keskiviikko 14. lokakuuta 2020

Varo ansaa!

 


Sain tänään viestin eräältä herätysliikkeen ihmiseltä ja tässä viestissä hän toi esiin sen, että usko Jeesukseen ei yksin riitä, vaan täytyy noudattaa heidän liikkeensä oppia. Meillä ihmisillä on sellainen taipumus, että haluaisimme olla suurimpia taivasten valtakunnassa ja päättää, kuka pääsee taivaaseen ja kuka ei.

Matteuksen evankeliumin 18. luvussa opetuslapset kysyivät Jeesukselta: ”Kuka on suurin taivasten valtakunnassa?” Silloin Jeesus kutsui luokseen lapsen, asetti hänet heidän keskelleen ja sanoi: ”Totisesti: ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, te ette pääse taivasten valtakuntaan.” Tuon ajan juutalaisessa yhteisössä lapsella ei ollut mitään valtaa. Lapsi ei pystynyt määräilemään vaan oli täysin riippuvainen vanhemmistaan ja heidän määräysvallassaan. Jeesus haluaa siis sanoa, että meidän täytyy tulla niin pieneksi, että emme tahdo määrittää omaa uskoamme, emmekä toistenkaan, vaan antaa Jeesuksen tehdä sen työn. Jeesus on ainut, joka voi meidät pelastaa.

Jeesus jatkaa: ”Joka minun nimessäni ottaa luokseen yhdenkin tällaisen lapsen, se ottaa luokseen minut. Mutta jos joku johdattaa lankeemukseen yhdenkin näistä vähäisistä, jotka uskovat minuun, hänelle olisi parempi, että hänen kaulaansa pantaisiin myllynkivi ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen.” Tässä tämä ’johdattaa lankeemukseen’ tarkoittaa alkukielessä ansaan laitettua syöttiä. Ansaan laitetun syötin avulla ihan tarkoituksella johdetaan toista harhaan. Tänä päivänäkin on sellaisia liikkeitä, joissa sanotaan, että sinä saat uskoa syntisi anteeksi, mutta heti sen jälkeen sanotaan, että sitten sinun täytyy noudattaa näitä ja näitä asioita. Se on yhtä kuin johdattaa ihminen ansaan.

Mehän tiedämme, miten eläin menee ansaan, kun sinne on laitettu syötti. Se on ihan sama sellaisen kristityn kohdalla, joka yksinkertaisesti luottaa armoon ja siihen tulee sitten lain puhujia, sellaisia ihmisiä, jotka puhuvat, että kyllä sinun täytyy Jeesukseen uskomisen lisäksi vielä tehdä sitä ja tätä. Tämä on sama kuin asettaa Jumalan omalle ansa ja johdattaa hänet lankeemukseen. Elävästä uskosta voidaan langeta myös siihen, että aletaan tehdä hyvää pelastuksen eteen. Mutta kova on tuomio ihmiselle, joka tahallaan näin opettaa eli parempi olisi, jos hänet upotettaisiin myllynkivi kaulassa meren syvyyteen.

Me saamme joka hetki luottaa siihen, että kyllä Jumala pitää meistä huolen. Haluan kuitenkin varoittaa näistä lahkoista, sillä ne toimivat tänäkin päivänä. Mutta me, rakkaat ystävät, saadaan olla hyvässä turvassa ja uskoa, että kaikki meidän synnit on anteeksi annettu Jeesuksen nimen ja veren tähden. Aamen.

11 kommenttia:

  1. Siis, jos tarkoitat vanhoillislestadiolaisuutta, he kyllä opettavat, että oikean uskon seurauksena on oikea usko. He vetoavat mm. Raamatun kohtaan, että tulee lähteä seuraamaan meitä ja Herraa, opissa elämässä ja vaivassa. Tuo kohta on Raamatussa. En sitä nyt katsele. Heillä on perusteet opilleen Raamatusta. Olen lapsuudessa käynyt suviseuroissa usein, mumman ja paapan kanssa. Elikä olen kuullut heiltä myös, että jos olisit meitä Jumalan lapsia, miksi olet sitten eripaikassa? Pyhä Henki opettaa vain yhdellä tavalla. Jne. jne...Minusta sinun kirjoituksesi on ekuneeminen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moni saa turvaa ja tukea tuollaisesta uskosta ja opista. Bibliasta, erikoisesti saadaan oppi sopimaan. Kirkon papit ovat heille ainoastaan virkapappeja, epäuskoisia, koska usko ja oppi on eri. He toimivat kirkossa, että saavat levitettyä Jumalan valtakunnan evankeliumia. VL:iä on paljon, ja Vaasassakin on jo aikoja rakennettu heille isompi toimitalo. Heillä on omia kirkkoja myös. Hannu Wegelius

      Poista
  2. Täällä ex lessu.Siinä laumassa on yli satatuhatta jäsentä,onko ne kaikki harhassa,muutamien väärin opettajien vuoksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanhoillislestadiolaiset opettavat kaikki samalla tavalla. Ellei näin ole, sellainen puhuja otetaan keskusteluun ja jos ei ojennu, on puhuja kiellossa.
      Hannu Wegelius

      Poista
    2. On se iso kirkko, kirkon sisällä. Paljon lapsia ja nuhteetonta elämääkin elävät. Ei pahaa sanottavaa...

      Poista
    3. Vielä sen sanon, etteivät todellakaan opeta, ettei usko yksin riitä, vaan oikea oppi on siis seurausta elävästä uskosta. Usein vedotaan myös Joh.10, "...mutta vieraan ääntä he eivät kuule, vaan pakenevat sitä" ja Matt.18:17 "Mutta ellei hän niitä tahdo kuulla, niin sano seurakunnalle; ellei hän seurakuntaa tottele, niin pidä häntä pakanana ja 18:18 Totisesti sanon minä teille: kaikki, mitä te maan päällä sidotte, pitää myös oleman sidotut taivaassa: ja kaikki, mitä te päästätte maan päällä, pitää myös oleman päästetyt taivaassa. ."

      Poista
    4. Edesmenneen isäni syntymäpäivillä, oli todella kovia Lestadiolaisia saarnamiehiä ja he osasivat sitten veisata virsiä, puhua "kovaakin". He puhuivat tavanomaista heille tyypillistä puhetta: "Jumalan valtakunnasta ja sieltä julistetusta evankeliumista ja siitä, ettei sen ulkopuolella ole pelastusta, koska siellä ei ole Kristusta". Toki siellä oli sitten mm. helluntailaisia ja eräskin voimapuhuja, heistä puhui, että kyllä minä olen Kristuksen verellä pesty" Tähän sanoi eräs lestadiolainen pappi, että mutta eri rätillä". Aika kovaa puhetta. Näihän se apostoli Paavalikin, neuvoi, että tulee kumota vastaansanojain väitteet terveellä opilla. Täytyy sanoa, että oli kovia saarnamiehiä, alusta loppuun...ihailen suuresti tuota VL-puhujien ymmärrystä. Hannu Wegelius

      Poista
  3. Luin tekstin ja jäin miettimään seuraavaa: "Jos parannusta ei uskovan tarvitse tehdä, miksi lahkot ja lohkot tekisivät väärin, jos ansojaan virittelevät? Eikö kaikki sittenkään ole sallittua? Jostain täytyy sittenkin tehdä parannus"

    VastaaPoista
  4. Minusta on asiana sama asia, että jos sanotaan ja opetetaan, jos et tee noin ja noin et pelastu, etkä ole uskovainen tai elävän uskon seurausta ovat hyvät teot ja sitten tekee noin ja noin, niin pelastuu... Hannu Wegelius

    VastaaPoista
  5. Näitä oppeja ja opetuksia olen kuullut niin paljon, että korvista pursuaa. Kaikkea on syytä tarkata ja epäillä...Vl, puhujat kyllä puhuvat suoraan, eivätkä kiertele tai opeta allianssi kristillisyyttä.

    VastaaPoista
  6. Itse olen ollut n.48 vuotta uskossa ja edelleen.Armosta te olette pelastuneet, ette itsenne kautta. Joten kerskausta ei omasta uskosta ole. Joka kerskaa, kerskatkoon siitä että Jumala tuntee Hänet ja hän tuntee Jumalan.Eli Raamattua opelellen ja Jumalan ääntä kuunnellen.Siunausta Pirkko Torni.

    VastaaPoista