sunnuntai 8. maaliskuuta 2020

Yksinkertaisuus

Samaan aikaan kun meille on tarjolla kaikkea tavaraa ja monenlaista harrastusta ja sisältöä päiviimme, mahdollisuuksia kuluttaa, on maailmassa suurta hätää ja köyhyyttä. Tämä kahtiajako on aina ollut maailmassa. Ihminen on aina etsinyt rauhaa ja syvempää sisältöä jostain. Elämämme on usein etsimistä. Emme löydäkään hyvää oloa, vaikka olemme saaneet kaiken mitä halusimme.

  Nykyään on paljon ihmisiä, jotka haluavat elämäänsä elää yksinkertaisesti ja ilman omistamisen taakkaa. Jokaisella on omat erilaiset syynsä elämän karsimiseen. Monet ovat huomanneet tämän johtavan elämän rauhoittumiseen ja syvemmän merkityksen löytämiseen jokaiselle päivälle. Tietysti kokemukset ovat jokaisella erilaiset, yksilölliset, riippuen esim. syistä, jotka johtivat tähän tilanteeseen, elämän karsimiseen. Usein kuitenkin huomaamme ajankäytön ja omaisuuden suhteen, että yksinkertaistaminen rauhoittaa, selkeyttää ja vapauttaa voimavaroja näkemään jotain oleellista. Tarkoitan siis sitä, kun tekee kevätsiivousta ja karsii tavaraa, voi löytääkin kaiken roinan alta jonkin aarteen, joka on ollut kauan kadoksissa mutta nyt löysin sen. Siitä tulee iloa ja se voi antaa tärkeän merkityksen elämän sisällön miettimiseen. Kun löysin erään lahjan, jonka olin isovanhemmiltani saanut, kun olin pieni lapsi, se alkoi mielessäni elää ja luoda uusia merkityksiä. Lopulta tiesin, että paras lahja heiltä on ollut rukous meidän lastenlapsien puolesta ja usko Jumalaan. Se on kantanut heitäkin läpi vaikeiden aikojen.

  Kun lukee Raamatusta Jeesuksen elämästä niin ymmärtää, että Hän eli yksinketaisesti,  luottaen Isäänsä taivaassa. Eikä Häneltä puuttunut mitään vaan päinvastoin. Hänen seuraajansakin jättivät kaiken muun ja seurasivat Häntä. Tosin heidän luottamus Jumalaan kyllä välillä horjui. Kyse on uskosta ja luottamuksesta, jonka me voimme lahjaksi saada Isältämme taivaassa. Se muuttaa elämän ja antaa turvaa ja rauhaa sydämeemme. Se on se helmi, jonka voimme löytää kaiken muun seasta. Voimme lähestyä Jeesusta tässä ja nyt ajatuksin, rukouksin. Lopulta kaikki on yksinkertaista. Ei Hän vaadi vaan haluaa meitä rakastaa ja huolehtia meistä.

  Lähestymme pääsiäistä, joka kutsuu meitä paastoon eli kaiken turhan jättämiseen päivittäisestä elämästä ja hiljentymiseen Jumalan edessä. Ei tämä ole helppoa meille mutta kokeilemisen arvoista. Ei tämäkään ole jokin suoritus mutta se on lahja joka meille on annettu. Jeesus kuoli ristillä meidän syntiemme tähden ja maksoi näin kaikki velkamme, jotta olisimme vapaita ja saisimme armon tulla Jumalan lapsiksi kaikista heikkouksistamme huolimatta. Tämä on se tärkein löytö, jonka voi kuka tahansa kaiken elämässä kertyneen roinan alta löytää ja jota voimme jäädä hiljentyen miettimään.

  Pääsiäisen tapahtumista voi lukea Raamatusta esim. Luukkaan evankeliumista luvuista 22 ,23 ja 24. Siellä on monia puhuttelevia kohtia esim. ennen viimeistä henkäystä Jeesus huusi uskovansa henkesä   Isän käsiin. Mekin voimme jättää elämämme Jumalan johdatukseen ja Hänen turvallisiin käsiin.  
  
  

1 kommentti: