lauantai 12. tammikuuta 2019

Sovitus

Meille on tuttua kilpailu yhteiskunnassamme ja ihmisen elämässä yleensäkin. Kilpailemme suosiosta, omaisuudesta, työpaikoista jne. Kilpailemme myös vallasta ja siitä kenen tapa elää tai arvot ovat oikeita. Kilpailu tai vallanhimo voi johtaa joskus jopa vihaan ja taisteluihin ihmisten välillä. Siitä meillä on liiankin paljon esimerkkejä historian varrelta. Vääränlainen vallankäyttö aiheuttaa  väkivaltaa ihmisten välille.Tämä kaikki on aina kuulunut ihmisen elämään.
    Jeesuksen aikana fariseukset ja kirjanoppineet olivat arvostetussa asemassa ja heillä oli valtaa suhteessa kansalaisiin. He rakastivat sitä, että heidät huomattiin ja he olivat ensimmäisinä pidoissa ja tapahtumissa (Matteus luku 23). Jeesuksesta tuli heille uhka, koska ihmiset alkoivat kuunnella ja seurata Jeesusta. Heidän valtansa, asemansa oli vaarassa. Tietenkin tähän liittyi paljon erilaisia syitä, miksi he eivät hyväksyneet Jeesusta ja Hänen opetuksiaan. Jeesus saattoi herättää myös kateutta, koska ihmiset pitivät Hänestä ja Hänen rakkautensa alkoi vaikuttaa ihmisiin. Jeesus ei myöskään ulkoisesti  näyttänyt kovin arvokkaalta. Tarkoitan tällä sitä, että hänhän pukeutui vaatimattomasti ja kulki syntisten, tavallisten ihmisten joukossa. Hänen puheensa oli rakkaudellista ja anteeksiantavaa, hyväksyvää. Hän hyväksyi, ymmärsi, armahti. Fariseuksien pukeutumisessa näkyi erilaisia merkkejä heidän tärkeydestään (esim. vaipan tupsut olivat suuret) ja heidän suhtautumisensa ihmisiin oli usein alentavaa ja vaativaa, tuomitsevaa. He arvostivat ihmisiä, jotka arvostivat heitä.
     Nyt varmaan huomaamme, että moni asia on nykyäänkin aivan samoin kuin Jeesuksen eläessä maan päällä. Me ihmiset emme ole muuttuneet. Meissä on piirteitä fariseuksista. Se on tärkeää huomata itsessään ja muistaa, että Jeesus sen kyllä tietää ja antaa anteeksi syntimme. Joskus toki on niin, että valta ja raha ja liiallinen itsekeskeisyys sokaisee meidät ja emme huomaa tätä itsessämme. Silloin usein kohtelemme myös läheisiämme huonosti ja alentavasti ja vaatimuksemme ovat suuria. Siitä puuttuu silloin hyväksyvä asenne, rakkaus. Jeesushan sanoi, että joka teistä haluaa olla suurin, se olkoon toisten palvelija. Hän sanoi myös, että joka itsensä ylentää, se alennetaan ja joka itsensä alentaa, se ylennetään.
       Jeesuksen puheet ja teot olivat aivan uudenlaisia, radikaaleja siihen aikaan ja taitavat olla sitä nykypäivänäkin. Tätä rakkauden sanomaa me tarvitsemme joka päivä ja tässä aikakaudessa mitä suuressa määrin. Jeesus on sovittanut syntimme ristin kuoleman kautta, jotta voisimme saada syntimme anteeksi. Meidän ei tarvitse olla ankaria toisille tai itsellemme, vaan voimme tuoda kaikki piirteemme ja asiamme rukouksessa Jeesukselle. Hän oli ja on rakkaus, joka vapauttaa meidät synneistämme. Hän on edelleen sama syntisten, tavallisten ihmisten ystävä, joka tuli maailmaan antamaan meille lahjoista parhaan, uskon ja ikuisen elämän Jumalan rakkaudessa. 
Kirjoittanut: Päivi Harberg
  

1 kommentti: