sunnuntai 5. heinäkuuta 2020

Perkele on kuin hyttysparvi


Hienoa kesäpäivää kaikille! Me olimme vaimoni kanssa Lapissa ja siellä on tänä vuonna hyttysiä aivan erityisen paljon. Ulos mennessämme levitimme itseemme hyttysmyrkkyä joka paikkaan, mutta kuitenkin jos siellä koettaa vaikka syödä ulkona, niin niitä hyttysiä menee suuhun eikä siinä edes ne myrkyt auta. On paettava sisälle, jotta saa olla hyttysistä rauhassa. Tämä kuvaa jollain tavalla sitä, kun Perkele syyttää meitä, niin meidän ainut turvapaikkamme on Jeesus.

Tämän päivän tekstissä Johanneksen evankeliumin 8. luvussa fariseukset tuovat aviorikoksesta tavatun naisen Jeesuksen luo. Mukana ei ole miestä, jonka kanssa aviorikos tapahtui eikä myöskään naisen aviomiestä, vaikka nämä kaikki olisi kuulunut tuoda paikalle. Fariseusten ainoa tarkoitus oli kiusata Jeesusta ja saada hänet toimimaan vastoin juutalaista lakia tai Rooman lakia. Juutalaisen lain mukaan nainen olisi pitänyt kivittää, mutta Rooman lain mukaan juutalaisilla ei ollut oikeutta langettaa kuoleman tuomiota. Tässä tilanteessa Jeesus sanoi syyttäjille, että se teistä, joka on synnitön, heittäköön ensimmäisen kiven. Jeesus alkoi kirjoittaa sormella hiekkaan ja silloin kaikki ne, jotka olivat tuoneet naisen Jeesuksen eteen tuomittavaksi, lähtivät yksi kerrallaan pois vanhimmasta nuorimpaan. Yksikään heistä ei heittänyt kiveä naista kohti.

Seuraavana tapahtuu hyvin oleellinen asia. Jeesus kysyi naiselta, että näkeekö hän syyttäjiään. Nainen vastasi Jeesukselle, että ei näe. Tänäänkin, hyvät ystävät, kun me käymme Herran pyhällä ehtoollisella, ja kun me uskomme syntien anteeksiantamuksen omalle kohdallemme, niin meidän ei tule katsoa itseemme eikä syyttäjiimme, vaan Jeesukseen. Niitä syyttäjiä ei enää ole. Tämä nainenkin näki ainoastaan Jeesuksen. Kaikki syyttäjät olivat poistuneet, kun hän kohtasi Jeesuksen, vaikka hänet oli tuotu kivitettäväksi.

Tämä on jotenkin niin suurta armon evankeliumia meille kaikille. Kun me uskomme Jeesukseen syntiemme sovittajana, niin syyttäjiä ei enää ole. Niillä ei ole valtaa meihin, vaan ne joutuvat väistymään Jeesuksen tieltä. Kyllähän Perkele uskovia kiusaa ja sanoo, että sinä olet sellainen ja tehnyt sellaista. Me voimme kuitenkin sanoa Perkeleelle, että juuri sellainen olen, mutta Jeesus on kaikki minun syntini sovittanut. Mene puhumaan Jeesukselle. Ollaan ystävät tänäänkin hyvässä turvassa ja uskotaan Jeesuksen sovintotyö omalle kohdalle. Jeesus on pessyt meidät puhtaiksi. Aamen.

1 kommentti: