torstai 20. heinäkuuta 2017

Jumalan huolenpidossa

Puutarhassamme kasvaa pioni, johon tulee suuret valkoiset kukat. Kukat kestävät muutaman päivän ja sitten terälehdet varisevat maahan valkoiseksi matoksi. Jäljelle jää muutamia kukkia ja nuppuja, joista osa ei jaksa aueta ollenkaan. Tänä kesänä havahduin siihen, miten silloin kun kukinta oli kauneimmillaan, ajattelin jo niiden varisemista. Surin sitä, miten lyhyt pionin kukinta on. Tällainen ajatusmalli vei osan siitä ilosta, jonka kukkien kauneus muuten minussa sai aikaan. Nyt pionissa on enää vähän kukkia, mutta katson sitä ilolla. Toivon, että ensi kesänä osaan olla ajattelematta kukkien varisemista ja nauttia koko kukinnasta täysin rinnoin.

Pionia miettiessäni totesin, että usein suhtaudun elämään muutenkin samalla tavalla kuin pionin kukintaan. Murehdin ja jopa pelkään etukäteen asioita, jotka eivät kuitenkaan muutu miksikään minun murehtimisestani. Murehtiminen liittyy usein perheenjäsenten pärjäämiseen, työhön ja terveyteen. Kaikki tosi tärkeitä asioita ja toisinaan joku asia on niin huonosti, että murhe selviämisestä painaa mieltä jatkuvasti. Tällaisessa tilanteessa rukous ja Jeesuksen käsiin jääminen antaa voimia jaksaa päivä kerrallaan eteenpäin. 

Pioni kuitenkin puhui minulle siitä, että murehdin asioita, jotka eivät vielä ole tapahtuneet. Jeesus sanoo meille, ettemme saa olla huolissamme siitä, mitä söisimme tai joisimme tai päällemme pukisimme. Jeesus kehottaa meitä katsomaan taivaan lintuja ja kedon kukkia ja sitä, miten Jumala huolehtii niistäkin. Linnut kasvattavat poikasensa ja kukat tekevät siementä. Ne ovat Jumalan asettamassa tehtävässä. Samalla tavalla ajattelen, että minunkin pitäisi osata elämään suhtautua. Elän elämää päivä kerrallaan juuri sen päivän tehtävät hoitaen ja luottaen, että Jeesus on suojanani ja Pyhä Henki oppaanani kaikessa, mitä elämääni kuuluu. Vaikeuksia tulee, mutta siitä saan olla varma, että Jeesus ei päästä minua joutumaan hukkaan. Hän varjelee minut iankaikkiseen elämään. Luulen, etten ole ainut tällaisten ajatusten kanssa painiva. Ole siis, ystäväni, turvallisella mielellä. Katso Jeesukseen ja luota siihen, että Isä antaa ajallaan kaiken, mitä tarvitset.

3 kommenttia:

  1. Kiitos Tuula Kuusela, hyvästä tekstistä.

    VastaaPoista
  2. Näin on. Murehtimiseen on kuitenkin käsittääkseni eri syitä. Itse en murehtinut ennen mitää, ei ollut aikaa. Olin terve, onnellinen, tietämätön ( tieto lisää tuskaa..) ja toteutin itseäni kivoissa harrastuksissani ja ihanassa työssäni. Ei ollut aikaa olla omien ajatusten parissa ja en ollut yksinäinen. Sairastuttuani terveys vei minulta kaiken ja nyt on aikaa ajatella ja murehtia ihan kaikkea 24/h.. nyt olen 41v. vain kulutan aikaa kotona maaten , kun lähes mitään en voi tehdä vaikka olen halunnut joka sekuntti ( ei töitä, vapaaehtoustöitä, harrastuksia, siivousta, ei mitään, ei ihmisten auttamista ) enkä paljon liikkua ulkonakaan. Yksin olen jo ollut melkeen 10 vuotta. Ja tiedän että murehtiminen loppuisi / vähenisi samantien jos voisin tehdä konkreettisesti jotain. Saapi rukoilla puolestan. Elämänilo, halu, toivo, unelmat, usko, motivaatio heikoilla/ lähes loppunut. Kuolemaa odotan, vaikka tiedän että tulee pitkä odotusaika kun näihin sairauksiin, vammoihin ja kipuihin ei kuole pitään aikaan.. tai vuosikymmeniin.. mielummin odottaisin elämää ja tulevaisuutta mutta minulla on vain inhimmilliset voimavarat ja ne on nyt 10 vuodessa kulutettu loppuun. Unelmat on sortunut kaikessa mitä olen aktiivisesti yrittänyt. Rukouilkaa jos jaksatte , nöyrästi ja epätoivoisesti pyydän,minulle jotain terveyttä edes lisää ja elämäntarkoitusta , nyt olen vain taakka lähimmäisilleni ollut jo 10 vuotta. Ei ole mukavaa olla hyödytön ja ymmärtää että sängystä ei ihan oikeesti kannattaisi / tarvitse nousta minkään takia. Voikun olisi joku syy miksi nousta.silti olen noussut joka päivä, vaikka päivästä tulee pitkä ja hyödytön..

    VastaaPoista