keskiviikko 4. joulukuuta 2019

Kuuliaisuus

Matteuksen evankeliumin alussa on monia esimerkkejä siitä, miten Jumala puhuu ihmisille ja siitäkin, miten nämä ihmiset kuulevat ja toimivat Hänen tahtonsa mukaan.
  Joosef toimi niin kuin Herran enkeli unessa kehotti ja otti Marian vaimokseen. Idän tietäjät seurasivat tähteä ja löysivät seimestä Jeesus-lapsen ja veivät Hänelle lahjoja ja osoittivat Hänelle kunnioitusta. Joosefille Herra ilmoitti jälleen unessa, että heidän pitää paeta Egyptiin, sillä Herodes tappaa vastasyntyneet poikalapset. Profeetan kirjassa oli ilmoitettu, että Messias syntyy Betlehemissä.
  Ihmeellistä on myös se, miten jo vanhassa testamentissa oli kaikki mitä tuli tapahtumaan. Kävi myös toteen profeetta Jeremian ennustus siitä, miten Raakel itkee lapsiaan, eikä lohdutuksesta huoli, kun Herodes toteutti lastenmurhat.
  Oikeastaan Raamattu on täynnä kertomuksia johdatuksesta ja kuuliaisista ihmisistä. Kaikessa tulee esiin Jumalan suunnitelmat ja voima, viisaus. Ihmisen kuuliaisuus ei riitä siihen, että hän toimii oikein, vaan ainoastaan Jumala voi vaikuttaa ihmisen toimintaan. Kun mietin, miten heiveröistä oma kuuliaisuuteni on ja liian usein toimin vastoin Jumalan tahtoa, niin en voi kuin luottaa Hänen rakkauteensa meitä syntisiä ihmisiä kohtaan. Jeesus syntyi maailmaan pelastamaan meidät tuomalla armahduksen meille  kärsimällä ristinkuoleman. 
  Kuuliaisuus on sittenkin sitä, että annan Jeesuksen tulla elämään ja Hän rakkaudellaan muuttaa minua niin, että haluan kuulla ja uskoa ja kulkea Hänen kanssaan. On tietysti tärkeää antaa aikaa siihen, että Jumalan sana voi vaikuttaa lukemalla ja kuulemalla Jumalan sanaa. Silloin voin kuulla Jumalan äänen ja nähdä Hänen ihmeitään. Jumala puhuu monin tavoin: ensisijaisesti Sanansa kautta, mutta myös unien kautta, luonnon kautta ja ihmisten välityksellä. Hänet voi kohdata tuulen henkäyksenä tai tulen liekkinä. Maailmassa tapahtuu niin paljon, mitä en ymmärrä, mutta silloin voin ja voimme luottaa Jumalaan: kaikki tapahtuu Hänen tahtonsa mukaan.   

2 kommenttia: