lauantai 20. maaliskuuta 2021

Kaikki on jo maksettu

 


Maksettu on velkani mun. Ylistys olkoon ristiinnaulitun. Tuo ihana laulu on soinut mielessäni jo useita päiviä. On niin lohdullista tietää, että kaikki minun syntini on jo maksettu. Jeesus on sovittanut Golgatan ristillä minunkin syntini, eikä minun enää tarvitse yrittää sitä tehdä. Mutta osaanko antaa Jeesukselle sen kunnian, joka hänelle kuuluu?

Usein tuntuu siltä, että ajatukset pyörivät vain oman elämän haasteissa. Ihmisen elämä on jatkuvia pieniä vastoinkäymisiä ja välillä hyvinkin pitkiä raskaita kausia. On täysin inhimillistä ja myös oikein ajatella oman elämänsä asioita ja niiden ratkaisemista. Syntiinlankeemuksen jälkeen jokaisen ihmisen elämä on ollut haasteita täynnä. Kyse on siitä, mikä paikka Jeesuksella on elämässämme. Jeesus sanoo jäähyväispuheessaan opetuslapsilleen: ”Synti on siinä, että ihmiset eivät usko minuun.” (Joh. 16:9) Ihminen on kokonaan syntinen ja tuon synnin voi poistaa ainoastaan Jeesus, joka otti syntimme päällensä ja sovitti sen. Tähän jo kokonaan tapahtuneeseen syntien sovitukseen, siihen, että kaikki on jo maksettu, me saamme luottaa.

”Älä jätä elämääsi oman ymmärryksesi varaan, vaan turvaa koko sydämestäsi Herraan. Missä kuljetkin, pidä Hänet mielessäsi, Hän viitoittaa sinulle oikean tien.” (Snl. 3:5-6) Tuon Sananlaskujen ohjeen olen kirjoittanut monen nuoren ylioppilasonnittelukorttiin. Se on tärkeä ohje ihan meille jokaiselle. Meillä on valtava etuoikeus rukoilla Pyhän Hengen viisautta kaikkiin ratkaisuihimme. Toisaalta me ihmiset kuitenkin teemme vääriä valintoja ja huonoja ratkaisuja. Toisinaan saattaa tuntua siltä, että Jumala on jättänyt meidät ihan yksin, ettei Hän voi ohjata elämäämme tällaista tietä.

Jos lukee Raamatun henkilöiden elämää, niin huomaa, ettei heidänkään elämänsä ollut ns. ruusuilla tanssimista. Useimmat ihmiset, joita Jumala on käyttänyt evankeliumin levittämisessä, ovat joutuneet inhimillisesti kärsimään paljon. He ovat tehneet elämässään vääryyksiä, mutta toisaalta myös kärsineet toisten tekemien vääryyksien vuoksi. Minusta on niin lohdullista, että Raamattuun on kirjoitettu myös näitä ihmisten epäonnistumisia. Se antaa luottamusta siihen, että Herra viitoittaa minullekin oikean tien, vaikka välillä en sitä tietä näkisikään.

Ollaan siis ystävät turvallisella mielellä. Jeesus on sovittanut kaikki meidän syntimme. Hän on tie, totuus ja elämä ja uskomalla Häneen meillä on pääsy iankaikkiseen elämään Jumalan yhteydessä. Herran läsnäoloa päivääsi.

2 kommenttia:

  1. En tiedä tuleeko vastaukseni perille.
    Muut katsoivat, mistä toi rentun näköinen voi tietää Raamatusta mitään? En osaa sitä selittää. Kuuntelin Äiten oppia. En siitä muuta osaa.Isä ja muut kertoivat lisää. Kuuntelin. Ei musta silti hyvää ihmistä tullu. Uskoa multa ei kukaan ota pois. Pietari kielsi Jeesuksen. Minäkin olen syntinen.
    Mun usko on heikko. Sitä usein ihmettelen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä toinen heikko syntinen. Tästä lohtua
      https://markku-johanna.com/_files/200000549-efc3defc40/Paluu%20armoon-9.mp3

      Poista