sunnuntai 6. tammikuuta 2019

Betlehemin tähti


Tahdon näin alkuvuodesta tervehtiä sinua Jumalan armolla ja rauhalla ja toivottaa hyvää tulevaa vuotta ja siunausta siihen. Loppiaisena kirkoissa luetaan itämaan tietäjistä. Nämä viisaat miehet olivat ymmärtäneet, että juutalaisille oli syntymässä kuningas. Nyt he olivat nähneet hänen tähtensä syttyneen ja halusivat mennä häntä kumartamaan. Heidän matkansa kesti vähintäänkin viikkoja ja tähti ohjasi heitä oikeaan suuntaan. Kun he sitten saapuivat Jerusalemiin, niin he menivät Herodeksen linnaan. Tuossa kohtaa he lopettivat tähden seuraamisen ja omalla järjellään päättelivät, että uusi kuningas on tietenkin hallitsijan luona. Kun he menivät Herodeksen luo, niin sieltä ei vastasyntynyttä kuningasta löytynyt. Herodes kutsui juutalaiset oppineet paikalle ja kysyi heiltä, missä Messiaan oli määrä syntyä. Hänelle kerrottiin, että profeetat olivat kertoneet Messiaan syntyvän Betlehemissä. Tietäjät lähtivät jatkamaan matkaa ja tähti opasti heidät oikeaan paikkaan. He kumarsivat Jeesus-lasta ja antoivat hänelle lahjaksi kultaa, suitsukkeita ja mirhaa.

Tämä on syvällinen kertomus, joka koskee myös meitä tänä päivänä. Kun ihminen kaipaa yhteyttä armolliseen Jumalaan, niin Jumalan Pyhä Henki lähtee johdattamaan häntä Jeesuksen luo. Usein käy kuitenkin niin, että matkalla alamme luottaa omaan järkeemme ja poikkeamme pois Pyhän Hengen näyttämältä tieltä. Oma järkemme sanoo, että me voimme itse tehdä Jumalalle hyvää kelvataksemme Hänelle. Pian kuitenkin huomaamme, ettei se ole mahdollista. Jumala ei tarvitse meiltä mitään, koska kaikki on jo hänen. Me joudumme pettymään itseemme. Onneksi Jumala on kärsivällinen meidän kanssamme ja Pyhä Henki on jälleen valmis johdattamaan meitä Jeesuksen luo. Sanan tutkimisen kautta Pyhä Hengen avulla me tänäänkin löydämme Jeesuksen.

Itämään tietäjät antoivat Jeesukselle lahjoja. Mitä me sitten voimme Jeesukselle antaa? Ajattelen, että vain meidän oman särjetyn ja nöyrän sydämemme. Sen, että tunnustamme, ettei meillä ole mitään omaa, vaan luotamme täysin Jeesuksen armoon. Silloin saamme lahjaksi uskon Jeesukseen ja Pyhän Hengen, joka auttaa meitä kertomaan lähimmäisillemmekin armollisesta Jeesuksesta. 

Saat, ystävä, tänäkin päivänä luottaa siihen, että Betlehemin tähti, Pyhä Henki, johdattaa sinut Jumalan yhteyteen ja armollisen Jeesuksen luo ja lopulta taivaan kotiin.

3 kommenttia: