tiistai 11. elokuuta 2020

Jeesus valitsi meidät

 

Rakas ystävä, haluan kertoa sinulle 2. Timoteuskirjeen 1. luvun paikasta, jossa sanotaan, että Jumala on valinnut meidät jo ennen aikojen alkua pelastumaan Jeesuksessa Kristuksessa eikä siihen ole vaikuttanut meidän hyvyytemme tai tekomme, vaan hän on itse halunnut osoittaa meille rakkautensa. (jakeet 9-10) Tämä on sillä tavalla lohduttavaa, koska me eletään myös hengellisessä mielessä monella tapaa raskaita aikoja. Kristittyjen parissa keskustellaan, onko tämä tai tuo asia syntiä ja myös ihan sellaista, että jos joku ihminen sairastaa, niin jos hän oikein kunnolla uskoo ja tekee parannusta, niin varmasti hän paranee sairaudestaan. Kaikki tällaiset vaatimuksen henget ovat hirveän vaarallisia.

Usein näitä opetuksia perustellaan Jeesuksen omalla toiminnalla. Meidän täytyy kuitenkin ymmärtää se viitekehys, jossa Jeesus on opettanut ja kenelle Jeesus oli esimerkiksi vihainen. Hän oli vihainen fariseuksille ja kirjanoppineille, mutta hän söi ja joi syntisten kanssa. Hän vietti aikaa aina sellaisten kanssa, jotka olivat juutalaisten silmissä huonompiosaisia ja syntisiä. Vaikka muilla ei ollut heille aikaa, niin Jeesuksella oli. Vaikka häntä siitä toruttiin, niin Jeesus pysähtyi kuuntelemaan, mitä heillä oli asiaa.

Sellaista opetusta, joka ei lisää meidän uskoamme Jeesukseen syntiemme sovittajana, meidän ei tule kuunnella. Kyllä Pyhä Henki myös muistuttaa meitä siitä, että meidän ei tule antaa sellaiselle opetukselle valtaa. Joku ystävä oli laittanut facebookiin päivityksen, että hän oli katsonut Matteuksen evankeliumista tehtyä elokuvaa ja kuinka siinä elokuvassa Jeesus oli kova. Ensinnäkin Matteuksen evankeliumi on kirjoitutettu juutalaiskristityille ja kyllä Jeesus oli kova väärille opettajille, heille, jotka opettivat ihmissääntöjä, joita juutalaisuudessa oli yli 600, ja sitä että niillä pelastuu. Oli luovuttu Jumalan laista ja Messiaan odotuksesta ja oli alettu seuraamaan ihmissääntöjä.

Tänä päivänäkin on ihan sama juttu, että me helposti sanomme synniksi sellaisia asioita, jotka eivät ole syntiä. Toisaalta ei ymmärretä sitä, että kun Raamatussa lukee jotain, mikä on kiellettyä, sanotaan vaikka ahneuden synti, niin varmasti jokainen ollaan niissäkin asioissa syntisiä. Meillä ei ole muuta mahdollisuutta kuin tuo, mikä tuossa alussa oli, että Jumala on meidät valinnut, Jeesus on meidät valinnut ja me saamme uskoa hänen armotyönsä omalle kohdallemme. Se on ainut reitti meille pelastukseen. Uskotaan ystävät tänäänkin kaikki synnit anteeksi Jeesuksen nimen ja veren tähden. Aamen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti