perjantai 4. elokuuta 2017

Pyhähenki ohjaa ja hoitaa

Olet varmasti kokenut jännitystä, kun on pitänyt lähteä hammaslääkäriin, omalääkärille tai vaikkapa katsastamaan vanha auto. Minulle jo 50-vuotistarkastus tuotti jännitystä, kuinka on terveyteni tila, onko kaikki kunnossa. Myös vanhan auton vienti katsastukseen tuntui vaikealta. Voinko mennä sitä katsastamaan? Kuinka käy, tuleeko auto hylätyksi ja jos, niin paljonko korjaus maksaa? Tuntuu pahalta, kun vanhaa autoa testataan. Ja varsinkin se pohjaan hakkaus meisselillä! Haluaako katsastusmies tahallaan hyllyttää minun autoni vai ajatteleeko hän minun ja muiden tiellä liikkujien turvallisuutta? Uskon katsastuksen olevan sitä varten, että minun ja sinun olisi turvallista liikkua yleisillä teillä. Myös terveystarkastukset kannattaa käyttää hyväksi, jotta tiedämme terveyden tilamme. Hammaslääkäritarkistus on myös tarpeen vuosittain.

Kristillisessä mielessä meidän katsastuskonttori ja lääkäriasema on, kun menemme Jumalan sanan äärelle vaikkapa kirkkoon tai raamattupiiriin. Usein raamattupiirissä ja Herran ehtoollisella tunnen tuota Rakkautta, joka ohjaa minun sisintäni. Uskonko Jumalan armon omalle kohdalleni ilman omaa tekoa? Onko sisälläni rauha? Meidän tulee ymmärtää se, että Pyhä Henki on meidän katsastajamme ja lääkärimme, ei pappi tai saarnamies. Antaessamme tilaa Jeesukselle, Pyhä Henki puhuu sisällämme ja ohjaa meitä tiellä ja matkalla. Uskoessamme Jeesuksen itselle sovittajaksi Hän antaa Pyhän Hengen, joka on kotiopettajamme täällä ajassa. Pyhän Hengen työtä on kaikki rakkauden työ. Pyhää Henkeä voisi sanoa hengelliseksi lääkäriksi, joka hoitaa meitä. Raamatussa käytetään sanaa ”sisällä”, joka lupaa meille jo täällä ajassa, että me olemme ”sisällä Kristuksessa” uskon kautta, ei joskus kuolemassa, vaan jo nyt. Saat ystävä uskoa, että Jeesus on sovittanut syntisi ja sinä olet vapaa. Uskotaan tänäänkin anteeksi vika ja puutos Jeesuksen nimen ja veren turvin. Ole hyvässä turvassa. Aamen. 

3 kommenttia:

  1. Kiitos! - Näin juuri jokahetkinen arki/pyhäkristillisyys toimii... Rakkautta, iloa ja rauhaa...Ja myös kompastuksia, joista heti tullaan nostetuiksi ylös - matka jatkuu.
    On ihanaa kokea ja tietää, että HÄN on kanssamme/hengellään meissä aina... Olla lapsi - ei vain uskoa olevansa... Olen jo yli 70-v ja kokenut tällaista kymmeniä vuosia. RAKKAUS tuli elämääni kun olin 16-vuotias....
    Mummulapsi Päivikki

    VastaaPoista
  2. Kiitos Jeesus ❤ Aamen 🙏

    VastaaPoista