tiistai 30. tammikuuta 2024

Joka päivä Jeesus kanssani

 


Jumalan armoa ja rauhaa rakkaat blogin lukijat ja ystävät. Ajattelin näin alkuvuonna muistuttaa meitä siitä asiasta, että me olemme kristittyinä aina ensimmäisellä luokalla. Itse koen, että olen ensimmäisellä luokalla ja ensimmäistä päivää kristitty. Tämä on sellainen asia, että eilinen usko ei tänään auta. Joka päivä on usko ja armo uusi. Tavallaan Jeesusta seuraamaan on lähdettävä joka päivä. Ei auta, että olen lähtenyt vuonna -87 seuraamaan Jeesusta.

Tuossa kun lueskelin yhtä juttua, siinä tuli hyvin esille se, että meidän ei kristittyinä tule ikinä unohtaa Jeesuksen armoa. Se on tärkein asia, mitä meidän tulee toisille ihmisille, niin uskosta osattomille kuin toinen toisillemme, vahvistaa. Kukaan meistä kristityistä ei pärjää yksin, ei pärjännyt edes Paavali. Paavali tarvitsi ystäviä ympärilleen niin kuin me kaikki. Meidän tehtävämme on vahvistaa toinen toistamme uskon sanalla. Mikä se uskon sana sitten on: Se tulee hyvin esille Joh. 3:16: ”Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän.”

Kun me mietimme tätä paikka, niin se on aivan valtavaa evankeliumia. On tärkeää aina välissä palata näille alkujuurille. Raamatun selittämisellä on oma paikkansa, mutta yksinkertaista evankeliumia ei pidä ohittaa. Sen kautta meidän tulee vahvistaa toinen toistamme ja olla tukemassa lähimmäisiämme. Nyt on sellainen aika, että kristityt eivät enää soita toisilleen eivätkä pidä yhteyttä. Minulle on monet kristityt ihmiset sanoneet, että ennen käytiin kylässä ja soitettiin, mitä kuuluu ja rukoiltiin yhdessä. Tämä kaikki meinaa valitettavasti jäädä pois.

Tämä tällaisena muistutuksena siitä, että me olemme yhden päivän kristittyjä ja tänäänkin me saamme luottaa siihen, että Jeesus on pessyt kaikki meidän synnit pois ja uskoa kaikki meidän synnit anteeksi Jeesuksen nimen ja veren tähden. Ollaan ystävät hyvässä turvassa ja lohdutettuna. Aamen.

2 kommenttia:

  1. Kiitos rohkaisevista sanoista. Siunausta blogin kirjoittajille ja kaikille lukijoille❤️

    VastaaPoista