lauantai 24. maaliskuuta 2018

Käsikädessä Isän kanssa


Isä kulkee pienen poikansa kanssa käsikädessä. Tunnelma on leppoisa ja he juttelevat iloisesti. Auto tulee vastaan, isä varmistaa, että poika on turvassa ja hän itse on lapsen suojana sillä puolella, missä auto menee. Päästyään puistoon, isä antaa pojan juosta vapaana. Poika haluaa liukumäkeen ja isä varmistaa pojan takana, ettei tämä putoa rappusista. Isä menee liukumäen alle varmistamaan, että pojan lasku on turvallinen. Yhtäkkiä puistoon juoksee iso koira. Isä ottaa pojan syliinsä ja suojelee häntä omalla vartalollaan…

Meidän kaikkien on varmasti helppo kuvitella mielessämme tuo kuvaus. Minulla, tai monella muullakaan meistä, ei ole ollut sellaista isää, joka olisi tullut kanssani leikkimään ja suojellut minua. Moni meistä on joutunut myös pelkäämään omaa isää. Silti pystymme kuvittelemaan tuon pienen tarinan ja se tuntuu mukavalta.

Voitko kuvitella, että sinulla kuitenkin on varjeleva Isä? Isä, joka kulkee sinun kanssasi käsikädessä ja silloinkin, kun juokset innoissasi yksinään, Hänen katseensa seuraa sinua herkeämättä. Hän ottaa sinut syliinsä, kun vaara uhkaa ja kantaa vaikeimpien kohtien läpi. Usein elämässämme on niin vaikeita asioita, että tuntuu siltä kuin Isä Jumalakin olisi hylännyt. Raamatussa kuitenkin vakuutetaan, että yhdenkään niistä, jotka Isä on Jeesukselle antanut, Hän ei anna joutua hukkaan. Jeesus on sovittanut syntimme Golgatan ristillä ja avannut meille tien Isän luo. Jeesuksen sovintotyön kautta jokainen, joka uskoo Jeesukseen, on päässyt Isän yhteyteen.

Tämä on aika erikoinen juttu. Isä on lähettänyt Poikansa sovittamaan ihmisten synnit, jotta Isä itse voi ottaa ihmisen takaisin yhteyteensä. Kaikki lähtee Isästä. Hän haluaa olla sinun kanssasi ikuisesti. Hän suunnitteli kaiken. Tie Isän yhteyteen kulkee Jeesuksen kautta ja vain Jeesuksen kautta. Ei ole muuta tietä. Jeesuksen pelastamina saamme kuitenkin olla varmoja siitä, että Isä pitää meistä kiinni. Olemme Hänelle niin rakkaita, että vaikka maanpäällisen elämämme aikana joutuisimme millaisiin koettelemuksiin ja vaikeisiin elämäntilanteisiin, hänen katseensa seuraa kuitenkin meitä koko ajan. Tämä elämä vaihtuu aikanaan iankaikkiseen elämään, jolloin saamme nähdä Isän myös silmillämme. Ole, ystäväni turvallisella mielellä. Olet Isän rakas lapsi. Hän on sinun turvanasi koko elämäsi ajan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti