sunnuntai 3. helmikuuta 2019

Vapaaksi ostetut


Armoa ja rauhaa rakas ystävä. Haluan muutamalla sanalla muistuttaa meitä kaikkia, myös itseäni, siitä tärkeästä asiasta, että kun meidät on kerran Jeesuksen kalliilla verellä vapaaksi ostettu, niin me saamme olla vapaat. Emme saa antaa sitoa itseämme minkään laiseen orjuuteen pelastusasiassa.

Vuonna 1987 aloin käydä erään herätysliikkeen seuroissa ja kova syntitaakka painoi mieltäni. Siellä minulle sitten saarnattiin synnit anteeksi ja tunsin siitä helpotusta. Mutta heti sen jälkeen minua alettiin neuvoa, miten minun tulisi käyttäytyä ja mitä minun täytyisi kotoa poistaa. Huomasin, että se minun ahdistunut tilani oli mennyt entistä ahdistuneemmaksi.  Kristityn vapaus oli ollut vain ihan hetkellinen, koska minulta alettiin heti vaatimaan tekoja.

Samasta asiasta on kyse Raamatussa, kun Galatalaiskirjeessä kerrotaan, että Paavali oli galatalaisille saarnannut Jeesuksen armosta, siitä että he saavat kaikki syntinsä uskoa anteeksi Jeesuksessa Kristuksessa. Pian sen jälkeen, kun Paavali oli lähtenyt, seurakuntaan tuli toisia miehiä, jotka sanoivat, että kyllä Paavali on oikein saarnannut. He saavat uskoa Jeesuksessa kaikki synnit anteeksi, mutta heidän täytyy myöskin ympärileikkauttaa itsensä. Heidän täytyy muuttua juutalaisiksi ja noudattaa isäin sääntöjä. Tällä tavalla Jeesuksen armo tehtiin tyhjäksi.

Nykyäänkin meillä on tällaisia liikkeitä, joissa korostetaan erilaisia tekoja pelastuksen voimassa pysymiseksi. Haluan ystävä korostaa sitä, että kun olet Jeesukselta syntisi anteeksi saanut ja uskonut armon evankeliumin omalle kohdallesi, niin älä anna minkään viedä tuota vapautta sinulta. Niin kuin galatalaiskirjeessä sanotaan, että vaikka taivaan enkeli tulisi ja saarnaisi toista evankeliumia, niin älä usko. Jeesuksen Kristuksen sovintotyö on niin suuri, ettemme saa siitä ikinä luopua. Se on ainut asia, joka kestää kuolemassakin. Saamme ystävät tänäänkin olla hyvässä turvassa ja luottaa, että Jeesus on meidät verellään pessyt puhtaiksi.

3 kommenttia:

  1. Hyvä muistuttaa tuosta armosta. Mutta sanotaan myös. että olkaa sanan tekijöitä eikä vain sen kuulijoita. Itse haluan auttaa israelilaisia mahdollisuuksieni puitteissa ja levittää oikeaa tietoa Israelista.

    VastaaPoista
  2. Todellakin tärkeää on huomata Paavalin sana Galatalaiskirjeessä, että vapauteen Kristus meidät vapautti.

    VastaaPoista