lauantai 28. maaliskuuta 2020

Jumala on läsnä


”Minä olen kyllä ollut lähellä, mutta he eivät ole minua etsineet, olen ollut läsnä, mutta he eivät ole minua kyselleet, olen sanonut: ”Tässä olen, tässä olen.” (Jes. 65:1) Tuo Raamatun kohta puhuttelee minua erityisesti nyt, kun olemme kansana vaikeassa tilanteessa. Jumala on meitä lähellä koko ajan ja Hän haluaa ihmiset yhteyteensä. Jumala on kuitenkin saman aikaisesti Pyhä, emmekä syntisinä ihmisinä kestä Hänen pyhyyttään. Sen vuoksi Jumalan täytyi itse sovittaa ihmisen synti ja sen Hän teki antamalla Poikansa kuolla meidän syntiemme tähden. Joh. 3:16 sanotaan: Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän.” Ainut tie Jumalan yhteyteen on Jeesus ja Jeesuksen luo Jumala meitä kutsuu.

Kun ihminen uskoo Jeesukseen omien syntiensä sovittajana, hän pääsee Jumalan lapseksi ja Jumala on hänen Isänsä. Isä tietää kaikki tarpeemme ja haluaa antaa meille sen, mitä tarvitsemme. Ihmisinä huomiomme kiinnittyy yleensä ensimmäisenä jokapäiväisen elämän tarpeisiin. Jumala on luvannut niistäkin pitää huolen, mutta meidän hyvinvoinnillemme on kuitenkin tärkeää saada ravintoa Jumalan Sanasta, joka on kirjoitettuna Raamatussa. Sitä saamme tutkia ja rukoilla Pyhää Henkeä kirkastamaan, mitä Jumala sillä meidän elämäämme ajatellen tarkoittaa. Jos ymmärrämme Jumalan tahdon paremmin, niin silloin ymmärrämme paremmin myös sen, mikä on meille hyväksi. Rukoillen saamme keskustella Isän kanssa ja Raamatun Sanan kautta Hän antaa meille neuvoja elämäämme.

Liian monella suomalaisella on tällä hetkellä pelko siitä, ettei pysty elättämään perhettään ja maksamaan laskujaan. Sellaisessa tilanteessa saattaa tuntua pilkkaamiselta, kun sanotaan, että Jumala pitää myös meidän jokapäiväisen elämämme tarpeista huolen. Se tuntuu ylipääsemättömältä ristiriidalta, kun elämän vaikeudet kasaantuvat. Mutta siinäkin tilanteessa meillä Jeesuksen pelastamilla on joku, jonka puoleen kääntyä ja huutaa hätäämme. Lisäksi Raamattu lupaa, että Jumala myös kuulee huutomme ja näkee hätämme. Hän on luvannut viedä meidät tämän elämän vaikeuksien läpi iankaikkiseen elämään. Jumala sanoo sinulle: ”Tässä olen, tässä olen.”

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti