Kun miettii johdatusta elämässä, ihmettelee sitä, miksi Jumala
sallii pahan tai raskaat kokemukset elämässä. Mikä merkitys sillä kaikella voi
olla? Vastausta ei aina löydä eikä ymmärrä. Olemme pettyneitä ja vihaisia
jollekin, ehkä Jumalalle. Joskus voi, kun aikaa on kulunut, oivaltaa
merkityksen ja Jumalan suunnitelman, ainakin osittain. Emme sitä pysty aina
hyväksymään saati ymmärtämään. Olemme pieniä ihmisiä Jumalan suuressa
suunnitelmassa. Hänen varaansa voimme elämämme antaa. Silloin se on hyvissä
käsissä joka tapauksessa, kävi miten kävi. Voimme pyytää Häneltä johdatusta
elämäämme.
On vaikeaa ymmärtää sitä kokonaisuutta, että Jumala on jo kaiken
valmistanut ja suunnitellut. Hän johdattaa elämäämme. Raamatussakin sanotaan,
Paavalin kirjeessä roomalaisille 9.luku, että Jumala on kutsuva rakkaakseen
sen, joka ei ollut hänen rakkaansa. Jumalan sanassa lauseet kuuluvat aina suurempaan
kokonaisuuteen ja siksi on tärkeää myös lukea pidempiä kokonaisuuksia
mutta usein huomaan, että jokin kohta juuri tänään puhuttelee minua.
Jumala puhuu meille sanansa kautta ja siksi Raamatun luku on tie lähelle
Jumalaa. Raamattu on siitä ihmeellinen kirja, että vaikka lukisi samankin
kohdan useaan kertaan, se aukeaa aina uudella tavalla eli ymmärrän syvemmin tai
eri kannalta saman asian. Rukouspiirissä on hienoa huomata juuri se, miten eri
ihmisten kautta Raamatun teksti avautuu. Jumala toimii keskellämme toisten
ihmisten kautta. Olisi tärkeää kunnioittaa toisten tapaa ymmärtää ja tuoda
esille Jumalan sanaa ja uskoa. Itselleni on joskus vaikeaa malttaa kuunnella ja
kuulla.
Hiljaisuudessa ja joskus yksinäisyydessä pääsemme lähemmäs
Jeesusta. Kuulemme itseämmekin silloin paremmin. Olemme siinä juuri sellaisina
kuin olemme. Eikä meidän tarvitsekaan olla muuta, sillä juuri sellaisena Jeesus
haluaa meidät kohdata, sellaisena kuin oikeasti olemme. Vaikeitakin tunteita
voi nousta pintaan ja vajavaisia me joka tapauksessa olemme mutta Hän haluaa
kutsua meidät rakkaakseen.
Jumalan johdatuksen huomaa usein vasta jälkeen päin.
VastaaPoistaJumala todellakin rakastaa meitä
VastaaPoista