lauantai 11. marraskuuta 2017

Kuka kantaa murheitasi?

Oletko ollut tilanteessa, jossa sinun koko maailmasi on tuntunut romahtavan? Tilanne on voinut johtua esim. omasta tai läheisen sairaudesta, vammautumisesta, kuolemasta, päihteiden valtaan joutumisesta tai avioerosta. Tällaisessa tilanteessa omat voimasi ovat loppu ja tuntuu siltä, ettet jaksa huomiseen. Et jaksa edes muodostaa sanoja rukoukseen. Tuossa tilanteessa kuitenkin Isä pitää sinua sylissä ja kantaa. Hänellä oli tilanne etukäteen tiedossa ja Hän otti sinut kiinni, kun putosit. Ei Hän odota, että osaisit analysoida tilannetta ja keksiä siihen ratkaisua. Hän toivoo sinun lepäävän sylissään ja ottavan vastaan Hänen lohdutuksensa.

Meillä ihmisillä, tai ainakin minulla, on kuitenkin usein tarve itse ratkaista omat ongelmamme. Olen joitakin kertoja ollut tilanteessa, jossa on tuntunut, että en jaksa enää. Minulle tyypillisesti olen ensin hammasta purren hoitanut asioita ajatuksella ”pakko jaksaa”. Samalla olen ollut vihainen ja loukkaantunut tapahtuneesta. Jumalan armosta olen kuitenkin itkuni keskelle saanut kokemuksen Herran läsnäolosta. Olen tajunnut, että minulle ei tapahdu mitään Isän tietämättä ja sallimatta.  Oli Isän rakkautta lastaan kohtaan, että Hän laittoi minut tilanteeseen, jossa en voinut enää varmistaa tulevaisuuttani. Minun oli pakko jättäytyä kokonaan Hänen käsiinsä. Silloin tapahtui ihme! Sisälleni tuli rauha. Sain varmuuden, että Herra hoitaa asiaani. Inhimillisesti katsoen vastoinkäymisiä tulee lisää eikä asiat ratkea ollenkaan aina helposti, mutta minun ei tarvitse murehtia. Yritän opetella suhtautumaan kaikkeen niin kuin Raamattu kehottaa eli heittämään kaikki murheeni Isän kannettavaksi, sillä Hän pitää minusta huolen.

Jos, ystäväni, elämäntilanteesi on sellainen, että nykyhetki tai tulevaisuus on kuin mustan pilven verhoama, luota siihen, että olet Isän sylissä. Hän kantaa sinut vaikean ajan läpi ja vahvistaa sinua siinä niin, että taas jaksat. Vaikka olisit itse aiheuttanut tilanteen, saat uskoa itsesi armahtavan Jumalan käsiin. Muista, että vaikka tapahtuisi mitä, Jeesuksen armo riittää sinulle ja minulle!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti