Kaduttaako?

Minun mieleeni tuli tapaus, jossa poikani suuttui kovasti. Olimme kesälomalla Porvoossa. Oli hellepäivä +30 ja pieni mökki ei juurikaan viileämpi. Niinpä vietimme aikaa terassilla istuen ja juoden virvokkeita.  Poikani oli tuolloin noin kolmevuotias. Kaadellessani neljälle lapselleni juomia, poikani suuttui kovasti. Syynä oli se, että hän sai mielestään vähemmän kuin sisarukset. Tästä seurasi äkkipikainen mukinheitto kohti minua. Mehut lensivät pitkin terassia ja vaatteeni kastuivat. Katsoin poikaani paheksuen. Silloin pieni poikani katsoi minua ja kysyi: ”Miksi et ottanut kiinni, kun heitin”? Mitä ystäväni luulet, kun poikani pyöreillä ruskeilla nappisilmillään katsoo minua ja on katuvan näköisenä. Annanko hänelle anteeksi tuon heiton? Voin ystäväni sanoa, että kyllä annoin ilman anteeksi pyyntöä. Kysymys ”Miksi et ottanut kiinni, kun heitin” on elänyt mielessäni omaa elämäänsä siitä lähtien. Usein se saa minut nauramaan ja ymmärtämään omat vihastukseni.

Kristillisessä mielessä me myös ”heittelemme mukeja”. Mitä ystäväni ajattelet, onko olemassa jokin määrä, paljonko sinun tulee katua tekoasi? Vaatiiko Jumala syvemmän katumuksen? Onko jokin aika, kuinka kauan täytyy katua, jotta se tulee hyvitettyä? Haluan ystäväni sanoa sinulle, että ei ole. Jos me mittaamme katumusta tai kärsimystä ansiona, niin silloin Kristus on turha. Silloin meidän katumuksemme ja kärsimyksemme tulee vääräksi jumalaksi eli sovittajaksi eikä Jeesus voi meitä auttaa. Jeesus on sovittajamme ja lunastajamme ilman meidän katumusharjoituksia. Kristus kirkastuessaan ilmoittaa todellisen Rakkauden sekä synnin, josta olemme pestyt. Me syntisinä emme kykene tekemään mitään pelastuksen eteen, vaan Jeesus on sen tehnyt puolestamme. Ole ystäväni tänäänkin hyvässä turvassa ja lohdutettuna. Kaikki synti ja vika on anteeksi annettu Jeesuksen nimessä ja veressä.