perjantai 3. heinäkuuta 2020

Elämän vettä

Näin lomalaisena sain nauttia lämmöstä, lähes kuumuudesta ihan täällä Suomessa. Kiitän siitä, että saatoin kuitenkin välillä käydä uimassa ja nauttia luonnosta ja viilentävästä vedestä. Kasvit ja ihmisetkin  kaipasivat vettä, jota sitten tulikin ukkosien kera.
Kaikessa tasapaino on tärkeää. Vesi toi elämää ja kukat alkoivat kukkia, kasvit heräsivät eloon. Raikkaan puhtaan veden tärkeyden ihmisille kaikki ymmärrämme.
  Johanneksen evankeliumin neljännessä luvussa eräs samarialainen nainen tuli vettä hakemaan kaivolta ja kohtasi siellä Jeesuksen. Juutalaiset eivät olleet missään tekemisissä samarialaisten kanssa, joten siinäkin mielessä tämä kohtaaminen oli ainutlaatuinen ja kertoo paljonkin Jeesuksen rakkaudesta ja ainutlaatuisuudesta. Jeesus ei asettanut eikä aseta ihmisiä tärkeysjärjestykseen, vaan hän on oikeudenmukainen ja tasapuolinen.  Kun opetuslapset näkivät Jeesuksen puhumassa naisen kanssa kaivolla, hekin ihmettelivät. Jeesus puhui naiselle elämän vedestä. Hän kertoi, että joka juo Hänen antamaansa vettä, ei enää koskaan ole janoissaan ja Jeesus kertoi myös, että siitä vedestä, jota Hän antaa, tulee ihmisessä lähde, joka kumpuaa ikuisen elämän vettä. Jeesuksen sanat merkitsevät paljon, mutta niitä ei aina ole helppo ymmärtää, ellei Jumalan henki avaa merkitystä. Nainen huomasi ja uskoi, että hänen edessään oli Messias ja lähti  kertomaan tästä ihmeellisestä kohtaamisesta arjen keskellä muillekin ihmisille.
  Jeesus kertoi myös tässä luvussa, että on tärkeää rukoilla Isää, hengessä ja totuudessa. Kun vain rukoilee, Jeesus on kanssasi ja kuulee ja antaa sen, mitä siihen hetkeen tarvitset, uskonkin. Samarialainen nainenkaan ei ollut tällaiseen mitenkään valmistautunut ja kuitenkin tämä hetki muutti varmasti hänen elämänsä, ainakin sisäisesti. Hän sai maistaa Jeesuksen antamaa vettä, ikuisen elämän vettä. Nainen lähti kertomaan Jeesuksesta ja ihmiset kaupungissa tulivat kuuntelemaan Jeesuksen puhetta ja uskoivat, että Hän on todella maailman pelastaja. 
  Mekin voimme kohdata Jeesuksen, niin kuin tuo nainen kaivolla. Jeesus ei vaadi mitään, vaan hän kohtaa jokaisen rakastavasti arjen keskellä. Hän on kuollut syntiemme tähden ristillä ja siksi mitkään syntimme, elämämme teot, eivät ole esteenä Hänen  kohtaamiseen. Hän tarjoaa sinulle siinä tuota elämän vettä, jotta et olisi enää janoinen. 
   Meitä voi vaivata myös monet haavat ja kivut, elämässä koetut kaltoinkohtelut ja vaikeat kokemukset. Raamatusta voi päätellä, että tuon samarialaisen naisenkaan elämä ei ollut  mitenkään helppoa, mutta hän sai uudistua kohdatessaan Jeesuksen rakkauden.  Jeesus voi parantaa haavamme ja antaa mahdollisuuden parantumiseen ja uudistumiseen. Silloin juuri tuo lähde, josta kumpuaa ikuisen elämän vettä, voi virvoittaa ja parantaa ja puhdistaa. Vain katse, pyyntö, huokaus Jeesuksen puoleen riittää. Hän auttaa sinua ihan siinä hetkessä, elämän keskellä. Jeesus muuttaa sanoillaan ja rakastavalla katseellaan ihmisen elämän suuntaa ja eheyttää sisäisesti. Voit uskoa siihen. Virkistäviä hetkiä kesääsi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti