keskiviikko 1. maaliskuuta 2017

Uusi verso

Meillä, ystävät, ei aina mene hyvin. Joskus on koviakin tilanteita, joita emme ymmärrä, miksi näin tapahtui. Itse kuulun niihin kovapäisiin tyyppeihin, jolle Jumalan on täytynyt sallia vastoinkäymisiä, läheisen kuoleman, onnettomuuksia ym. Minun täytyy tunnustaa, että myöhemmin tarkasteltuna vastoinkäyminen on ollut minulle hyväksi. Olin mukana auto-onnettomuudessa nuorena ja tuolloin aloin miettiä, kuinka on minun laitani suhteessa Jumalaan. Kova tilanne elämässä voi olla johdatus uuteen. Siis aivan uuteen ja parempaan. Tänään ehkä tuntuu kaukaiselta tuo ajatus kohdallasi, mutta olen varma asiasta, että se on totta.
Ajattele rairuohon siementä, jonka kylvät, niin siemen on kuollut.  Siemenen on  täytynyt kuolla, todellakin kuolla. Oikea lämpö ja kosteus herättää siemenen uuteen eloon ja vihreyteen. Samasta asiasta on kysymys hengellisessä uudestisyntymisessä, eli kaikki hyvä ja paha mitä sinulla on, myös uskonnollisuus, täytyy kuolla ja todeta kuolleeksi eli kelpaamattomaksi Jumalalle. Vasta sitten uusi Elämä alkaa syntyä sinussa eli usko Jeesukseen. Jeesus on Rakkaus ja Hänessä on kaikki ne ominaisuudet, mitä uudestisyntyminen tarvitsee. Uskoon tulo ei ole näky eikä valoilmiö, vaan sydämen ja mielenmuutos, että Jeesus on minun pelastajani.
Siemenessä säilyy ominaisuudet uuteen versoon vaikkakin on kuollut. Sama pätee meihin. Jos olemme olleet ennen uskoa hyviä laulamaan, ei se katoa uskon myötä. Kun ystävä uskot tänään Jeesuksen omaksi Vapahtajaksi, niin olet uudestisyntynyt ja pelastettu tässä ja tulevassa ajassa. Me saamme tänäänkin uskoa kaikki synnit ja epäilykset ja viimeisetkin tekomme anteeksi, sillä Jeesus on sovittanut meidät. Ole ystäväni turvatulla mielellä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti