tiistai 23. heinäkuuta 2019

Jeesus pesee synnit pois


Rakas ystävä, haluan muutamalla sananalla puhua synnistä. Aikoinaan, kun en juurikaan tiennyt kristillisistä asioista oikein mitään, menin erään herätysliikkeen kokouksiin, jossa sain kuulla Jeesuksesta. Minusta tuli uusi kristitty ja ajattelin sillä tavalla, että Jumala haluaa meistä ihmisistä synnittömiä. Tällä tavalla olin ajatellut jo aikaisemminkin, mutta tuo ajatus vain vahvistui. Ajattelin, että kristitty ei enää tee syntiä, ja kun sain siihen vielä Jeesuksen mukaan, niin ajattelin, että Jeesus on sitä varten, että Hän antaa minulle voimia, että minä en enää syntiä tee.

Me, rakkaat ystävät, tiedetään se jokainen, että olemme jo syntiinlankeemuksessa synnin alle myytyjä ja olemme heti aamulla herätessä ajatuksista lähtien syntisiä. Jumalan laki on niin vaativa. Jeesus ei todellakaan tullut sitä varten, että minusta tulisi synnitön, vaan Hän tuli sitä varten, että Hän on pessyt pois minun syntini. Aatamin ja Eevan lankeemukseen paratiisissa kuului myös suunnitelma, että Jumala lähettää Messiaan, oman Poikansa, joka rikkoo käärmeen pään. Tämä tarkoittaa sitä, että Jeesus on pessyt minun syntini pois, ei sitä, että minä olen synnitön ja syntiä tekemättä. Sillä, että me edelleen teemme syntiä, ei ole mitään tekemistä elävän uskon kanssa.

Jos ajatellaan omenapuuta, niin se tuottaa hedelmää, koska se on sen tehtävä. Jos omenapuuta mentäisiin kehumaan siitä, että se tuottaa hedelmää, se olisi ihmeissään, koska se tekee vain sitä, mihin se on tarkoitettu. Samalla tavalla kristitty ei tiedä omista hyvistä teoistaan, kuten Raamatussa sanotaan: ’Koska me olemme näitä hyviä tekoja tehneet?’. Se vain on niin, että kristitty ihminen huokuu ympärilleen rauhaa ja rakkautta silloin, kun usko on aitoa. Se ei ole mikään meidän oma tekomme.

Monet kristityt, jotka eivät uskonasioista vielä paljon tiedä, ajattelevat, että synti on juoppoutta, haureutta, valehtelemista tai varastamista. Kyllä se on sitäkin, mutta synti on paljon enemmän. Me olemme jo ajatuksissa ja sanoissa syntisiä. Siihen kaikkeen me tarvitsemme Jeesusta. Minä haluan ystävä tänäänkin rohkaista sinua luottamaan Jumalan armoon. Jeesuksen armosta me saamme myös voimaa taistella syntiä vastaan. Me tunnemme kaikenlaisia himoja ja haluja, ei ne mihinkään lopu, mutta emme saa lannistua niistä. Jeesuksen armo on suurempi kuin meidän syntimme. Ollaan kaikki hyvässä turvassa ja lohdutettuna, sillä Jeesus on meidät puhtaiksi pessyt. Aamen.

1 kommentti: