maanantai 1. toukokuuta 2017

Soita Jeesukselle!

Katselin dokumenttia kotimaamme talvisota-ajalta. Tuohon aikaan oli varsin yleistä kirjoittaa kirje kotiin. Kirjeessä luki täältä jostakin, koska paikka ei saanut tulla esiin armeijan määräyksestä. Myös kotiväki laittoi sukkia, muonaa ja muuta voimia antavaa sotilailleen postitse. Puhelimia ei tuohon aikaan ollut kuin muutamia kylässä ja kaupungeissakin ne olivat harvinaisia. Lapsuudestani muistan meillä olleen puhelimen koko ajan. Kaikilla naapureilla sitä ei ollut ja he tulivatkin meiltä soittamaan tärkeät puhelunsa. 1970-luvulla lankapuhelimet olivat jo lähes kaikissa kodeissa. Muistan myös lapsuudestani isäni työradiopuhelimen, jolla soittaminen oli todella kallista. Laitteessa oli tangentti, jota piti painaa puhuessa ja sitten sanottiin ”kuuntelen”, kun vastaaja sai puhua. Ekan nmt-puhelimen näin -84 kaverini autossa. Minulla oli eka taskupuhelin -87 taskussani tai pikemminkin povessa työni puolesta. Nykyään on nuorilla lähes kaikilla puhelimet, joissa on tietokoneet ja pelit. Kuinka puhelin sitten liittyy uskoomme?

Jeesus on suuressa armossaan antanut meille lahjan, rukouksen, ja on luvannut kuulla meitä. Kun ajattelemme soittamista ystävälle, niin emme näe häntä, mutta hän kuulee meitä ja me häntä. Samoin Jeesus kuulee, kun rukoilemme, ja me kuulemme Jeesuksen, kun annamme tilaa Hänelle. Tapasin aikoinaan erään nuoren äidin, joka kertoi minulle rukouksesta ja sen voimasta. Tämä nuori äiti pyysi apua Jeesukselta lähes kaikkeen ja kiitti saamastaan avusta. Meillä Halikon Raamattu- ja rukouspiirissä on parantunut sairaita ja tapahtunut asioita, joista tiedän satavarmasti Jumalan kuulevan meitä. Itse olen saanut usein avun rukouksen avulla. Minä ja vaimoni aloitamme päivän yhteisellä rukoushetkellä ja päätämme päivän samoin. Minä rohkaisen sinua ystäväni jo tänään soittamaan Jeesukselle. Kerro kaikki, mitä sinulle kuuluu. Hän kyllä kuuntelee ja vastaa rukoukseen. Et ole huono tai hyvä rukoilija, vaan olet rukoilija ja Jeesus kuulee sinua. Usko rukouksen voimaan ja soita tänään Herrallesi. Hän on odottanut soittoasi ja kiittää sinua, kun soitit. Rukoile ja usko, niin huomaat asioita tapahtuvan. Pidä vaikka rukouskirjaa, niin huomaat asiat. Muista, Jeesus vastaa niin kuin hän hyväksi näkee, ei niin kuin sinä näet asiat. Ei kaverikaan, jolle soitat, aina vastaa niin kuin ajattelit. Rukoillaan ystävät tänäänkin itsemme, läheisten ja toistemme puolesta. Jeesus kuulee ja vastaa. Ollaan ystävät hyvässä turvassa ja lohdutettuna Jeesuksen nimen ja veren voimassa. Aamen.

1 kommentti:

  1. Olipa hyvä lukea tämä kirjoitus! Ttämä antaa uskon vahvistusta Taivaan Isän kanssa kulkemiseen. Kiitos ja siunausta!

    VastaaPoista