Meistä
aikuisista useimmilla on ajokortti. Ennen maaseudulla nuoret hankkivat
ajokortin heti 18 täytettyään. Liikkuminen tuolloin oli helpompaa, kun oli
ajokortti ja auto. Tosin ekat kilometrit ovat useimmat ajaneet isän autolla. Meille
nuorille oli tärkeää saada oma auto ja tuntea vapaus liikkua ilman vanhempia.
Osa ystävistäni hankki ensimmäisen autonsa kesätyörahoillaan. Toiset, kuten
minä, tekivät vapaa-ajalla töitä vanhemmille ja siitä saatu palkka meni heille
ja vanhemmat sitten huolehtivat tarpeistamme. Tämän vuoksi isäni maksoi
autokouluni ja auton. Siitäkin huolimatta tunnen saaneeni ekan autoni ja
ajokorttini isältäni. Kerroin asian kavereilleni, jotka olivat samaa ikäluokkaa.
Muutamat heistä totesivat, että autosi on kyllä isäsi, ei sinun. Täytyy
myöntää, että kavereiden lausunto isän autosta harmitti. Olinhan saanut sen isältäni.
Edellä oleva
huono esimerkkini kalpenee, kun puhumme lahjaksi saadusta uskosta ja Jeesuksen
Armosta. Tänäkin päivänä on uskonnollisia liikkeitä, jotka puhuvat armon
varkaista. He käsittääkseni tarkoittavat ihmisiä, jotka eivät ole tehneet
parannusta riittävästi katuen. Minulle on itseasiassa sama, mitä he tarkoittavat
armon varkaudella, kun siitä ei puhuta Raamatussa, vaan se on ihmisten omaa keksintöä.
Haluan ystäväni sanoa sinulle: katumukselle ei ole olemassa määrää. Ei ole
olemassa määrää syntien tuntemiseen. Usko Jeesus Vapahtajaksi, niin Jeesus
ilmaisee sinulle kaiken. Jeesus kirkastaa armollaan meille synnin ja
anteeksiantamuksen suuruuden. Katso Jeesusta, älä itseäsi. Sinussa ja minussa
on pahuus ja synti, Jeesuksessa puhtaus ja armo. Saat uskoa tänäänkin armosta itsesi autuaaksi
ja Jumalan lapseksi. Lupauksen lapsi, Jeesus, on armossaan meidät pessyt.
Kaikki synti ja vika on anteeksi annettu. Aamen.
Aamen 🙏❤
VastaaPoista🙏❤️
VastaaPoista