torstai 31. tammikuuta 2019

Huominen



Kuvia ottaessani yritän tavoittaa juuri sitä hetkeä, sillä hetken päästä valo on jo toinen ja moni yksityiskohta on muuttunut. Elämässä muutenkin elämme hetkestä toiseen ja päivästä toiseen. Elämä voi muuttua hetkessä tai päivässä. Usein huomaankin, etten tarpeeksi arvosta hyviä asioita elämässäni, sillä ne eivät ole itsestäänselvyyksiä. Kiitollinen mieli olisi muutenkin hyväksi sekä itselleni että läheisille.Voisin olla kiitollinen kaikesta, mitä olen elämääni saanut, lahjana.  Olen alkanut ymmärtää paremmin sitä, että elämä on lahja, lahja Isältämme taivaassa. Siitä voisin Jumalaa kiittää joka päivä ylistäen ja iloiten. Hän kuulee rukouksemme, toiveemme ja haluaa meille hyvää. Hän ohjaa elämäämme tahtonsa mukaan niin, että se olisi meille hyväksi. Olemme turvallisissa käsissä, vaikka emme sitä itse aina ymmärrä.
   Vielä vaikeampaa on ymmärtää vastoinkäymisten merkitystä. Emme pysty ymmärtämään, miksi Jumala sallii kaiken pahan. Nämä kysymykset ja monet vaikeat tunteet voi rukouksessa viedä Herran eteen.  Voimme olla vihaisia, pettyneitä ja pahoinvoivia ja silloin on kiitollisuus kaukana meistä. Armahtava Isä hyväksyy kaiken tämän pahan olon meissä ja haluaa auttaa. Joskus voi myöhemmin oivaltaa merkityksiä kokemuksille, mutta aina niin ei käy. Emme saisi kuitenkaan itse tuomita itseämme tai toisiamme. Joskus ihmisillä on taipumus ajatella, että on itse jotenkin ansainnut tai aiheuttanut sen pahan, mitä elämässä tapahtuu. Silloin puhumista Jeesukselle, rukoillen, ei pidä lopettaa, vaikka onkin pettynyt itseensä, elämään ja Jumalaan. Jeesus kuulee ja on lähellä, vaikka itse et enää jaksaisi rukoilla tai kun uskosi horjuu pettymyksien ja vaikeuksien keskellä. Jeesus rukoilee puolestamme. Hän haluaa antaa voimaa ja uuden mahdollisuuden.
   Mitä huominen tuokaan tullessaan? Emme voi sitä tietää. Sekin on jo Jumalalla tiedossa. Hänellä on kaikelle hyvät suunnitelmat. Me emme aina elä niin kuin Jumala haluaisi ja senkin Hän tietää ja silti rakastaa meitä. Jumalan pojan, Jeesuksen, kuolema sovitti meidät Jumalan kanssa ( kirje Roomalaisille luku 5). Meillä on rauha Jumalan kanssa! Jeesus Kristus avasi meille pääsyn armoon! Meillä on toivo, että pääsemme Jumalan kirkkauteen! Kaikki tämä johtuu Jumalan rakkaudesta meitä ihmisiä kohtaan, jotka emme pysty itseämme auttamaan. Kun tajuamme edes vähän Hänen rakkautensa suuruutta, ei voi muuta kuin kiittää ja ylistää ja luottaa, että Häneltä saamme huomispäivänkin.
Kirjoittanut: Päivi Harberg
   

2 kommenttia:

  1. On ollut todella vaikeita aikoja elämässäni. Nyt olen tajunnut jälkeenpäin, Herra on kuitenkin kannatellut minua ❤ Kiitos Jeesus 🙏❤

    VastaaPoista
  2. Kiitos ❤️Amen🙏

    VastaaPoista