lauantai 28. marraskuuta 2020

Anna tilaa Jeesukselle

 


Jumalan Henki puhuttelee minua usein varsinkin aamulla ja silloin, kun laitan takkaan tulta. Tänä aamuna huomasin tuossa takkaa sytyttäessäni sellaisen asian, että jos puut ovat liian lähellä toisiaan eikä ilma pääse siellä kunnolla kiertämään, ja varsinkin jos ne puut ovat kovin sileitä, ne eivät tahdo millään syttyä. Kun puut laittaa siten, että niiden väliin jää selkeät raot eikä laita puita tiiviisti, niin kyllä syttyy, varsinkin jos klapeissa on vielä säleitä ja säröjä. Se täytyy huomioida, että nuo meidän klapit ovat todella kuivia ja sytytettäessä valmiiksi lämpimiä, koska ne on jo edellisenä päivänä nostettu sisälle.

Kuinka tätä pitäisi sitten ajatella hengellisesti. Kun olemme hengellisesti kuivia eli Jumalalle otollisia, on meistä oma minä jo kuivunut pois. Hengellisesti kuivinakaan Pyhä Henki ei pääse tekemään meissä työtään, jos olemme kiinni toisissa ihmisissä ja turvaamme heihin ja ihmisoppeihin. Silloin Pyhälle Hengelle ei jää tilaa. Jos meidän uskonelämämme on sitä, että luemme ja kuuntelemme milloin amerikkalaista ”morrisonia” ja milloin mitäkin kirjaa ja jätämme pyhän Raamatun pois, niin me emme anna Pyhälle Hengelle tilaa.

Kun luemme Raamatusta joka päivä muutamia jakeita ja rukouksen kanssa tutkimme Raamattua ja rukoilemme Pyhää Henkeä siihen tutkimiseen, niin kyllä Hän alkaa avata meille sitä Sanaa. Tämä ei tietenkään tarkoita seurakuntayhteyden laiminlyömistä. Meidän tulee käydä Sanan kuulossa ja raamattupiirissä tutkimassa yhdessä Sanaa ja antaa aidosti Pyhälle Hengelle tilaa. Kaikkea opetusta täytyy kuitenkin tutkia Raamatun Sanan valossa.

Kannattaa myös huomata sellainen, että jos on oikein sileitä halkoja, niin ne eivät tahdo millään syttyä. Hengellisesti tämä voisi tarkoittaa niitä, jotka eivät tunnusta omaa syntisyyttään. Mutta jos on säröjä eli epäonnistuneita, itsensä syntisiksi kokevia ihmisiä, niin juuri sellaisissa ihmisissä pääsee Pyhän Hengen työ vaikuttamaan. Jos on pinnasta todella sileitä puita, niin ne vain tahtovat tummua. Ne vaativat tosi kovan tulen ja kuumaksi lämmitetyn takan ennen kuin ne syttyvät. ”Jos me tunnustamme syntimme, niin Jumala, joka on uskollinen ja vanhurskas, antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä.” (1. Joh. 1:9)

Ollaan ystävät hyvässä turvassa ja luotetaan siihen, että me saamme rosoisina syntisinä, mutta Jeesuksen pelastamina, mennä sellaisenaan Pyhän Hengen hoitoon. Meidän ei tarvitse tukeutua toisiin ihmisiin eikä ihmisoppeihin, vaan kyllä Jeesus hoitaa meidät kohti taivaan kotia. Ollaan ystävät hyvässä turvassa. Aamen.

3 kommenttia:

  1. Ihan totta, olen pannut merkille saman asian!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokseni. Luettuani tekstin , olen samaa ajatusta kirjoittajan kanssa. Puista niin sileistä kuin rosoisista ja tikkuisista, se on eletyn elämän kälki näkyy näin puissa.

      Poista