Lammas on
varsin mielenkiintoinen eläin. Tarkempi tutkistelu osoittaa, että lampaan
käyttäytyminen ja luonne ovat lähellä ihmistä. Se puskee muita heikompia
yksilöitä ja karkailee aitauksesta vihreämmille niityille. Kaatuessaan
selälleen se ei pääse pystyyn muuten kuin paimenen avulla. Lampaan hyvinvointi on täysin riippuvainen
paimenen ammattitaidosta. Paimen tuntee tarkasti jokaisen lampaansa ja tietää
sen tarpeet. Paimenen pitää tietää, milloin mikäkin laidun on hyväksi lampaalle.
Ei lammas aina ole rehevillä vihreillä niityillä, ihan itsensä vuoksi, ettei
lihoisi liikaa ja villa kasvaisi ylipitkäksi. Villan keriminen on molemmille
epämieluisaa, mutta se on kerittävä loisten ja painon vuoksi. Lähi-idässä parhaat
laitumet ovat laaksoissa. Niissä on vettä ja ruoho tuoretta. Huomaa tämä,
vaikka laaksossa toisaalta on synkkää, niin siellä on parhaat ruohopaikat ja
vesilähteet.
Raamatussa
Jeesus sanoo, että Hän on Paimen ja me olemme hänen lampaitaan. Toivon ystävä,
että tämä asia avautuu minulle ja sinulle kunnolla. On todella helpottavaa ja
armollista, kun Paimen on Jeesus. Ei ole merkitystä, oletko laaksossa vai
kukkulalla, Paimen tietää tarpeesi ja sen, mikä on sinulle hyvä. Olet musta,
valkoinen tai harmaa, silti olet lammas ja Paimen on sama. Jos kaadut selällesi,
Paimen nostaa sinut ylös. Jos et jaksa, Hän kantaa sinua hartioillaan. Voiko
ystävä Ilosanoma olla lohdullisempaa minulle ja sinulle, meille syntisille.
Uskotaan tänäänkin Jeesus Vapahtajaksi ja Paimeneksi, niin me olemme vapaat
omasta yrittämisestä ja vaivasta. Usko ystäväni anteeksi kaikki synti ja kuorma.
Jeesus on sovittanut sen Golgatalla.
Minulla on takana eletyssä elämässä( 5 vuotta).Jota vieläkin mietin miten olen sen jaksanut, nyt olen .Ooppinut ymmärtämään .Jeesus on kantanut minuakin harteillaan.
VastaaPoista