Lapsen kaltainen usko

Missä on kotimme? Missä on turvallista asua ja olla? Tätä olen usein miettinyt kun kuulen ja näen ihmisiä hädässä. Mikä tuo turvaa? Turvallisuuden tunne tulee pienistä asioista ja helposti sen voi myös kadottaa.
 Monet kertovat jo lapsesta asti rukoilleensa ainakin iltarukouksen. Se on rauhoittanut ja auttanut monin tavoin. Lapsen usko ja luottamus on vertaansa vailla. Se on hyvänä esimerkkinä meille aikuisille suorasta, avoimesta, puheesta Jeesukselle ja luottamuksesta Häneen. Lapsi ottaa Jeesuksen lahjat ja rakkauden iloiten vastaan, kiittäen ja riemuiten. Lapsi myös kritisoi äänekkäästi ja senkin Jeesus kuulee ja ymmärtää ja rakastaen auttaa. Rukoukset kantaa. Jeesus sanoikin, että meidän tulisi olla lapsen kaltaisia. Meidän siis olisi tärkeää luottaa Jeesuksen armoon ja rakkauteen meitä kohtaan. Siinä ei tarvita mitään yrittämistä, suorituksia vaan ainoastaan lapsen kaltaista luottamusta Isään taivaassa. Jos ajattelen vaikka pientä vauvaa, niin hänellä ei ole muuta mahdollisuutta kuin luottaa, että hänestä huolehditaan. Juuri sellaista luottamusta Jeesus meiltä odottaa. Hän haluaa, että uskomme Häneen ja Hänen huolenpitoonsa, johdatukseen elämässä. Se vaikuttaa yksinkertaiselta asialta mutta onkin meille todella vaikeaa. Mehän haluamme itse saada kaiken aikaan ja luoda ympärille erilaisia suojamuureja.
   Kaiken maailman hädän keskellä miettii, että kuuluuko se lapsen rukous todella? Meidän uskoa koettelee maailman pahuus. Raamatussa on paljon Jumalan lupauksia meille ja Hän on luvannut kuulla rukoukset ja pitää meistä huolta. Niihin lupauksiin voimme , "lapsenlailla", luottaa. Emme aina ymmärrä Jumalan suunnitelmia mutta silti voimme Häneen luottaa. Hän on myös luvannut meille turvallisen kodin kerran ikuisuudessa. Nytkin voimme rukouksessa kertoa Hänelle avoimesti kaiken, myös pelkomme, ja Hän on luvannut auttaa ja olla kanssamme!