sunnuntai 13. elokuuta 2023

Sateenkaaren alla

 


Yhtenä päivänä, kun ajoin töistä kotiin, oli taivaalla iso sateenkaari, jonka alta tie kulki. Sitä katsoessani mieleni täytti kiitollisuus: Herra pitää minusta huolen. Hän ei minua ikinä hylkää. Jumala on asettanut sateenkaaren merkiksi liitosta kaikkien maan päällä elävien kanssa, että Jumala ei enää ikinä lähetä sellaista tuhotulvaa, että kaikki elävä hukkuisi.  

Uutisista saamme vähän väliä nähdä tulvia, jotka ovat aiheuttaneet suurta tuhoa. Nämä ovat kuitenkin seurausta siitä, että ihminen ei ole toteuttanut Jumalan antamaa tehtävää huolehtia maapallosta hyvin. Nämä tulvat aiheuttavat tuhoa tietyssä paikassa, ei koko maanlaajuisesti niin kuin vedenpaisumus. Minulle sateenkaari on myös muistutus Jumalan meille ihmisille antamasta tehtävästä viljellä ja varjella maata.

On hienoa, kun arjessa tulee tällaisia Jumalan läsnäolon tuntemisia. Sateenkaari muistuttaa minua aina Jumalan huolenpidosta. Vaikka nykyiset tulva ja kuivuusongelmat ovat pitkälti ihmisen käytöksen seurausta, emme silti saa unohtaa sitä, että Jumala on myös kaiken luonnon hallitsija. Hänellä on valta tuhota ja säästää.

Raamatussa (Matt. 8:23-27) on kertomus siitä, miten opetuslapset olivat Jeesuksen kanssa ylittämässä veneellä Genesaretinjärveä. Keskellä matkaa tuli ankara myrsky. Kokeneet kalastajatkin ajattelivat, että nyt on meidän loppumme tullut ja vene uppoaa. Jeesus nukkui rauhallisesti myrskystä huolimatta. Opetuslapset menivät peloissaan herättämään Jeesuksen. Jeesus sanoi: ”Miksi te noin pelkäätte, vähäuskoiset?” Sitten Jeesus nousi ja nuhteli tuulta ja aaltoja, ja tuli aivan tyven.

Jeesus oli tähän mennessä tehnyt jo monenlaisia ihmeitä; parantanut sairaita ja ajanut ulos riivaajia. Se, että myös luonnonvoimat tottelivat Jeesusta, sai opetuslapset kuitenkin ihmettelemään, kuka Jeesus oikein on. Vanhassa Testamentissa on monia kertomuksia, joissa Jumala on käskenyt erityisesti vettä. Hän on kuivannut joen uomia ja estänyt sadetta tulemasta. Nyt Jeesus osoittaa olevansa Jumala käskemällä tuulta ja se tottelee.

Jumalalla on kaikki valta niin taivaassa kuin maan päälläkin. Hän ei ole silti mikään ”karkkiautomaatti”, jolta saisimme maksua vastaan sen, mitä haluamme. Kuitenkin sen, mitä me kaikkein eniten tarvitsemme, hän meille ehdottomasti antaa. Jeesus on sovittanut syntimme ja me saamme uskoa kaikki syntimme anteeksi Jeesuksen tähden. Ollaan siis turvallisella mielellä maailman sekasorron keskellä. Kaikki on Jumalan hallussa ja hän pitää omistaan huolen. Aamen.

4 kommenttia: