onkin kaiken omistaja. Hän on huoltajien ja holhoojien alainen isänsä asettamaan määräaikaan asti.  Samoin on meidän laitamme. Niin kauan kuin olimme alaikäisiä, olimme maailman alkuvoimien orjia. Mutta kun aika oli täyttynyt, Jumala lähetti tänne Poikansa. Naisesta hän syntyi ja tuli lain alaiseksi lunastaakseen lain alaisina elävät vapaiksi, että me pääsisimme lapsen asemaan.” (jakeet 1-4)

Tässä on kysymys siitä, kuinka Jeesus on meidät vapauttanut lain alaisuudesta. Tuohon aikaan Rooman valtakunnassa oli ns. kasvattajaorjia, luotto-orjia, jotka olivat isännän valvonnan alla. Näiden luotto-orjien tehtävänä oli kasvattaa lapsia siihen asti, kunnes isäntä katsoi, että lapsena olon aika on päättynyt. Se oli nimenomaan talon isännän päätös.

Kun Paavali puhuu tässä alkeisvoimista, niin se oikeastaan tarkoittaa tässä yhteydessä lakia, joka on asetettu meidän ihmisten sydämiin. Tuo laki on sellainen niin kuin maallinenkin laki, että me kyllä tiedämme, kun me teemme väärin oli meillä uskoa tai ei. Hengellisen lain alta Jeesus halusi pelastaa ihmiset, että ihmiset ymmärtäisivät sen, että yksin armosta me saamme syntimme anteeksi. Me emme enää olisi sellaisia, että olisi ikään kuin kahdet raiteet taivaaseen, vaan jos me tahdomme lakia noudattaa, silloin me olemme vielä lain alla. Jos me taas tahdomme uskoa Jeesuksen sovintotyön omalle kohdalle, niin silloin me olemme Jeesuksessa uskovia ja taivaaseen menossa.

Tänä päivänäkin olen saanut kuunnella sellaisia asioita, että jossain ryhmässä on aluksi kehuttu, kuinka olet uskovainen, mutta sitten on alettu esittää vaatimuksia, jotka pitää täyttää ollakseen oikeassa uskossa. Eräs ystävä kertoi omista opiskeluajoistaan, että hänen oli uskovien opiskelijoiden ryhmässä pitänyt keksiä itselleen sellainen päivä, jolloin hän oli Jeesukselle syntynyt. Näin me tavallaan pilataan Jeesuksen armotyö. Meidän ei pidä kehittää mitään omaa eikä mitään systeemiä, vaan meidän tulee tänä armonpäivänäkin uskoa kaikki syntimme anteeksi Jeesuksen nimen ja veren tähden. Aamen.

Tässä on tie

 

Olin menossa paikkaan, jonka sijainnista en ollut varma ja siksi laitoin osoitteen navigaattoriin. Koko matkan se kertoi minulle, milloin piti kääntyä ja kuinka pitkän matkan piti kyseistä tietä ajaa. Sitten se myös kertoi minun olevan perillä.

Toisinaan ajattelemme, että Jumala ohjaa tätä elämäämme kuin navigaattori: Hän kertoo meille, milloin pitää risteyksestä kääntyä ja myös sen, jos valitsemme väärän tien. Useita kertoja olen kuullut ajatuksen, että Jumala on johdattanut jollekin ihmiselle ne sairaudet ja muut vastoinkäymiset, joita hänellä on elämässään. Tätä olen miettinyt paljon viime aikoina. Mitä tarkoittaa Jesajan sana: ”Aina kun olet eksymässä tieltä, milloin oikeaan, milloin vasempaan, sinä omin korvin kuulet takaasi ohjeen: -- Tässä on tie, kulkekaa sitä.” (Jes. 29:21)

Minun on vaikea ajatella, että omat väärät valintani olisivat Jumalan minulle valitsema tie. Monista valinnoistani ymmärrän jälkikäteen, että Jumala on puhunut omalle tunnolleni ja koettanut sanoa, että olen valitsemassa väärän tien. Mutta väärän valintani jälkeenkään hän ei ole minua hylännyt. Toki monet elämämme vastoinkäymiset eivät johdu omista vääristä valinnoistamme, vaan ne ovat tässä maailmassa elämiseen liittyviä onnettomuuksia ja haasteita.

Jeesus sanoo itsestään, että hän on tie, totuus ja elämä eikä kukaan pääse Isän luo muuten kuin hänen kauttaan. (Joh. 14:6) Ajattelen, että myös tuo Jesajan kirjan kohta puhuu samasta asiasta. Pyhä Henki pitää meidät oikealla tiellä, Jeesus-tiellä. Kun me sillä tiellä pysymme, saamme elää iankaikkista elämää Jumalan yhteydessä. Kerran koittaa aika, jolloin ei ole enää matkaa vaikeuttavia asioita eikä vääriä valintoja, mutta tässä ajassa niitä on.  Ne eivät kuitenkaan tarkoita, että olisimme väärällä tiellä. Kun uskomme Jeesukseen syntiemme sovittajana, olemme oikealla tiellä.

Efesolaiskirjeessä sanotaan: ”Häneen (Jeesukseen) uskoessanne te myös olette saaneet luvatun Pyhän Hengen sinetiksenne. Se on meidän perintöosamme vakuutena, joka takaa meille lunastuksen, Jumalan kirkkauden ylistykseksi.” (Ef 1: 13-14) Pyhä Henki on meidän matkaoppaamme, mutta ennen kaikkea hän on vakuutemme iankaikkisesta elämästä. Kuljetaan siis luottavaisin mielin tätä elämämme matkaa. Meillä jokaisella on omanlaisemme tie. Tärkeintä on, että se on Jeesus-tie.

Testamentti

 

Kun tänä aamuna heräsin, katselin Raamattua. Minulla on pöydällä erilaisia Raamattuja ja yhdessä niistä lukee Uusi Testamentti. Siitä minulle tuli mieleeni, että Uusi Liitto ja Uusi Testamentti ovat sanana ihan sama. Kun me luemme testamenttia, niin testamentin antajan on täyttynyt kuolla. Se pätee myös näihin hengellisiin asioihin. Uusi testamentti, Uusi liitto on hyvin rikas ja se on testamentti juuri minulle.

Testamentti on sellainen, että kun luonnollinen kuollut ihminen on sen kirjoittanut, sitä ei voi muuttaa. Sama se on Jumalan Pojan testamentissa, jonka hän on meille jättänyt. Me emme voi sitä muuttaa. Jeesus lupaa testamentissaan, että yksikään, joka uskoo häneen, ei joudu kadotukseen, vaan saa iankaikkisen elämän.

Meistä jokainen ymmärtää, että kukaan meistä ei voi lisätä mitään tuohon testamenttiin. Siitä todistaa koko Raamattu. Jeesus yritti fariseuksille todistaa, kuinka on tullut uusi aika, mutta nämä eivät pystyneet sitä millään ymmärtämään.

Jos me saamme joltain sukulaiselta testamentin, niin me emme voi siihen mitään lisätä emmekä me voi tehdä sitä tyhjäksi. Se testamentti siirtyy sellaisenaan meille. Mutta aivan niin kuin Jeesuksenkin testamentissa on se, että meidän täytyy uskoa hänen sovintotyönsä omalle kohdallemme, niin myös maallisessa testamentissa voi olla jokin ehto. Jumalan testamentissa ei todellakaan ole mitään muuta ehtoa kuin se, että se täytyy ottaa vastaan. Se on ikään kuin vakuutus siitä, että meillä on kerran iankaikkinen elämä taivaassa. Se on niin suurta ja lohduttavaa, että siihen ei ole mitään muuta sanottavaa kuin se, että meidän tulee rohkaista toinen toisiamme uskomaan. Yksin armo meitä ihmisiä täällä kuljettaa. Pyhä Henki, Armon Henki kehottaa meitä katsomaan Jeesusta ja hänen sovintokuolemaansa. Se on se testamentin sanoma meille.

Ystävät, me saamme tänäänkin olla hyvässä turvassa ja lohdutettuna ja luottaa tämä testamentti, Jeesuksen sovintokuolema, omalle kohdalle. Ollaan ystävät hyvässä turvassa. Jeesuksen nimessä ja veressä synnit anteeksi. Aamen.

Lupausten Jumala

 

Havahduin tällä viikolla oikein erityisesti siihen, että Raamattu on täynnä Jumalan lupauksia. Vanhassa Testamentissa kerrotaan monista ihmisistä, jotka toimivat Jumalan lupausten ohjaamina. Siellä on myös paljon lupauksia tulevasta Messiaasta eli Jeesuksesta. Koko Raamattu on täynnä lupauksia, jotka koskevat Jumalan toimintaa meidän, hänen lastensa, elämässä. Jesajan kirjan luvussa 46 sanotaan: ”Kuulkaa te, joita olen joutunut nostamaan ja kantamaan hamasta syntymästänne saakka, äitinne kohdusta asti! Teidän vanhuutenne päiviin saakka minä olen sama, vielä kun hiuksenne harmaantuvat, minä teitä kannan. Niin minä olen tehnyt ja niin yhä teen, minä nostan ja kannan ja pelastan.” (Jes. 46:3-4)

Lupaukset täytyy ottaa uskolla vastaan ja luottaa, että lupauksen antaja pitää sen, minkä hän on luvannut. Jumala pitää varmasti lupauksensa, mutta ratkaisevaa on, perustammeko me elämämme hänen lupaustensa varaan vai johonkin muuhun.

Jumalan tärkein lupaus on syntien anteeksi saaminen Jeesuksen sovintotyön kautta. Tämän maanpäällisen matkan ajaksi Jumala on luvannut meille Pyhän Hengen, joka opettaa meitä tuntemaan Jeesusta. Hän myös auttaa meitä uskossa vastaanottamaan Jumalan lupaukset. Ilman Pyhää Henkeä me emme ymmärrä Jumalan lupauksia oikein. Esimerkiksi tuon Jesajan kirjan kohdan joku voi ajatella tarkoittavan sitä, että jos Jumala kantaa, elämässä ei voi tapahtua mitään pahaa. Kun sitten kuitenkin pahoja asioita tapahtuu, Jumalaa pidetään epäluotettavana. Jumala lupaa kuitenkin nostaa ja kantaa ja pelastaa koko elämämme ajan kaikissa tilanteissa, niin hyvinä kuin huonoina päivinä.

Jotkut Raamatun lupaukset kantavat meitä erityisesti vaikeina hetkinä. Minulle yksi tuollainen lupaus on Roomalaiskirjeen luvussa 9: ”…ei mikään luotu voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta, joka on tullut ilmi Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.” (Room. 9:39) Onko sinulla jokin kohta, joka kantaa sinua aivan erityisesti? Jos haluat, voit kirjoittaa sen kommentteihin.

Me saamme tänäänkin jäädä turvallisella mielellä Jeesuksen armon varaan, tuntui miltä tuntui. Hän lupaa olla kanssamme maailman loppuun asti ja iankaikkisesti.

Ihmeet ja usko

 

Rauhantervehdys kaikkiin koteihin ja kaikille blogin lukijoille. Rauhantervehdyksellä tarkoitan juuri sitä, että Jeesus Kristus on se meidän rauhan lähde, josta me saamme voiman. Minulla on viime aikoina ollut mielessä se, että jos me saamme hyvää ruokaa syötäväksi. Sitten siihen tulee ystävä, joka sanoo, että saat siitä vielä paremman, jos laitat siihen sokeria. Jos sitten teemme sillä tavalla, niin se herkullinen ruoka ei enää olekaan herkullista, vaan se on mennyt pilalle. Tarkoitan tällä vertauksella sitä, että Jumalan armoon me emme voi lisätä mitään, ei edes mitään hyviä asioita. Ne voivat kyllä toisessa kohtaa olla hyviä asioita, mutta sovintotyöhön niitä ei voi millään tavalla liittää.

Yksi tällainen asia on ihmisten parantaminen silloin, jos ihmeistä tulee uskomme pääkohta ja Kristus jää sivuun; Kristus, joka on antanut meille kaikki synnit anteeksi. Siitä puuttuu se, miksi Jeesus on tullut eli meidän syntiemme tähden. Luen Luukkaan evankeliumin luvusta 10 jakeen 20: ” Mutta älkää siitä iloitko, että henget teitä tottelevat. Iloitkaa siitä, että teidän nimenne on merkitty taivaan kirjaan.” Kristityn todellinen ilon kohde on siinä, että me saamme syntimme anteeksi ja meidän nimemme on taivaan kirjassa.

Meidän täytyy ymmärtää se, että tänä päivänä on monenlaista eksyttävää opetusta siitä, kuinka saadaan sairauksia parannettua ja tehtyä kaikenlaisia ihmeitä. Itse ajattelen niin, että Jeesus tekee myös tänä päivänä ihmeitä, mutta varsinainen evankeliumi ei saa koskaan perustua ihmeisiin. Joku on joskus sanonut, että myös uskosta osattomat voivat saada ihmeitä tehtyä, kun he käyttävät Jeesuksen nimeä. Jeesuksen nimi on niin voimallinen. Todellinen armo on kuitenkin Jeesuksen sovintotyössä ja se on ainoa, johon me voimme turvata.

Ollaan ystävät hyvässä turvassa ja uskotaan, että meidän kaikki synnit on anteeksi annettu.

Laupeudesta me elämme

 

Armon ja rauhan tervehdys rakkaat ystävät. Kuuntelin Vesa-Matti Loirilta, edesmenneeltä taiteilijalta, laihialaisvitsejä. Eräässä vitsissä laihialaisisäntä luki lehteä ja sanoi tyttärelleen, että se on tuo Paavo Nurmikin kova juoksemaan. Tytär siihen, että eikö nyt kannattaisi jo ostaa uusi lehti, kun tuota samaa juttua on kuultu jo kauan aikaa. Papparainen sanoi siihen, että tämän lehden on aikoinaan hänen isänsä hankkinut eikä kannata uutta lehteä ostaa, kun nyt alkaa tietää, mitä noissa jutuissa tapahtuu.

Miksi minä otin tällaisen vertauskuvan, johtuu siitä, että onko meillä kristityillä myös sellaista taipumusta, että me emme millään haluaisi oppia uusia asioita. Esimerkiksi kuinka kieli- ja historiantutkimus ovat menneet eteenpäin, ja kuinka ne avaavat Raamattua lisää. Meidän täytyy kuitenkin ajatella niin, että se, joka meillä pysyy iankaikkisesti samana, on Jeesus Kristus ja armo. Armo on se, joka meidät pitää tällä uskon tiellä.

Lempivirressäni 275 sanotaan:
1. Mä elän laupeudesta ja armon antimista. En ansainnut mä autuutta, se tuotiin taivahista. Tää lohdutus on ainoa: mä elän laupeudesta.  

2. Sua, Jeesus, kiitän ainian, kun hädästä mun nostit, joit vihan maljan katkeran ja verelläs mun ostit. On autuuteni sinussa: mä elän laupeudesta.

3. Ylistän, Isä, sinua nyt täällä murheen maassa, vaan kerran valkovaatteissa saan kiittää kunniassa. Soi riemuvirsi taivaassa: Mä elän laupeudesta.

Tämä on virsi, joka sisällyttää koko meidän kristinuskon. Armo on suotu meille taivahista eli Jumala antoi oman Poikansa meidän syntisten puolesta, että me saamme hänessä uskoa anteeksi ja olla armahdettuja. Meidän ei todellakaan tarvitse itse yrittää joillakin teoilla kelvata Jumalalle, vaan ainoastaan armo on se, joka meidät vapauttaa.

Olen viime aikoina saanut kiertää erilaisissa hengellisissä ryhmissä ja olen huomannut, että vielä tänä päivänäkin on paljon sellaista ajatusta, että tullaan uskoon, mutta kyllä sitten täytyy jotain itsekin yrittää. Voin sanoa omasta kokemuksesta, että se oma yrittäminen ei mitään auta, vaan päinvastoin tilanne menee huonommaksi ja armo katoaa. Mutta kun me armosta uskomme oman autuutemme ja kaikki syntimme anteeksi, niin siitä me saamme voiman.

Jeesus on antanut sovintoverensä meidän puolestamme, ja me saamme Jeesuksen armon turvin elämän voiman ja rohkeuden kristilliseen uskoon. Kun me menemme kerran taivaan kotiin, meille puetaan Karitsan verellä pestyt valkovaatteet. Taivaassa me saamme kiittää Isää ja olla kaikella tavalla iloisia.  Uskotaan, ystävät, kaikki synnit anteeksi Jeesuksen nimen ja veren tähden.

Jeesuksen jalkojen juureen

 

Yhdessä virsikirjassa olevista synnintunnustuksista pyydetään: Oi sinä kaikkein armollisin, ristiinnaulittu Herra Jeesus Kristus. Armahda minua vaivaista syntistä, ja katso puoleeni laupeutesi silmin, niin kuin sinä katsoit Pietariin, kun hän oli kieltänyt sinut, ja niin kuin sinä katsoit syntiseen naiseen fariseuksen kodissa ja ryöväriin ristinpuulla.

Aloin miettiä tuon naisen elämää ja tällaisia mielikuvia minulle tuli. Nainen oli ilmeisesti prostituoitu, mutta hän halusi kuitenkin jotain muuta. Nainen oli hyvin yksinäinen. Miehet tulivat hänen luokseen ja käyttivät häntä hyväksi, mutta muuten kukaan ei halunnut olla hänen kanssaan tekemisissä. Nainen oli kuullut Jeesuksesta, joka vietti aikaa syntisten ihmisten kanssa ja ehkä hän oli myös nähnyt Jeesuksen auttavan heikossa asemassa olevia ihmisiä. Vähitellen naisen halu kohdata Jeesus tuli niin suureksi, että hän meni kaikkien tapojen vastaisesti fariseus Simonin kotiin, jossa Jeesus oli aterioimassa.

Nainen osoitti valtavaa kaipaustaan pesemällä Jeesuksen jalat kyynelillään. Sitten hän kuivasi jalat hiuksillaan, suuteli niitä ja voiteli ne tuoksuöljyllä. (Luuk. 7: 36- 38) Nainen vuodatti kaiken sen, mitä hänellä oli Jeesuksen jalkoihin. Fariseus Simon paheksui naista, mutta Jeesus katsoi naista laupeutensa silmillä.

Kertomuksessa puhutaan paljon Simonista ja hänen asenteestaan, mutta tässä tekstissä haluan keskittyä tuohon naiseen ja siihen, mitä hän voi meille opettaa. Nainen ei kuvitellut olevansa millään tavalla hyvä, vaan hän tunsi syntisyytensä ja myös osasi mennä sen kanssa oikean henkilön luo ja sai avun. Naisesta lukiessamme meille saattaa tulla sellainen ajatus, etten minä nyt sentään sellainen ole kuin tuo nainen. Kuitenkin niin kauan kuin me pidämme itseämme hyvinä, meidän on vaikea hyväksyä sitä, että olemme syntisiä. Jos emme tunnusta pahuuttamme, emme myöskään saa kokea täydellistä armoa.

Jos sinä koet itsesi ulkopuoliseksi ja pahojen tekojesi painamaksi, muista miten Jeesus kohtasi tämän naisen. Myös sinä ja minä olemme Jeesukselle rakkaita. Jeesus ei katso syntejämme läpi sormien, koska hän on joutunut maksamaan niistä hengellään. Hän kuitenkin katsoo meitäkin laupeutensa silmillä ja sanoo meille samalla tavalla kuin tuolle naiselle: ”Kaikki sinun syntisi on anteeksi annettu.” (Luuk. 7:48) Ollaan siis turvallisella mielellä ja mennään kaikkien asioidemme kanssa, ihan sellaisena kuin olemme, Jeesuksen jalkojen juureen. Hän antaa meille avun.

Valkeus tielläni

 

”Valkeus kirkas päällä synkän maan, nyt johdata! Tietä en itse tunne ollenkaan. Nyt johdata! Matkaani ohjaa! Kauas näe en, vain askeleen, vaan ottaa tahdon sen.” (virsi 508:1) Omien asioiden kanssa valkeuteen tuleminen on tärkeää kasvun kannalta. Kasvamisen on tarkoitus olla asenteiden ja tekojen muuttumista parempaan suuntaan. Jos en kuitenkaan suostu tunnustamaan erehdyksiäni ja vääriä toimintamallejani, eli tuomaan niitä valoon, kasvaminen estyy.

Johanneksen evankeliumin 3. luvussa sanotaan: ”Se, joka tekee pahaa, kaihtaa valoa; hän ei tule valoon, etteivät hänen tekonsa paljastuisi.” (3:20) Minä olen monesti huomannut, miten jokin oma väärä tekoni hävettää minua niin paljon, että en halua sitä tunnustaa. Saatan kyllä rukouksessa tunnustaa sen Jumalalle, pyytää anteeksiantoa ja uskoa, että saan sen anteeksi. Tuo anteeksianto jää kuitenkin tässä maanpäällisessä elämässä vajaaksi, ellen suostu käsittelemään asiaa niiden ihmisten kanssa, joita asia koskee. Anteeksi pyytäminen tuo rauhan.

Raamatun kohta jatkuu: ”Mutta se, joka noudattaa totuutta, tulee valoon, jotta kävisi ilmi, että hänen tekonsa ovat lähtöisin Jumalasta.” (3:21) Kaikki hyvä tässä maailmassa on Jumalan antamaa. Myös niiden ihmisten kohdalla, jotka eivät usko Jeesukseen omana Vapahtajanaan, on kaikki hyvyys Jumalasta lähtöisin. Se ei kuitenkaan pelasta. Vain Jeesus pelastaa.

Kun me suostumme omassa elämässämme Jeesuksen valon hoidettavaksi, saamme todellisen avun. Aina emme saa ihmisiltä anteeksi vääriä tekojamme, mutta kun ne on käsitelty Jeesuksen valossa, saamme itsellemme rauhan. Saamme myös rukoilla niiden puolesta, joiden on vaikea antaa anteeksi, että Jeesus saisi tulla heidänkin valokseen.

Tuodaan siis kaikki mieltämme painavat asiat valoon. Pyydetään niitä Jumalalta anteeksi Jeesuksen tähden ja sitten Pyhän Hengen johdatuksessa tuodaan ne valoon myös niiden ihmisten kanssa, joita asia koskee. Tehdään matkaa kohti iankaikkista elämää Jeesus-valossa: ”Minä olen maailman valo. Se, joka seuraa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo.” (Joh: 8:12)

Likaiset kadut

 

Armon ja rauhan tervehdys rakkaat ystävät, blogin lukijat. Halusin tänään ottaa esille sellaista asiaa, kuinka me ihmiset tarvitsemme esimerkkejä ja vertauskuvallisuutta, että me oppisimme ymmärtämään asioiden sisältöjä paremmin. Jeesus puhuu monissa kohdin vertauksia ja näiden vertausten takana on juurikin se, että me ihmiset saisimme tutkia Raamattua ja Pyhä Henki avaa meille näitä vertauskuvia.

Nyt meillä on sellainen aika vuodesta, että ulkona helposti likaannumme kurakelissä ja siitä tuli mieleeni ottaa esille Johanneksen evankeliumin luvusta 13 jakeet 4-8: ” Niinpä hän nousi aterialta, riisui viittansa ja kietoi vyötäisilleen pellavaliinan. Sitten hän kaatoi vettä pesuastiaan, rupesi pesemään opetuslasten jalkoja ja kuivasi ne vyötäisillään olevalla liinalla. Kun Jeesus tuli Simon Pietarin kohdalle, tämä sanoi: "Herra, sinäkö peset minun jalkani?" Jeesus vastasi: "Tätä, minkä nyt teen, sinä et vielä käsitä, mutta myöhemmin sinä sen ymmärrät." Pietari sanoi hänelle: "Sinä et ikinä saa pestä minun jalkojani!" Jeesus vastasi: "Jos minä en pese sinua, ei sinulla ole sijaa minun luonani."

Lähi-Idässä kadut olivat tuohon aikaan hyvin likaisia. Kadulle heitettiin pesuvedet ja kaikenlaisia roskia. Kun siellä käveli, niin jalat olivat todella likaiset. Tämä kuvaa myös sitä, että kun me kristityt täällä vaellamme, niin koko ajan me likaamme jalkojamme. Jeesus antaa esimerkin siitä, kuinka meidän tulee pestä toinen toistemme jalkoja. Se voi olla sitä, että me viemme evankeliumia toisillemme. Se voi tarkoittaa myös sitä, kuinka kristitty voi toiselle ripittäytyä, kertoa omista koettelemuksistaan ja vaikeuksistaan. Rippi on jäänyt meillä luterilaisuudessa kovin vähälle. Myös se on jalkojen pesua, kun me saamme mennä Herran pyhälle ehtoolliselle ja nauttia uskolla Jeesuksen ruumiin ja veren.

Katujen likaisuuden takia tuohon aikaan jalat olivat ihmisen saastaisin paikka. Pietari yritti estellä, että et suinkaan sinä pese minun jalkojani. Niinhän se on tänä päivänäkin, kun me viemme evankeliumia eteenpäin, niin ihmisten on vaikea nöyrtyä ja ottaa armo vastaan, ellei Jumala ole saanut jo valmistaa vastaanottavaksi. Alku on sitä, että halutaan, että en minä näillä jaloillani, näillä matkan epäonnistumisilla, sotke ainakaan Jeesusta tähän. Siitä tulee sellainen oman ymmärtämisen usko.

Jeesus sanoo Pietarille, että jos minä en saa pestä sinun jalkojasi, ei sinulla ole osaa minun kanssani. Jeesuksen täytyy pestä meidän jalat ja Jeesus käskee meidän matkamiesten täällä ajassa pestä toinen toistemme jalkoja. Sen tähden ystävät, haluan tänään Jumalan puolesta, Jeesuksen puolesta sanoa, että usko rakas ystäväni: Kaikki sinun syntisi on anteeksi annettu Jeesuksen nimen ja veren tähden. Ole hyvässä turvassa ja lohdutettuna. Aamen.

Koettelemuksista toivoon

 

Jumalan armon ja rauhan tervehdys rakkaat blogin lukijat. Jumalan armo saa meidät tänäänkin vallata. Kun Paavali pyytää ottamaan piikin pois lihastaan, niin Jeesus vastaa: Luota minun armooni, niin siinä on sinulle kylliksi. Meillä ihmisillä on tässä ajassa monenlaisia vaikeuksia. Menestysteologia opettaa, että kun olet kristitty, niin vaikeudet loppuvat. Voin sanoa, että näin ei ole. Meillä on monenlaisia sairauksia, taloudellisia vaikeuksia, työnsaantivaikeutta ja monenlaista vaikeutta. Me voimme kuitenkin aina turvautua siihen, että Jeesus pitää meistä huolen.

Haluan lukea Psalmin 66 jakeet 10 ja12: ” Sinä olet koetellut meitä, Jumala, puhdistanut ahjossa kuin hopeaa. Sinä olet antanut vihollisten ajaa ylitsemme, me olemme joutuneet tuleen ja veteen, mutta sinä olet avannut meille jälleen tien.” Tämä on hyvin puhutteleva paikka. Ei Psalmin kirjoittajakaan kirjoita, että meillä olisi sellainen tie, jossa ei ole vaikeutta ja sairautta.

Minua itseäni on erityisesti omat sairauteni päinvastoin vetäneet lähemmäs Sanaa ja sanan tutkimista. Ajattelen niin kuin vanhat kristityt sanovat, että vaikeudet tuovat kestävyyttä ja koetuksesta selviytyminen tuo uuden toivon. Kun me ajattelemme, että sinulla on ollut todella vaikeaa ja sinun puolestasi on rukoiltu ja sinä olet itse rukoillut, niin siinä kun rukoillaan, tulee toivo. Sitten kun se koetus on vihdoin ohi, niin ymmärretään, että Jumalalla on ollut jokin tarkoitus tälle minun henkilökohtaiselle koettelemukselleni. Sitä ei aina silloin kun se on päällä ymmärrä, mutta myöhemmin sen tulee ymmärtämään.

Vaikka meillä olisi minkälaisia koettelemisia, vaivoja ja sairauksia, niin me saamme, rakkaat ystävät, uskoa, että kaikki meidän synnit on anteeksi annettu Jeesuksen nimen ja veren tähden. Näihin sanoihin haluan päättää tämän tekstin ja kehottaa meitä kaikkia kristittyjä vaikeuksista huolimatta luottamaan siihen, että Jeesuksella on jokin tarkoitus ja hän hoitaa meidät taivaan kotiin. Ollaan hyvässä turvassa. Aamen.

Jeesus on rakkaus

 

Rauhaa ja armoa meidän rakkaalta Jeesukselta Kristukselta. Minua on puhutellut 1. Korinttolaiskirjeen 13. luku: ”Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä, mutta minulla ei olisi rakkautta, olisin minä vain helisevä vaski tai kilisevä kulkunen. Ja vaikka minulla olisi profetoimisen lahja ja minä tietäisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon, ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin vuoria siirtää, mutta minulla ei olisi rakkautta, en minä mitään olisi. Ja vaikka minä jakelisin kaiken omaisuuteni köyhäin ravinnoksi, ja vaikka antaisin ruumiini poltettavaksi, mutta minulla ei olisi rakkautta, ei se minua mitään hyödyttäisi.” Sitten tullaan siihen paikkaan, että rakkaus ei pöyhkeile ja kerskaa jne. Meistä varmaan jokainen on kuullut tämän kohdan, varsinkin silloin, kun ollaan oltu häätilaisuudessa, niin silloin on noustu kuulemaan näitä sanoja.

Meistä kukaan, joka itsensä oikein tuntee, ei oikein löydä itsestään näitä rakkauden merkkejä. Tässä on oikeastaan kysymys sellaista asiasta, että Korinton seurakunnassa oli tullut riita siitä, mitkä lahjat ovat tarpeellisia ja kuinka jotkut ovat lahjattomia. Jeesus tuo esille sitä, kuinka kaikki ovat tarpeellisia. 12. luvun lopussa on muoto, joka viittaa vuoren ylitykseen. Jos menee ilman opastajaa vuoren yli kapeaa tietä, joka välillä katoaa, niin silloin helposti eksyy. Se kuvaa hyvin sitä, että Pyhä Henki ohjaa meitä tällä tiellä ja matkalla, ettemme eksy. Se on sitä Jumalan suurinta rakkautta. Oikeastaan aina kun Raamatussa puhutaan rakkaudesta, meidän tulee laittaa rakkauden tilalle Jeesus, meidän Vapahtajamme. Johannes 3:16 sanotaan, että Jumala on rakastanut meitä niin paljon, että antoi Ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä. Meillä ei ole muuta kuin Jumalan rakkaus.

Me olemme yksi osa Kristus-ruumista eikä meistä kukaan ole turha. Meillä jokaisella on tehtävä, jonka Jumala on meille antanut. Olkaamme siinä kuuliaisia ja eletään sen lahjan kanssa. Niin kuin ei ruumiinjäsenetkään voi korvata toista.  Jalka ei voi mennä käden paikalle eikä silmä korvan paikalle. Meistä jokainen ymmärtää, kuinka tärkeää on se, että me olemme seurakunnassa sillä paikalla, mikä meille kuuluu. Me, jotka kirjoitamme tätä blogia, tunnemme, että Jeesus on antanut meille tämän tehtävän. Ollaan ystävät hyvässä turvassa ja uskotaan Jeesuksen rakkaus tänäänkin syntiemme sovittajaksi. Sinä saat uskoa, että kaikki sinun syntisi on anteeksi annettu Jeesuksen nimen ja veren tähden. Aamen.

Kohtaamisia

 

Näin lehdessä tiedon, jonka mukaan Suomessa 1,3 miljoonaa ihmistä asuu yksin. Tässä joukossa on hyvin erilaisissa elämäntilanteissa eläviä ihmisiä ja moni heistä ei tunne itseään lainkaan yksinäiseksi. Toisaalta hyvin moni kokee jatkuvaa yksinäisyyttä. Jos yksin eläminen aiheuttaa myös sen, että kokee itsensä ulkopuoliseksi ja tarpeettomaksi, seuraukset voivat olla vakavia.

Yksi hyvinvoinnin perusasioista on saada olla tarpeellinen toisille. Ihmiselle on tärkeää, että hän voi olla avuksi jollekin. Meidän yhteiskunnassamme avun pyytäminen ja antaminen on vähentynyt ja se lisää yksinäisyyttä. Olen huomannut itsessäni, miten paljon se tuo elämään sisältöä, kun joku tarvitsee minua. Tämän huomattuani, olen miettinyt, osaanko itse pyytää apua silloin, kun sitä tarvitsen.

Raamatussa on kerrottu paljon sellaisia tapahtumia, joissa Jeesus kohtasi yksinäisen ihmisen ja antoi hänelle arvon. Erityisesti mieleeni nousi kohtaaminen Sykarin kaivolla. Oli keskipäivä ja hyvin kuuma. Jeesus lähetti opetuslapset läheiseen kaupunkiin hankkimaan ruokaa. Tällä tavalla Jeesus järjesti kohtaamisen hyljeksityn naisen kanssa. Nainen tuli yksin kaivolle vettä hakemaan sellaiseen aikaan, kun kukaan muu ei sitä kuumuuden takia tehnyt. Jeesus pyysi naiselta apua: ”Anna minun juoda astiastasi.” (Joh. 4:7) Tuo pyyntö oli ennenkuulumaton, koska juutalainen mies ei ikinä puhunut samarialaisen naisen kanssa. Jeesus kuitenkin teki niin ja sitä seuranneet tapahtumat johtivat tuon naisen ja monien muidenkin ihmisten elämän muuttumiseen, kun he alkoivat uskoa Jeesukseen maailman Pelastajana. (Joh. 4:42)

Myös meidät Jeesuksen pelastamat ihmiset on kutsuttu kohtaamaan toisia ihmisiä rakkaudella. Välinpitämättömyys ja huomiotta jättäminen on yksi loukkaavimpia asioita. Meidän ei tarvitse pitää kaikista ihmisistä, jotka elämäämme lähetetään. Me voimme kuitenkin kohdata heidät ystävällisyydellä ja antaa heille ihmisarvon. Pyhä Henki voi antaa tällaisen kohtaamisen johtaa uskon syntymiseen ja vahvistumiseen. Huolehditaan siis toinen toisistamme, ollaan toisillemme tarpeellisia ja annetaan Pyhän Hengen tehdä työtään erilaisten kohtaamisten kautta.

Ole rohkea

 

Jumalan armoa ja rauhaa rakkaat ystävät ja kristityt, kaikki te, jotka luette tätä. Haluan tervehtiä teitä jokaista Jumalan armolla ja rauhalla. Minua on aivan erityisesti puhutellut 2. Moos. 4:10, jossa sanotaan näin: ” Niin Mooses sanoi Herralle: "Oi Herra, minä en ole puhetaitoinen mies; en ole ollut ennen enkä senkään jälkeen, kuin sinä puhuit palvelijallesi; sillä minulla on hidas puhe ja kankea kieli".

Me kristittyinä ymmärrämme hyvin sen, että Jumala antoi Moosekselle tehtävän olla Israelin kansan johtajana erämaassa. Mooseksesta tuntui, että hän on aivan väärä mies; että jos mahdollista, niin joku toinen voisi ottaa tehtävän. Meillä kristityillä on vähän sitä samaa, minä puhun vain itsestäni, mutta uskon sen koskevan meitä monia. Kun pitäisi jollekin ihmiselle puhua evankeliumia, vaikkapa kadulla tai sairaalassa tai missä vain, niin tulee sellainen olo, että voinko, kehtaanko tai saanko puhua. Onko nyt sopiva aika vai olisiko hyvä, että joku toinen. Jos jumala on valinnut, niin se on varmasti joku toinen.

Sen tähden minä ihailen ihmisiä, jotka minullekin ovat rohkeasti tulleet puhumaan Jeesuksesta niin kadulla kuin sairaalassa. Niin kuin sairaalassa se eräs työntekijä sanoi, että Pyhä Henki lähetti hänet minun luokseni. Meidän tulee olla Pyhän Hengen äänelle kuuliaisia ja omalta kohdaltamme viedä evankeliumia eteenpäin. Sellainen ajatus, että evankeliumin eteenpäin vieminen on annettu tehtäväksi saarnaajille ja evankelistoille ja papeille, niin se on harha-ajatus. Meidän jokaisen tehtävä on kertoa armollisesta Jumalasta.

Meidän ei tarvitse oikeastaan enempää ymmärtää kuin että Jeesus meni ristille ja sovitti meidän synnit. Kun me ymmärrämme sen, niin me olemme ymmärtäneet paljon. Me olemme perisyntisiä ja Jumalan Pojan on täytynyt roikkua siinä keskimmäisellä ristillä sen tähden, että meidän synnit on anteeksi annettu. Olen huomannut, kuinka erilaiset kuolleen uskon tunnustajat ovat rohkeita. Kaiken maailman puunhalaajat ja meediot ja uususkonnollisuus, kuinka ne nostaa päätään. Ei ne häpeile. Olen sitä miettinyt, mistä se tulee meille kristityille. Se on varmaankin merkki siitä, että me tuomme esille elävää Jumalaa, ja silloin kun me puhumme elävästä Jumalasta, niin siellä on myös vastavoima Perkele, joka ei antaisi meidän millään puhua.

Se täytyy muistaa, että Jumala on kuitenkin aina vahvempi kuin Perkele. Kun me vain avaamme suumme, niin kyllä Pyhä Henki antaa sanottavan . Näillä rohkaisun sanoilla haluan ystävä lohduttaa sinua ja rohkaista viemään evankeliumia eteenpäin. Myös se, jos et ole aina jaksanut olla puhumassa Jeesuksesta hyvää kanssamatkustajille, niin me saamme kuitenkin uskoa kaikki anteeksi Jeesuksen nimen ja veren tähden ja saamme olla kiitollisia siitä, että meillä on armahtavainen Jeesus. Ollaan ystävät hyvässä turvassa ja lohdutettuna. Aamen.

Kuolema on voitettu

 

Armoa ja rauhaa, rakkaat ystävät, meidän Herraltamme Jeesukselta Kristukselta. Ajattelin vielä muutamalla sanalla puhua meidän sydämestämme, kuinka meidän oma sydän hyvin usein on tuomitsemassa meitä ja syyttämässä vielä niistäkin asioista, jotka kaikki on Jeesuksen nimen ja veren tähden anteeksi annettu.

Haluan aluksi lukea Raamatusta 1. Joh 3: 19-20: ”Siitä me ymmärrämme, että totuus on meissä, ja me voimme hänen edessään rauhoittaa sydämemme, jos se meitä jostakin syyttää. Jumala on meidän sydäntämme suurempi ja tietää kaiken.” Rakkaat ystävät tämä on valtavaa  lohdutusta. Vaikka olisi minkä valtakunnan syytöksiä, niin syyttäjällä ei ole valtaa, vaan tuomarilla Jeesuksella Kristuksella, joka on tuominnut meidät armolla ja rauhalla. Hän on suurempi kuin meidän lihasydän, joka helposti meitä tuomitsee ja syyttää. Varsinkin monet yksinäiset kristityt ovat hyvinkin kiusattuja ja perkele syyttää, että olet ollut sellainen ja sellainen ja sanoit niin ja niin. Jätit tekemättä sitä ja tätä ja monenlaisia syytöksiä. Meidän ei tule kuunnella sitä perkeleen ääntä.

Otan vielä toisen Raamatun paikan Jesaja 1:18: ”Tulkaa selvittäkäämme, miten asia on, sanoo Herra. Vaikka teidän syntinne ovat verenpunaiset, ne tulevat valkeiksi kuin lumi. Vaikka ne ovat purppuranpunaiset, ne tulevat valkeiksi kuin puhdas villa.” Ajatelkaa ystävät tätä. Mikä valtava voima on Jeesuksen sovintokuolemalla ja sillä, että hän meni ristille meidän syntiemme puolesta. Se ei ole meidän tuntemisissa, vaikka me tuntisimme mitä, niin Jumala on kuitenkin suurempi. Eikä se ole myöskään meidän tekemisissä tai tekemättä jättämisissä, vaan se on siinä, että sydämemme pohjasta uskomme armon omalle kohdallemme.

Näillä sanoilla haluan sinua rohkaista tähän päivään ja tähän elämään. Sinä, joka et vielä ole uskossa, niin sinäkin saat luottaa omalle kohdalle armon ja luottaa siihen, että Jeesus on sinun syntisi pessyt pois, niin kuin Sana sanoo. Mutta se on siinä, että sinä otat armon vastaan. Jeesus on armon ja uskon antaja. Meidän tulee vain luottaa armo omalle kohdallemme. Haluan ystävä toivottaa sinulle hyvää päivän ja viikon jatkoa ja siunausta elämässä eteenpäin ja uskon voimia. Rukoillaan toinen toistemme puolesta ja voimia uskontielle. Me saamme tänäänkin luottaa kaikki syntimme anteeksi Herran Jeesuksen nimen ja veren tähden. Aamen.

Jumala loi ihmisen kuvakseen

 

Ihan niin kuin isänsä pienenä! Onpa hän isoäitinsä näköinen! Tällaisia huomioita me helposti teemme lapsista. Tuntuu mukavalta liittää lapsi perheeseensä ulkonäkönsä tai luonteensa perusteella.

Minä olen viime viikkoina miettinyt sitä, kun Raamatun 1. luvussa sanotaan näin: ”Jumala sanoi: Tehkäämme ihminen, tehkäämme hänet kuvaksemme, kaltaiseksemme, ja hallitkoon hän meren kaloja, taivaan lintuja, karjaeläimiä, maata ja kaikkia pikkueläimiä, joita maan päällä liikkuu.” (1. Moos 1:26) Mitä se tarkoittaa, että me olemme Jumalan kuva ja hänen kaltaisensa? Usein mietimme tässä ulkonäköä, mutta ajattelen, että se on hyvin kapea-alainen kuva. Aloin siis miettiä, mitkä asiat ovat ominaisia ihmiselle, mutta eivät eläimille.

Jumala on antanut ihmiselle kyvyn ajatella ja puhua. Ihminen pystyy toimimaan puheella saatujen ohjeiden mukaan. Ihmisen ajattelu on myös luovaa. Ihminen pystyy kehittämään jatkuvasti uusia asioita, erilaisia keksintöjä ja oppii käyttämään niitä. Ihminen on luova myös muilla tavoilla, esimerkiksi säveltämällä ja esittämällä musiikkia. Ihmisellä on myös oma tahto, joka ohjaa hänen toimintaansa. Olisivatko nämä sellaisia asioita, jotka kuuluvat Jumalan kaltaisuuteen.

Jumala antoi ihmiselle tehtävän hallita tätä maata viljelemällä ja varjelemalla sitä (2:15) ja huolehtimalla kaikista eläimistä. Alun perin kaikki tämä oli ihmisessä hyvää. Syntiinlankeemuksen jälkeen ihmisestä on tullut yhä vähemmän Jumalan kuva ja kaltainen. Me emme ole käyttäneet hyvään sitä viisautta ja valtaa, jonka Jumala on antanut ihmiselle.

Maailmassa on kuitenkin elänyt yksi ihminen, joka oli Jumalan kuva ja kaltainen, Jeesus. Meidät on kutsuttu rakastamaan Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä niin kuin itseämme. Jeesus antoi käytännön mallia siitä, miten tämä rakkaus ilmenee: Jeesus auttoi avun tarvitsijoita. Hän kohtasi jokaisen ihmisen arvokkaana ihmisenä ja halusi, että he myös itse näkevät itsensä arvokkaina.

Syntiinlangenneina ihmisinä me rikomme niin Jumalaa, lähimmäisiämme kuin itseämmekin vastaan. Jeesus on kuitenkin sovittanut kaikki syntimme ja me saamme tunnustaa syntimme hänelle ja uskoa kaiken anteeksi. Anteeksisaaneina saamme jatkaa kristittyinä kasvamista Jumalan kuvan kaltaisuuteen Pyhän Hengen avulla.

Kun sydän pysähtyy

 

Armoa ja rauhaa rakkaat blogin lukijat. Haluan tässä muutamalla sanalla tervehtiä teitä kaikkia. Siitä on pitkä aika, kun olen viimeksi kirjoittanut blogiin ja syynä on se, että olen sairastellut. Kolmisen viikkoa sitten sain sydänpysähdyksen. Onneksi satuin olemaan sydänteholla, jossa sydän oli pysähdyksissä kuusi minuuttia, mutta he saivat sen uudelleen käyntiin. Sydänlääkäri sanoi, että oli minun tuurini olla siellä, missä se voitiin saada toimimaan. Kovan työn he olivat kuitenkin joutuneet tekemään, jotta sydän jälleen alkoi toimia. Tästä seurasi keuhkokuume, jota olen sairastanut kohta kolme viikkoa Tayssissa.

Tämä on ollut minulle hyvin pysähdyttävä paikka. Olen monella tavalla joutunut miettimään omaa elämääni ja sitä, missä minun turvani on. Olen sen todennut, että ainut turva meidän elämässämme on Jeesus Kristus ja siksi minua ei kuolema sillä tavalla edes pelottanut. Mutta kyllä kuoleman läheisyys kuitenkin, ja se että kokee sydänpysähdyksen ja elintoimintojen lakkaamisen, niin kyllä se kova paikka jokaiselle sen kokeneelle on. Kävin keskustelemassa psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa, joka sanoi keskustelevansa kaikkien sydänpysähdyspotilaiden kanssa. Kun sydän saadaan uudelleen käyntiin, se on aina uuden elämän, uuden alun mahdollisuus. Se on jonkinlainen taitekohta elämässä.

Meillä kristityillä on jokaisella omat vaikeutensa, kenellä on syöpää ja kenellä mitäkin. Ne ovat kuitenkin vain tätä ajallista, ja kun me tästä ajasta lähdetään, niin sitten kirkkaammassa taivaassa me saamme avata silmämme.

Minä en tähän ajatellut ottaa yhtään sen vaikeampaa Raamatun paikkaa kuin Johannes 3:16, missä sanotaan, että jokainen, joka uskoo Herraan Jeesukseen Kristukseen, pelastuu. Niin kuin Raamattu joka paikassa korostaa, että ainoastaan usko Jeesukseen on pelastava tekijä. Usko Kristukseen, ei meidän hyvät teot tai ansiot ja onnistumiset, vaan ainoastaan se usko.

Sen vuoksi minä kehotankin, ystävä, sinuakin luottamaan Jeesuksen armoon ja siihen, että Jeesus ei jätä silloinkaan, kun on vaikeata. Täällä sairaalassa oli vielä mukavaa, että täällä tuli sellainen ruuan jakaja, joka sanoi, että Pyhä Henki sanoi hänelle, että täytyy rukoilla sun puolesta ja hän kysyi, olenko minä kristitty. Minä sanoin, että kyllä minä olen kristitty. Se oli hyvin jännä kokemus. Tämä on vain osoituksena Jumalan huolenpidosta. Te saatte ystävät olla hyvässä turvassa. Luotetaan Jeesuksen Kristuksen armo omalle kohdallemme.

Sisarina ja veljinä

 

Haluan jälleen aloittaa tämän tekstin kuulemallani pienellä tarinalla. Eräs vanhus kysyi kahdelta nuorukaiselta: ”Mistä tietää, milloin yö on päättynyt ja uusi päivä on alkanut?” ”Siitä, että näkee kaukana olevan eläimen ja tietää, että se on koira,” arveli toinen poika. Tämä ei ollut oikea vastaus. Sitten toinen ehdottaa: ”Siitä, kun pystyy sanomaan kauempana olevasta puusta, mikä puu se on.” Tämäkään vastaus ei ollut oikein. ”No, mistä sitten?” pojat halusivat tietää. ”Siitä, että pystytte toista ihmistä katsoessanne näkemään hänet veljenänne ja sisarenanne. Ellette sitä näe, on vielä yö, oli vuorokaudenaika mikä tahansa,” vastaa vanhus.

Miten ihana onkaan tuon tarinan opetus. Me kiinnitämme helposti huomiomme epäoleellisiin asioihin, niin itsessämme kuin läheisissämmekin. Ulkoiset asiat peittävät helposti kaikkein tärkeimmän. Jokainen ihminen on Jumalan luoma ja hänelle rakas. Naisen luodessaan Jumala sanoi, ettei ihmisen ole hyvä olla yksin. Tuo viittaa avioliittoon. Ajattelen kuitenkin, että se on laajempi asia. Jokainen ihminen tarvitsee toista ihmistä voidakseen hyvin; ihmistä, joka näkee hänet sisarena tai veljenä.

Ihmisinä me usein kohtelemme toisiamme huonosti. Loukkaannumme, arvostelemme ja riitelemme turhista asioista. Pyhä Henki haluaa kuitenkin ohjata elämäämme niin, ettei tuo itsekäs luontomme saa hallita. Me saamme jokaisen lankeemuksemme jälkeen mennä Jeesuksen ristin juurelle ja pyytää anteeksi. Samalla saamme pyytää Pyhää Henkeä vaikuttamaan meissä tahtomista ja tekemistä niin, että Jumalan hyvä tahto saa tapahtua elämässämme ja ihmissuhteissamme.

Meille itsellemme jää kuitenkin valinta, kuulemmeko tuota ohjausta vai emme. Täydellisiä meistä ei tule ja siksi on turha tuijottaa itseensä ja omiin epäonnistumisiin. Jokaisen kaatumisen jälkeen on lupa nousta ylös ja jatkaa matkaa. Jos lähellämme on ihmisiä, jotka nostavat meitä, olemme onnekkaita. Joka tapauksessa me itse voimme olla niitä, jotka nostavat toisia. Iankaikkisen elämän lisäksi Jumala haluaa antaa meille täyden elämän jo täällä maan päällä katse luotuna Jeesukseen ja lähimmäisistämme huolehtien.

Sillanrakentajina

 

Sain osallistua seurakunnan kokoontumiseen, jossa israelilainen Hanna Jaffe kertoi tarinan kahdesta maanviljelijästä. Nämä elivät naapureina ja ystävinä. Sitten eräänä päivänä toisen lehmä kulki naapurin puolelle. Molemmat väittivät lehmää omakseen. Siitä lähtien naapurukset olivat riidoissa keskenään. Toinen heistä kaivoi tilansa ympärille vesiojan, jotta naapuri varmasti pysyisi omalla puolellaan.

Eräänä päivänä toisen ovelle koputettiin. Siellä oli puuseppä, joka kysyi, olisiko miehellä antaa hänelle mitään töitä. Tämä ilostui ja pyysi puuseppää rakentamaan tilansa ympärille aidan, jotta naapuri ei pääsisi sinne. Viljelijä lähti asioilleen kaupunkiin ja puuseppä jäi rakennuspuuhiinsa. Kun viljelijä saapui takaisin kotiin, ei aitaa ollut edes aloitettu. Sen sijaan hän oli rakentanut sillan vesiojan yli. Siitä lähtien naapurukset olivat jälleen ystäviä ja kulkivat sillan yli toistensa luo.

Jäin miettimään tuota tarinaa ja sitä, kuinka helposti mekin rakennamme kaikenlaisia esteitä, jotta kanssakäyminen joidenkin ihmisten kanssa estyisi. Kaikista ikävintä se on silloin, kun kristityt eivät hyväksy toisiaan. Jäähyväispuheessaan Jeesus sanoo opetuslapsille: ”Minä annan teille uuden käskyn: rakastakaa toisianne! Niin kuin minä olen rakastanut teitä, rakastakaa tekin toinen toistanne. Kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos te rakastatte toisianne.” (Joh. 13:34-35)

Vähän myöhemmin Jeesus rukoilee opetuslastensa ja kaikkien niiden puolesta, jotka heidän todistuksensa tähden uskovat Jeesukseen: ”Minä rukoilen, että he kaikki olisivat yhtä, niin kuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa. Niin tulee heidänkin olla yhtä meidän kanssamme, jotta maailma uskoisi sinun lähettäneen minut. (Joh. 17:21)

Ajatelkaapa, mikä vaikutus on meidän keskinäisellä yhteydellämme ja yhteydellämme Isään ja Poikaan. Sen vaikutuksesta maailman ihmiset alkavat uskoa Jeesukseen. Ollaan siis mekin tuollaisia sillanrakentajia. Rakennetaan yhteyttä sinne, missä on erottavia asioita. Keskitytään oleelliseen eli Jeesukseen. Kun yhdessä katsomme Jeesukseen, emmekä niihin asioihin, joista olemme eri mieltä, vaikuttaa se lisääntyvää uskoa Vapahtajaamme Jeesukseen Kristukseen. Ole siunattu, rakas uskonystävä.

Särkynyttä sydäntä et hylkää, Jumala

 

Monet meistä ihmisistä painivat oman huonommuudentunteensa kanssa. Haluamme olla hyväksyttyjä, mutta samalla pelkäämme torjutuksi tulemista. Kovin helposti ajatuksiimme tulee, että mitähän naapuri, ystävä tai perheenjäsen minusta ajattelee, kun olen tällainen. Näihin ajatuksiin vaikuttaa elämänkokemuksemme. Epäonnistumiset ja perheen ongelmat on haluttu salata ja sillä tavalla on opittu peittämään todelliset tunteet. Tästä on seurannut itseensä sulkeutuminen ja jonkinlainen naamarin pitäminen toisten ihmisten edessä.

Toisinaan ajattelemme, että myös Jumalan edessä meidän pitää olla hyvä. Joillekin meistä on lapsena käytetty Jumalaa pelotteluaseena. On saatettu uhata, että jos et käyttäydy kunnolla, Jumala pudottaa kuuman kiven niskaan. Tästä olemme oppineet salaamaan tunteemme ja väärät tekomme myös Jumalalta. Raamatussa kuitenkin kerrotaan Jumalasta, joka ei hylkää omiaan missään tilanteessa.

Jumala on luonut meistä jokaisen ja rakastaa meitä omina lapsinaan. Hän rakastaa meitä niin paljon, että antoi oman Poikansa sovittamaan syntimme, jotta jokainen, joka uskoo Jeesukseen, saa iankaikkisen elämän. Jeesuksen pelastamina me saamme elää turvassa.

Koska olemme lapsia, Jumala myös kasvattaa meitä lapsinaan. Hän haluaa opastaa meitä elämässä eteenpäin. Hän haluaa olla jatkuvasti yhteydessä lapseensa. Tämä tapahtuu Raamatun sanan, rukouksen, uskovien yhteyden ja ehtoollisen kautta. Jumala haluaa olla meille sellainen Isä, johon voi turvautua kaikissa asioissa. Hän haluaa olla se, jolle ensimmäisenä kerromme kaikki asiamme, niin hyvät kuin huonotkin. Hän antaa meille rohkeuden jatkaa elämää myös epäonnistumisen jälkeen.

Psalmissa 51 Daavid purkaa tuntojaan Jumalalle lankeemuksensa jälkeen. Hän tunnustaa rikkomuksensa ja pyytää, että Jumala on hänelle armollinen ja pesee hänet puhtaaksi. Psalmi on täynnä niitä tunteita, joita Daavidilla on. Kannatta lukea se. Jakeessa 19 sanotaan: ”Murtunut mieli on minun uhrini, särkynyttä sydäntä et hylkää, Jumala.” Tähän turvaan mekin saamme jäädä kaikkien elämämme haasteiden kanssa. Jumalalta saamme voiman elää nykyhetkeä niiden ratkaisujen kanssa, joita olemme tehneet ja teemme. Olemme Jumalan rakkaita lapsia.

Jumalalle rakas

 

Saimme jälleen kesätauon jälkeen kokoontua raamattupiiriin yhdessä tutkimaan Sanaa. Olen kyllä kesänkin aikana saanut olla monta kertaa uskovien yhteydessä ja saanut niistä kokoontumisista valtavasti voimaa. Kuitenkin tuo vuosia kokoontunut tuttu piiri on valtavan tärkeä ja toivon, että myös sinulla on joku tuollainen tuttu uskovien ryhmä, jossa saat olla juuri sellaisena kuin olet.

Raamatun tutkimisemme jatkui 1. Korinttilaiskirjeen luvusta 15. Siitä saimme lukea kristinuskon perustan: ”Kristus kuoli meidän syntiemme vuoksi, niin kuin oli kirjoitettu, hänet haudattiin, hänet herätettiin kuolleista kolmantena päivänä, niin kuin oli kirjoitettu, ja hän ilmestyi Keefakselle ja sitten niille kahdelletoista.” (jakeet 3-5) Voiko olla ihanampaa asiaa. Valtava kiitollisuus täyttää mielen.

Tämän tekstin varsinaiseksi aiheeksi kuitenkin ajattelin ottaa jakeesta 10: ”Mutta Jumalan armosta minä olen se mikä olen, eikä hänen armonsa minua kohtaan ole mennyt hukkaan.” Kunpa muistaisin itsekin ajatella, että Jumalan armosta olen se, joka olen. Jumala on hyvässä luomistyössään luonut meidät jokaisen oman laiseksemme. Jeesuksen sovitustyön perusteella me saamme olla Jumalan rakkaita lapsia ja tämän uskoen hänen armonsa meitä kohtaan ei ole mennyt hukkaan.

Meillä monilla on taipumus vähätellä itseämme. Vertaamme itseämme toisiin ehkä menestyneempiin tai taitavampiin kuin itse olemme. Jumala on kuitenkin luonut meistä jokaisesta erilaisen ihmisen. Psalmissa 139 sanotaan: ”Sinä olet luonut minut sisintäni myöten, äitini kohdussa olet minut punonut. Minä olen ihme, suuri ihme, ja kiitän sinua siitä. Ihmeellisiä ovat sinun tekosi, minä tiedän sen.” (jakeet 13-14)

Minä saan elää oman ainutkertaisen elämäni. Tätä elämää ei kukaan toinen voi elää. Elämässäni on valtavasti hyvää, mutta myös monia vastoinkäymisiä. On asioita, joita minun on vaikea tunnistaa ja tunnustaa, mutta kuitenkin minä saan olla Jumalan rakastettu lapsi. Hän ei hylkää omaa lastaan, vaikka epäonnistun ja toimin hänen tahtoaan vastaan. Hän antaa anteeksi ja ohjaa taas oikealle tielle. Tässä ihanassa armon levossa saamme elää omaa ainutkertaista elämäämme. Jumalan armoa, rauhaa ja iloa sinulle. Olet Jumalalle rakas.

Armon alla Pyhän Hengen ohjauksessa

 

Minulla on kulunut muutama viikko niin, etten ole ehtinyt kitkemään kukkapenkkiä. Nyt kun tartuin työhön, oli tervaheinä ja muut rikkaruohot vallanneet kaikki välipaikat. Siinä rikkaruohoja kitkiessäni ajatukset siirtyivät jälleen ihmisen elämään. Ajattelin, että olen kuin tuo kukkapenkki. Kukat kuvaavat kaikkea hyvää ja Jumalan minuun tarkoittamaa. Nuo rikkaruohot taas minussa olevaa syntiä.

Rikkaruohot kitkettyäni näytti kukkapenkki oikein kauniilta. En kuitenkaan saanut kaikkia juuria mullasta pois ja tiedän, että sieltä ne tervaheinät alkavat jälleen kasvaa ja myös uusia rikkakasvien siemeniä lentää multaan tuulen mukana. Sellaista on myös meidän ihmisten elämä. Synti ei meistä kokonaan tämän elämän aikana poistu, vaan vanhat pinttyneet tavat ja myös uudet Jumalan tahdon vastaiset asiat ovat läsnä elämässämme. Meidän ei kuitenkaan pidä antaa niiden hallita elämäämme. Meillä kristityillä on etuoikeus aina tunnustaa väärät tekomme ja laiminlyöntimme rakastavalle Isälle ja saada ne anteeksi Jeesuksen tähden.

Meissä Jeesuksen pelastamissa on Pyhä Henki, joka haluaa kasvattaa meitä ja kitkeä meistä pois Jumalan tahdon vastaisia asioita. Meidän tehtävämme on suostua tähän kasvatukseen. On tärkeää, ettemme lannistu siitä, että niitä rikkaruohoja elämässämme kasvaa. Jos alamme tuijottamaan omaa pahuuttamme, niin silloin synti hallitsee meitä. Paavali kirjoittaa Roomalaiskirjeessä: ”Synti ei ole enää teidän herranne, sillä te ette ole lain vaan armon alaisia.” (6:14)

Paavali tajusi, että kun hän tuolla tavalla kirjoittaa, ihmiset alkavat ajatella, että sittenhän syntiä voi vapaasti tehdä ja siksi hän jatkaa: ”Miten siis on? Saammeko tehdä syntiä, koska emme elä lain vaan armon alaisina? Emme toki! Tehän tiedätte, että jos antaudutte orjina tottelemaan jotakuta, olette juuri sen orjia, jota tottelette. Te joko palvelette syntiä, mikä johtaa kuolemantuomioon, tai olette kuuliaisia Jumalalle, mikä johtaa vapauttavaan tuomioon.” (6:15-16)

Pidetään siis katse luotuna Jeesukseen, syntiemme sovittajaan. Yksin Jeesuksessa on pelastuksemme. Annetaan Pyhän Hengen ohjata elämäämme, niin ettemme toteuta oman itsekkään luontomme haluja, vaan Hengen hedelmä saa kasvaa meissä. Uskotaan kaikki syntimme anteeksi Jeesuksen tähden ja luotetaan siihen, että hän vie meidät perille iankaikkiseen elämään.

Sanan ravintoa

 

Näin lehmiä niityllä makaamassa ja märehtimässä ruokaansa. Niitä katsellessa tuli mieleeni joskus lukemani tieto, että heprean kielessä miettiminen ja märehtiminen on sama sana. En ole mikään lehmäasiantuntija, mutta sen verran tiedän, että lehmä syö niin, ettei se paljoakaan pureskele, vaan ruoho tai heinä menee saman tien pötsiin. Syötyään lehmä asettuu makuulle ja pötsistä nousee suuhun märepala, johon on sekoittunut erilaisia mikrobeja. Tätä lehmä sitten alkaa jauhaa suussaan hienoksi ja samalla ruokaan sekoittuu sylkeä. Märehditty ruoka jatkaa sitten matkaa vielä kolmen mahan kautta lopulta lehmän elimistön ravinnoksi.

Aloin pohtia tätä märehtimistä Jumalan sanan miettimisenä. Märehtiminen ei ole nopea toimitus. Jos vain luen Raamatusta jonkin kohdan enkä mietiskele sitä ollenkaan, niin silloin se on kuin ruoka, joka jää pureskelematta. Raamattupiirissä olen monta kertaa huomannut, että Sana, jonka luemme, tuntuu ensin vaikealta. Tuntuu siltä, ettei siitä saa mitään irti. Kun sitten alamme sitä yhdessä märehtimään ja osallistujat tuovat oman elämänsä kokemuksia asiasta, niin sana alkaakin tulla eläväksi ja siitä saa itselleen valtavasti ravintoa.

Pelastusta ei voi ansaita teoilla, vaan sen saa lahjaksi uskomalla Jeesuksen sovittaneen minun syntini. Jumala haluaa kuitenkin antaa meille myös mielekkään elämän hänen yhteydessään. Sen toteutumiseksi meidän tulee tutkia Raamattua ja niitä ohjeita, mitä meille siinä annetaan. Luettu kohta ei tarvitse olla pitkä. Saman kohdan voi lukea päivän mittaan useamman kerran ja aina välillä antaa ajatusten tulla ja rukoilla, että Pyhä Henki ravitsee tuon sanan kautta.

Minun aamuhartauskirjassani oli tämän päivän tekstinä 2. Moos. 34:8-9: ”Mooses polvistui kiireesti, heittäytyi kasvoilleen maahan ja sanoi: ”Jos edelleenkin tahdot osoittaa minulle armoasi, Herra, niin kulje meidän mukanamme.” Miten minun elämässäni tällä hetkellä näkyy, että Herra kulkee kanssani? Miten minä voin tänään toimia niin, että Jumalan tahto tapahtuu ja tuo elämääni sen siunauksen, jonka Hän haluaa antaa? Näitä kysymyksiä voimme jokainen omalta kohdaltamme jäädä miettimään. Yksikin mieleen tullut ajatus, joka vahvistaa uskoa, on valtavaa Jumalan lahjaa. Otetaan siis tämä Sanan märehtiminen rennosti, niin kuin lehmäkin asettuu makuulle märehtimään. Pyhä Henki kyllä opettaa meille sen, mitä hän haluaa.

Kuka Jeesus on?

 

Kuka Jeesus oikeasti on? Tuo on se kysymys, jonka vastaus erottaa ne, jotka pelastuvat niistä, jotka eivät pelastu. Jumala itse ilmoitti sen kirkastusvuorella näin: ”Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mieltynyt. Kuulkaa häntä.” (Matt. 17: 5) Vähän aikaisemmin Pietari oli sanonut Jeesuksesta: ”Sinä olet Messias, elävän Jumalan Poika.” Tätä Pietari ei itse olisi voinut ymmärtää, ellei Jumala olisi sitä hänelle kirkastanut. ”Jeesus sanoi hänelle: Autuas olet sinä, Simon, Joonan poika. Tätä ei sinulle ole ilmoittanut liha eikä veri, vaan minun Isäni, joka on taivaissa.” Matt. 16:15–17)

Se tosiasia, että Jeesus on Jumala, on useimmille ihmisille mahdoton ajatus. Tuon edellisen Raamatun kohdan mukaan se onkin ihmiselle itselleen mahdoton ymmärtää. Vain Jumala voi saada ihmisessä aikaan uskon Jeesukseen syntien sovittajana.

Kirkastusvuorella Jeesuksen ulkomuoto muuttui. Hänen kasvonsa loistivat kuin aurinko ja hänen vaatteensa tulivat valkeiksi kuin valo. Jeesuksen seuraan liittyivät Mooses ja Elia, jotka keskustelivat Jeesuksen kanssa. Pietari tapansa mukaan puuttui tilanteeseen ja halusi rakentaa kolme majaa: Jeesukselle, Moosekselle ja Elialle kullekin omansa. Jeesus ei kommentoi mitenkään Pietarin ehdotusta, vaan Jumala itse alkaa puhua kirkkaasta pilvestä ja kertoo Jeesuksen olevan hänen rakas Poikansa, jota meidän tulee kuulla. Moosesta ja Eliaa ei enää näy vaan Jeesus yksin tulee opetuslasten luo.

Aloin miettiä tuota kolmea majaa: Mooses edustaa lakia ja Elia profeettoja. Jeesus on kuitenkin ainut, joka voi pelastaa. Jos me pidämme Jeesuksen rinnalla muita asioita, on sydämessämme vähän kuin nuo kolme majaa eikä silloin Jeesus saa olla ainoa pelastajamme. Jumala kehottaa meitä katsomaan yksin Jeesukseen ja kuuntelemaan, mitä hänellä on meille sanottavana.

Uskon lahjan saatuamme, saamme Pyhän Hengen. Jeesus kertoi opetuslapsilleen näin: ”Puolustaja, Pyhä Henki, jonka Isä minun nimessäni lähettää, opettaa teille kaiken ja palauttaa mieleenne kaiken, mitä olen teille puhunut.” (Joh. 14:26) Tämä sama koskee myös meitä. Pyhä Henki kirkastaa meille Jeesuksen ja opettaa meidät tuntemaan hänet Raamatun sanan kautta. Käännetään siis turvallisin mielin katseemme Jeesukseen ja luotetaan siihen, että hän vie meidät tämän elämän halki iankaikkiseen elämään.

Pimeyden kätköistä taivaan valoon

 

Keskustelin ystäväni kanssa eräästä syrjäisestä paikasta. Hän sanoi, että se on kyllä niin Jumalan selän takana kuin voi vain olla. Jälkeen päin mietin tuota vanhaa suomalaista sanontaa ja sitä, voiko joku olla Jumalan selän takana.

Psalmissa 139 sanotaan: ”Minne voisin mennä sinun Henkesi ulottuvilta, minne voisin paeta sinun edestäsi?” (jae 7) Sitten Psalmin kirjoittaja luettelee kaukaisia paikkoja ja jakeessa 11 sitä tilannetta, kun olemme henkisesti niin loppu, että pimeys on ainut todellisuutemme: ”Nyt olen pimeyden kätköissä, yö peittää taivaan valon.” Tuo tilanne tuntuu meistä siltä, että olen Jumalan selän takana. Hän ei näe minua eikä välitä, mitä minulle tapahtuu. Jumala ei kuitenkaan käännä kenellekään selkäänsä, vaan hän on Pyhän Henkensä kautta aina läsnä. Psalmi jatkuu: ”Sinulle ei pimeys ole pimeää, vaan yö on sinulle kuin päivänpaiste, pimeys kuin kirkas valo.” (jae 12)

Me ihmiset olemme usein tunteidemme vietävissä. Minä tunnistan hyvin itsessäni sen, että alan märehtiä vaikeita asioita ja kuvitella, mitä kaikkea pahaa voi sattua. Todellinen tilanne alkaa paisua, kun kuvittelen, miten asiat voivat mennä pieleen. Kun tilanne sitten on ohi ja asiat ratkenneet, huomaan miten paljon turhaa kuvittelin. Oli vaikeita asioita ratkottavana eikä ongelmilta säästytty, mutta silti se minun pimeyteen vaipumiseni teki asioista paljon vaikeampia kuin ne todellisuudessa olivat.

Apostolien tekojen luvussa 1 jakeessa 8 sanotaan, että kun Pyhä Henki tulee teihin, te saatte voiman. Usein me luemme tuon kohdan niin, että Pyhän Hengen saaneina kristittyinä meistä itsestämme täytyisi löytyä voima evankeliumin julistamiseen ja kaikkien elämän haasteiden selvittämiseen. Tuo voima, jonka me saamme, on kuitenkin Pyhä Henki itse. Me saamme pyytää, että hän toimii meissä omalla voimallaan.

Meidän ei siis tarvitse pelätä, että Jumala on kääntänyt meille selkänsä emmekä myöskään itse voi kätkeytyä Jumalan selän taakse. Pyhä Henki on meissä Jeesuksen pelastamissa koko ajan. Olemme koko ajan Jumalan Hengen ulottuvilla, tuntui miltä tuntui. Tähän turvaan saamme tänäänkin jäädä.

Jumalan valtakunnan läsnäolo

 

Luin juuri Facebook-ystävieni päivityksiä ja surukseni näin, miten kaksi eri ihmistä oli joutunut toisen ilkeämielisen arvostelun kohteeksi. Surullisinta tässä on, että he kaikki, myös arvostelijat, ovat tunnustavia kristittyjä. Efesolaiskirjeessä meitä ohjeistetaan: ”Älkää päästäkö suustanne sopimatonta puhetta, vaan puhukaa sitä, mikä kulloinkin on hyvää ja hyödyllistä ja kuulijoille iloksi. Älkää tuottako surua Jumalan Pyhälle Hengelle, jonka olette saaneet sinetiksi lunastuksen päivää varten.” (4:29-30)

Meidän ei tarvitse olla toisten kanssa kaikista asioista samaa mieltä ja voimme myös tuoda oman näkemyksemme esiin, jos se on rakentavaa. Toisen ihmisen ajatusten lyttääminen, tai varsinkaan hänen persoonansa arvosteleminen, ei kuitenkaan saa aikaan mitään hyvää. Tuon Efesolaiskirjeen kohdan mukaan Pyhä Henki tulee surulliseksi meidän sopimattomien puheidemme tai kirjoittamalla esitettyjen ilkeiden kommenttiemme vuoksi.

Meillä monilla on kokemuksia sanoilla kiusaamisesta. Joillakin jo lapsuudessa alkanut kiusaaminen on saanut aikaan sen, ettei oikein uskalla elää sitä elämää, jota haluaisi. Itsensä mitättömäksi tunteminen saa aikaan vetäytymistä toisten seurasta. Miten voisimme tällaista ihmistä auttaa? Sen sanominen, että olet Jumalalle rakas, ei välttämättä auta, koska ihminen tietää sen. Se, mitä hän tarvitsee, on toisen ihmisen hyväksyvä läsnäolo.

Isä meidän -rukouksessa rukoilemme: ”Tulkoon sinun valtakuntasi. Tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niin kuin taivaassa.” Jeesus antoi esimerkin Jumalan valtakunnassa toimimisesta. Hän vietti aikaa heikkojen ja sairaiden kanssa, kosketti ja puhui lempeästi. Tähän meitäkin kutsutaan. Syntisinä ihmisinä me epäonnistumme, mutta meillä on aina lupa yrittää uudelleen. Pyhä Henki on meissä ja hän ohjaa meitä ja auttaa meitä kasvamaan taivaan valtakunnan kansalaisina.  Osoitetaan toinen toisillemme rakkautta niin sanoilla kuin teoilla, jaetaan eilisen huolet ja huomisen toivo. Niin läsnä on Jumalan valtakunta, Kristus meissä. (virsi 959)  

Armo arjessa

 

Kun kävin iäkkään äitini luona, hän antoi mukaani vanhan aamurukouksen: ”Tule mukaan taivaan Isä, aamu sarastaa. Pyydän jälleen, että siunaat päivää alkavaa. Jälleen päivän askareisiin voimaa rukoilen; auta, että työni voisin tehdä iloiten. Siunaa niitä, joiden kanssa tänään matkaa jaan, anna sydämeni olla herkkä kuulemaan. Tule mukaan taivaan Isä hetkeen jokaiseen, tule keskellemme iloon, surun kipeyteen. Pidä kiinni kädestäni, silloin uskallan ottaa vastaan rohkeasti päivän alkavan.”

Meillä monilla on tapana rukoilla joka aamu päivän ja kaikkien rakkaittemme puolesta. On turvallista jättää taivaallisen Isän käsiin koko alkava päivä. Päivät ovat erilaisia, mutta silti jokainen päivä kutsuu meitä kasvamaan kristittynä ja lähimmäisenä. Jeesus on sovittanut syntimme eikä se muutu miksikään, vaikka arkinen elämämme olisi kuinka rankkaa. Pelastettuina meillä on kuitenkin se etuoikeus, ettei meidän tarvitse elää arkeamme yksin. Sama armo, jonka varassa pelastumme, on läsnä myös arkisessa elämässämme.

Olen lukenut viime päivinä Efesolaiskirjettä. Sen alussa vakuutetaan, että Kristuksen veressä meillä on lunastus, rikkomustemme anteeksianto (1:7) ja Jeesukseen uskoessamme olemme saaneet luvatun Pyhän Hengen sinetiksemme. Se on meidän perintöosamme vakuutena ja se takaa meille lunastuksen Jumalan kirkkauden ylistykseksi (1:13–14). Luvuissa 4–6 on sitten paljon elämänohjeita, joissa kristillisyys näkyy. Nämä ovat sellaisia asioita, joita meidän tulisi oppia ja niissä kasvaa koko elämämme ajan. Ainakin minä joudun myöntämään, että kasvamista on vielä paljon jäljellä. Tärkeää on kuitenkin muistaa, että tämän elämän matkan epäonnistumiset eivät vie meiltä pelastusta, joka on yksin Jeesuksen teko.

Pyydetään siis tänäkin päivänä Pyhä Hengen läsnäoloa elämäämme ja hänen ohjaustaan kaikessa, mitä siihen kuuluu. Rukoillaan itsellemme Herran tahdon ymmärrystä ja voimaa ja rohkeutta elää sen mukaan. Siunattua päivää sinulle!

Seuraa minua!

 

Seuraa minua! Nuo Jeesuksen sanat jäivät mieleeni tämän päivän jumalanpalveluksen tekstistä. Raamatusta saamme lukea ihmisten monenlaisista esteistä Jeesuksen seuraamiselle. Yhteistä niille on, että ne liittyvät omaisuuteen, ihmissuhteisiin tai ajan käyttöön ja näin se on yhä edelleen.

Kävelyllä ollessani aloin miettiä, mitkä asiat omassa elämässäni ovat esteinä Jeesuksen seuraamiselle. Uskon Jeesukseen pelastajanani eli seuraan Jeesusta. Arkielämässä voisin kuitenkin valita monia ajankäyttöön liittyviä asioita toisin. Lapsiperhearkea elävillä vanhemmilla ei ole kovin paljon sellaista aikaa, jonka käytöstä voisi itse päättää ja silloin Jeesuksen seuraaminen arjessa näyttäytyy ihan erilaisena kuin tällaisella eläkeiän kynnyksellä olevalla. Siksi on tärkeää, että me jokainen pohdiskelemme vain omaa tilannettamme ja pyydämme Pyhää Henkeä näyttämään juuri minun elämässäni olevat esteet.

Miten Jeesuksen seuraaminen näkyy ajankäytössäni? Tuohon kysymykseen olen tänään valitettavasti joutunut vastaamaan, että liian vähän. Jumala ei pakota ketään uskomaan Jeesukseen eikä hän myöskään pakota meitä Jeesuksen seuraajia käyttämään aikaamme hänen kanssaan. Hän kuitenkin haluaa lahjoittaa meille iankaikkisen elämän lisäksi myös täyden elämän tässä ajassa.

Filippiläiskirjeessä sanotaan: ”Minä luotan siihen, että Jumala, joka on teissä aloittanut hyvän työnsä, myös saattaa sen päätökseen Kristuksen Jeesuksen päivään mennessä.” (Fil. 1:6) Jumala haluaa tehdä meissä työtään koko tämän elämämme ajan. Hän auttaa meitä myös ajankäytössämme, kunhan vain sallimme hänen tehdä sen. Minä olen usein huomannut, että kun käytän aikaani sellaiseen, joka ei rakenna minua itseäni eikä ketään muutakaan, tulee mieleeni, että miksi ihmeessä teen tätä. Joskus laitan tuon Pyhän Hengen ohjauksen sivuun ja vain jatkan turhaa tekemistäni, joskus taas kuuntelen häntä ja saan elämääni parempaa sisältöä.

Jeesuksen pelastamina olemme hänen seuraajiaan ja Jeesus vaikuttaa meissä tahtomista ja tekemistä, kunhan pysymme hänessä kiinni. Jeesus sanoo: ”Minä olen viinipuu ja te olette oksat. Se, joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, tuottaa paljon hedelmää. Ilman minua te ette saa aikaan mitään.” (Joh. 15: 5) Annetaan siis koko elämämme Jeesuksen käsiin ja annetaan hänen kasvattaa meissä sellaista hedelmää, joka ravitsee meitä itseämme ja läheisiämme.

Daavidkin tarvitsi armon

 

Armon ja rauhan tervehdys rakkaat ystävät. Tänään tuli mieleeni sellainen asia, kun olin lapsi ja äitini tai isäni pyysi minua tekemään jotain asiaa. Jos en ymmärtänyt, miksi sillä tavalla täytyi toimia, oli minun vaikea sitä toteuttaa. Samoin on työelämässä, jos ei ymmärrä, miksi jokin asia täytyy tehdä juuri tietyllä tavalla, niin sitä on vaikea toteuttaa. Hyvä pomo kertoo, miksi vaikka tämä osa kuuluu juuri tähän, niin silloin se on helppo tehdä.

Miten tämä sitten liittyy kristillisyyteen. Kuuntelin erästä tilaisuuttaa, jossa luettiin ihmisille Vanhan Testamentin paikkoja, joissa oli todella kovia vaatimuksia meille ihmisille. Ne jätettiin täysin selittämättä, mitä niillä tarkoitettiin. Ajattelin, että jos siellä oli kuulijoita, jotka eivät ymmärrä niitä paikkoja sillä tavalla, että niillä tarkoitetaan sitä, että me tarvitsemme Jeesuksen. Lain tarkoitus ja niiden vaatimusten tarkoitus on se, että me jokainen oppisimme ymmärtämään, että ilman Jeesusta me emme pelastu. Ajattelin niitä ihmisiä, joista osa näytti ahdistuneilta ja osa kiitti, mutta olen varma, että yksikään noista ihmisistä ei pysty niitä Vanhan Testamentin kohtia täyttämään.

Yleensäkin meidän tulee ymmärtää se, että Jeesus on rakkaus ja aina kun Raamatussa puhutaan rakkaudesta, puhutaan Jeesuksesta. Jeesus rakastaa meitä syntisiä ja Jeesuksen rakkaus vaikuttaa meissä sen, että me myönnämme, että me tarvitsemme Jeesusta juuri sen tähden, että me emme omasta puolestamme onnistu omassa elämässämme. Daavidin Psalmeissakin on monia kohtia, joissa meidän täytyy ymmärtää, ettei Daavidillakaan ollut muuta vaihtoehtoa kuin kääntyä Jeesuksen puoleen, tunnustaa tekonsa ja pyytää anteeksi Jumalalta. Tunnustaa se, että omasta puolestani olen mahdoton kelpaamaan Jumalalle, mutta Jumala kuitenkin on antanut meille ainokaisen Poikansa, että jokainen, joka häneen uskoo, pelastuisi. Siihen me saamme ystävät tänäänkin luottaa. Ollaan hyvässä turvassa ja lohdutettuna. Aamen.