perjantai 4. tammikuuta 2019

Jeesuksen oma


Raamatussa Filippiläiskirjeessä Paavali kertoo siitä, miten Jeesus on ottanut hänet omakseen. Ja myös minut ja sinut. Ymmärtääkseni paremmin, mitä kaikkea pitää sisällään se, että Jeesus on ottanut minut omakseen, koetan miettiä tuota sanaa ihmisten elämässä. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että kaikkea voi suoraan siirtää koskemaan Jeesusta, mutta silti tällainen pohdiskelu voi auttaa ymmärtämään sanojen merkitystä.

Jos ihminen ottaa jotain omakseen, niin silloin hän haluaa sitä. Ajatellaan tässä esimerkkinä lemmikkieläintä. Tuo lemmikki ei ole aloitteellinen asiassa, vaan ihminen haluaa sen. Useimmiten hänen täytyy myös maksaa tuosta lemmikistä. Saatuaan vaikkapa koiran itselleen, niin sen jälkeen tuo koira kuuluu omistajalleen. Omistaja huolehtii koirasta, täyttää sen tarpeet ja osoittaa sille rakkauttaan. Hän viettää aikaa koiransa kanssa, jotta se oppisi tuntemaan omistajansa ja luottamaan tähän. Hän myös kasvattaa koiraa, jotta kaikilla olisi hyvä olla yhdessä. Omistaja ei jätä lemmikkiään oman onnensa nojaan, vaan on sitoutunut siihen koko sen elämän ajaksi. Ihmisten keskuudessa tuo ei aina pidä paikkaansa, mutta sitä omaksi ottaminen kuitenkin tarkoittaa.

Mitä tämä sitten voisi olla liitettynä Jeesukseen. Ensinnäkin Jeesus on se, joka on ottanut minut omakseen. Minä en ole aloitteen tekijä enkä ole voinut itseäni Jeesukselle antaa. Jeesus halusi minua omakseen niin valtavasti, että oli valmis antamaan henkensä saadakseen minut. Jeesus on ostanut minut itselleen omalla verellään ja minä kuulun Hänelle. Jeesus haluaa viettää aikaa kanssani. Hän tuntee minut paremmin kuin minä itse. Hän tietää ja ymmärtää kaikki elämäni tapahtumat, luonteenpiirteeni, toiveeni, pelkoni ja kaiken, mitä minussa on. Ja mikä ihmeellisintä: Hän rakastaa minua siitä huolimatta. Jeesus haluaa opettaa ja kasvattaa minua paitsi tuntemaan hänet paremmin, niin myös elämään sitä elämää, jonka Jumala on minulle tarkoittanut ja siksi hän on antanut minulle Pyhän Henkensä kokoaikaiseksi matkaoppaaksi. Jeesus ei myöskään hylkää minua ikinä. Hän on luvannut olla kanssani joka päivä elämäni loppuun saakka. Kun tätä kaikkea ajattelee, niin kiitollisuus täyttää mielen. On niin ihanaa kuulua Jeesukselle.

Jos, ystäväni, olet epävarma Jeesuksen rakkaudesta sinua kohtaan, niin lue vielä tuo edellinen kappale uudelleen ja keskity siihen, että siinä tarkoitetaan juuri sinua. Olet Jeesukselle rakas.

1 kommentti: