keskiviikko 22. heinäkuuta 2020

Pyhä Henki vaikuttaa


Elämän rajallisuus tuli meidän perheellemme hyvin lähelle, kun veljeni kuoli. Myös tiedotusvälineistä saa lähes joka päivä kuulla kuolemantapauksista. Olen miettinyt paljon sitä, että me tunnemme menneisyytemme, mutta tulevaisuutemme on yksin Jumalan tiedossa. Me emme tiedä, kenelle tämä päivä on viimeinen.

Ihminen saa uskon lahjan Pyhän Hengen herättämänä, mutta siihen tarvitaan kuitenkin se, että ihminen on kuullut evankeliumin Jeesuksesta. Voi olla, että joku tuttumme uskoo Jeesukseen elämänsä viimeisillä hetkillä, vaikka me emme ole tuon ihmisen elämän aikana uskoa Jeesukseen hänessä nähneetkään. Tämä ei kuitenkaan ole mahdollista, ellei hän ole kuullut, että Jeesus on sovittanut hänen syntinsä Golgatan ristillä. Tämä tuo meille vastuun siitä, että puhumme uskostamme toisille ja kerromme armollisesta Jeesuksesta.

Jeesus kertoo meille jäähyväispuheessaan, mikä kristittyjen elämässä puhuttelee ihmisiä eniten. Jeesus kehottaa siinä meitä rakastamaan toinen toisiamme. Sitten hän jatkaa: ”Siitä kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, että teillä on keskinäinen rakkaus.” (Joh. 13:35) Jeesuksesta kertomisen vaikutus voi olla jopa kielteinen, jos me uskovat riitelemme keskenämme ja jatkuvasti arvostelemme toisiamme. Me Jeesuksen pelastamat ihmiset olemme edelleen syntisiä ihmisiä. Meille tulee riitoja, me loukkaamme ja loukkaannumme. Kuitenkin tuollaisesta tilanteesta eteenpäin pääsemiseen meillä on Auttaja, jota toisilla ei ole. Pyhä Henki on kanssamme joka hetki ja me saamme rukoilla häntä olemaan läsnä myös tuossa vaikeassa tilanteessa, antamaan viisautta selvittää tilanne ja voimaa antaa anteeksi. Pyhä Henki auttaa meitä, mutta meidän täytyy myös itse suostua siihen. Jos vain tiukasti pidämme kiinni loukkaantumisestamme, niin ei Hän voi meitä auttaa. Jos emme tunne omaa syntisyyttämme, me tuomitsemme muita ja anteeksiantamattomuudellamme asetamme itsemme toisten yläpuolelle. Tällainen käytös ei kirkasta Kristusta eikä houkuta ketään kuuntelemaan, mitä uskovilla on Jeesuksesta kerrottavana.

Otetaan me itse Jeesuksen rakkaus vastaan. Tämän rakkauden varassa armahdetaan toinen toisiamme ja myös itseämme. Kerrotaan Jeesuksesta, joka on sovittanut kaikkien ihmisten synnin, ja että tämä armahdus on jokaiselle ihmiselle valmiina vastaanotettavaksi. Annetaan Pyhän Hengen auttaa meitä elämään yhdessä sovussa ja toinen toisistamme huolehtien. Jeesuksen rakastavaa läsnäoloa päivääsi!

5 kommenttia:

  1. Emme tiedä mikä päivä on viimeinen. Emmekä tiedä mitä on sen jälkeen. Miten pelata varman päälle kun ei tunne tulevaa et voi tietää mikä sinua siellä odottaa.
    | |
    -|-Black metal-|-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskomalla Jeesukseen omien syntien sovittajana ei ainakaan voi hävitä.

      Poista
  2. Kiitos aiheellisesta opetuksesta. Loukkaantuminen ja sitä seuraava kauna on kyllä jokaisella vaanimassa nurkan takana. Onpa uskossa tai ei. Kauna myrkyttää mielen ja haittaa yleensä eniten kaunan kantajaa, tekee elämästä ahdasta.
    Anteeksianto on vaikeaa, mutta antaa eniten juuri anteeksiantavalle. Usko Jeesukseen antaa elämään armon nähdä myös toiset armon osallisina, ja tulevaan saa varmuuden ikuisesta elämästä Jumalan valtakunnassa.

    VastaaPoista
  3. Jumalan sovinnosta ihmisten väliseen sovintoon, se on rauhan tie.

    VastaaPoista
  4. Kiitos,raikkaasta ja ravitsevasta sanasta 🙏

    VastaaPoista