perjantai 8. maaliskuuta 2019

Valkoinen pahuus


Rakas ystävä, haluan muutamalla sananalla puhua siitä, kun 2. Korinttolaiskirjeessä kerrotaan, kuinka meidän sielunvihollinen Perkele tekee työtään myös valkeuden enkelinä. Tästä asiasta me kristityt saamme olla oikeasti huolissamme. Kun Aatami ja Eeva lankesivat syntiin, käärme sanoi Eevalle, että kun syöt tästä puusta, niin tulet tietämään hyvän ja pahan samalla tavalla kuin Jumala. Jo alusta alkaen ihmisellä on ollut halu tulla Jumalan vertaiseksi ja tuo kiusaus meillä kristityillä on edelleen.

Meidän on helppo huomata ja tunnistaa sellaisia mustia syntejä kuten huoruus, juoppous ja varastaminen. Mutta kun puhutaan valkoisista synneistä, niin niiden tunnistaminen on paljon vaikeampaa. Kun Jeesus oli erämaassa kiusattavana, niin Perkele koetti saada Jeesuksen lankeamaan näennäisesti hyvillä asioilla. Hän tarjosi Jeesukselle valtaa ja kunniaa ja koetti taivuttaa Jeesusta ihmeiden tekemiseen. Jos Jeesus olisi langennut näihin kiusauksiin, Hän olisi antanut kunnian Perkeleelle, ei Jumalalle. Myös meillä nuo valkoiset synnit ovat usein hyvältä vaikuttavia. Syntejä niistä tulee, kun ne nostetaan Jeesuksen sovintotyön rinnalle pelastuksen ylläpitäjinä. Tuollaisia asioita voi olla esimerkiksi erilaiset seurakunnissa opetettavat syntilistat. Ihmisten omat säännöt tulevat jumalan asemaan, ja jos joku ei niitä noudata, häntä ei pidetä uskovaisena ja häntä aletaan hyljeksimään. Joku asia nostetaan näin Jumalan rinnalle ja näin rikotaan ensimmäinen käsky: ”Älä pidä muita jumalia.”

Eri kristillisissä ryhmissä on omat, näiden ryhmien perinteestä muodostuneet, syntilistansa, mutta kuitenkin niiden takana on usein väärä kunnia, joka on kaikkien harhaoppien äiti. Se on halua loistaa pyhyyden valoa ja sitä, että meillä on oikea oppi. Saatetaan jopa ajatella, että vain meidän seurakunnassamme pelastuu tai meidän tapamme rukoilla, ylistää jne. on ainoa oikea, tai saatetaan pitää joitain asioita pakollisena merkkinä siitä, että ihmisellä on Pyhä Henki. Tällainen on todella vaarallista. Jos olemme nielaisseet näitä valkoisen perkeleen syöttejä, niin se on paljon vaarallisempaa kuin se musta pahuus, joka on helppo havaita. Kaikissa näissä asioissa motiivina on oma kunnia, ei Jumalan kunnia.

Nyt paaston aikana voisimme tutkia itseämme tarkemmin ja pyytää Jumalaa näyttämään meidän itse kunkin niitä syntejä, joita emme itse näe. Saamme kaikkien niiden kanssa mennä Jeesuksen luo, pyytää niitä anteeksi ja myös uskoa saavamme anteeksi. Jeesus on kaikki, myös nuo valkoiset syntimme, sovittanut. Saamme armosta uskoa itsemme vapaiksi.

3 kommenttia:

  1. Todella varteenotettavaa tekstiä. Me niin helposti tosiaan teemme tuollaisia "valkoisia syntejä". Heti alussa Aadam ja Eevakin yrittivät selittää rikkomuksiaan. Eeva syytti käärmettä, joka oli houkutellut hänet. Aaddam syytti Jumalaa, joka oli antanut sellaisen vaimon, joka houkutteli syömään samasta puusta. Aina ihmisen mielestä syy oli jonkun muun, kuin minnun omani. Näin haluamme selittää tekkojamme omalla pyhyydellämme. Paljon olisi nähtävä Pyhän Hengen valoa, jotta voisimme havaita omat sntimme. Tuota valoa kyllä saamme, jos sitä rehellisesti pyydämme. Pyhä Henki on valmis opastamaan meitä, kun avaamme sydämemme Hänelle. Aamen!

    VastaaPoista
  2. Paavali kirjoitti myös,että saatanan teot eivät ole m eille tuntemattomat.Eikä ne ole.Eikä pysy piilossa.Kaikki tulee valoon.Ei valkoiset,eikä mustat synnit pysy piilossa.En ala tätä teille siskot ja veljet selittämään.Herramme ohjatkoon Hänen tuntemisessaan.Kun jeesus sanoi,että minun omani tuntevat minut ja minä tunnen omani.Ja jolla ei ole Hänen henkeänsä,ei ole Hänen omansa.Selitäjiä eina riittää loputtomiin.Se tiedetään,että perkele,eli luciver ilmestyy valkeuden enkelinä.Eksyttääkseen,jos mahdollista valitutkin.Mutta Jeesus sanoi,että kuka tietää,mitä ihmisessä on kuin ihmisen henki.Ja kuka tietää mitä Jumalassa on kuin Jumalan henki.Ja koko raamatun sanoma on,että vain ne ovat uskovia ja jumalan omia joilla on jumalan henki.Se siitä.Kyllä Isämme tietää,mitä valkeat valheet ovat.Toki on seurakuntia valitettavasti joissa ei oe Jumalamme Henkeä,vaan antikristuksen henki.Tähän en puutu.Tarkoitus on teille kirkastaa,että mitä sana ja Jumala meille yleensä kirkastaa.Suurin ongelma on se,että ihmispoloinen luulee olevansa uskossa,eikä olekkaan,koska eksytetty valkoisilla valheilla,Sitten selittää Jumalan sanaa eksynein mielin.Ei meidän Jumalamme Hengessä.Tutkikaa ja rukoilkaa Herramme sanaa.Kuunnelkaa mitä asiaa Isällä on meille.Älkää alkako selittämään teologisin termein.Metsään menette ja siellä pysytte.Ellette synny Jumalan sanasta ja Hengestä uudesti ylhäältä.Siunauksin.

    VastaaPoista
  3. 🙏kiitos❤️amen

    VastaaPoista