perjantai 2. maaliskuuta 2018

Jumalan pelto



Luomisessa Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen ja jo silloin meistä tuli Hänen lapsiaan. Syntiinlankeemuksessa kuitenkin ihminen joutui eroon Jumalasta. Tämä maailma on samaan aikaan Jumalan maailma ja Paholaisen maailma. Raamatussa Jeesus kertoo vertauksia, joissa hän kuvaa sitä, miten Jeesus itse kylvää tämän maailman peltoon siemeniä, mutta Paholainen tulee ja kylvää omia siemeniään ihan samaan peltoon. Paholaisen siemenistä kasvavaa viljaa ei voida nyhtää pois ennen kuin Jumalan vilja on kypsää ja valmista korjattavaksi. Tämä johtuu siitä, että Paholaisen kylvämän rikkaviljan juuret ovat kietoutuneet Jumalalle kuuluvan viljan juurten ympärille. Jos rikkavilja kiskottaisiin pois, niin Jumalan vilja irtoaisi samalla ennen aikojaan, ennen kuin se on kypsynyt korjattavaksi.

Tämä pelto, johon kummatkin siemenet on kylvetty, on paitsi tämä koko maailma, myös seurakunnat ja me, sinä ja minä. Suuressa armossaan Jeesus on kylvänyt meihin uskon siemenen ja se on saanut kasvaa. Pyhä Henki on meissä ja huolehtii kasvustamme. Saamme valoa, lämpöä, ravinteita ja vettä Jumalan Sanasta Raamatusta sekä rukouksesta. Pyhä Henki avaa meille Jumalan Sanaa, kun luemme ja tutkimme Raamattua. Uskovien kokoontumiset, joissa yhdessä tutkitaan Sanaa ja rukoillaan itsemme, toinen toistemme ja läheistemme puolesta, ovat aivan erityisen ravinteikkaita ja kasvua lisääviä.

Mutta sitten on kuitenkin se, minkä helposti haluaisimme unohtaa ja jopa kieltää. Paholainen on myös kylvänyt siemenensä paitsi koko tähän maailmaan, myös meihin, ja valitettavasti myös seurakuntiimme, ja myös se vilja pysyy ja kasvaa. Onneksi kuitenkin Jumalan siemenet ovat niin paljon parempia, että ne voittavat kasvullaan rikkaviljan. Ilman ravintoa tilanne on kuitenkin huono. Olen joskus kuullut sellaisen tarinan, että jos ihmisessä olisi kaksi koiraa, valkoinen ja musta. Kumpi niistä voi paremmin? Tietenkin se, jota hän ruokkii. Tuossa tarinassa on vähän samasta asiasta kyse kuin pellossakin. Jos emme salli Jumalan antaa meille tarvitsemaamme ravintoa, niin silloin se on rikkavilja, joka voi hyvin.

Tämä vertaus on kuitenkin täynnä ilosanomaa eikä ole tarkoitettu pelotteluksi tai lannistukseksi. Jeesuksen pelastamina saamme olla ja elää täysin varmoina siitä, että Jeesuksen sovintotyö pysyy. Olemme armosta pelastetut ja Pyhä Henki huolehtii siitä, ettei kukaan tule nyhtämään ennen aikojaan irti Jumalan viljaa, vaan pääsemme iankaikkiseen elämään Jumalan luo. Nyt saamme elää taivasten valtakuntaa täällä maan päällä, ja kun aika koittaa, iankaikkisuudessa. Ole ystäväni turvallisella mielellä. Jeesus rakastaa sinua.



1 kommentti: