keskiviikko 3. maaliskuuta 2021

Jumalan rakkaudesta


 Kuljemme tätä tietämme tällä hetkellä monet aika yksin ja peloissaankin turvaa ja parempaa tulevaisuutta etsien.

Jumala on Raamatussa luvannut paljon. Joku on ne lupaukset  laskenutkin. Jumala ei myöskään valehtele, joten voimme luottaa Häneen ja hänen rakkauteensa meitä kohtaan sekä kaikkiin lupauksiin.

 Ensimmäisessä Johanneksen kirjeessä kolmannessa ja neljännessä luvussa puhutaan paljon rakkaudesta. Jumala on rakkaus. Hän rakastaa meitä niin paljon, että antoi ainokaisen Poikansa kuolla meidän syntiemme sovitukseksi. Jumala antaa siis meille syntimme anteeksi. Me saamme kutsua Jumalaa Isäksi ja saamme olla Hänen lapsiaan. Tällainen rakkaus karkottaa myös pelon. Usko Jeesukseen on yhteyttä Isään Jumalaamme, Pyhään Henkeen. Tämä yhteys saa meissäkin aikaan paljon hyvää. Se saa aikaan sen, että mekin pystymme vähän paremmin rakastamaan muita ihmisiä. Siinä on rakkaus, että Jumala on ensin rakastanut meitä. Eli juuri Jumala saa meissä aikaan uskon ja rakkauden. Muutumme, kun alamme tutustua Jeesukseen, persoonaan ja Hänen elämäänsä ja etsimme Häntä ajatusten ja rukousten kautta. Usko ja rakkaus eivät synny meidän yrittämisestä tai teoistamme vaan Jumalan rakkaudesta meitä kohtaan. Saamme uskoa, että kun etsimme Jeesusta elämäämme, Hän lähestyy meitä rakkaudellaan.

Kun lukee tai kuulee Jeesuksen elämästä ja persoonasta, vaikuttuu aina uudestaan. Näin syntyy rakkaus ja huomaa kaipaavansa Hänen läheisyyteen. Näin tapahtui opetuslapsillekin ja he lähtivät seuraamaan Jeesusta. Opetuslapsetkaan eivät olleet mitään nuhteettomia ja hekään eivät ymmärtäneet puoliakaan siitä, mitä todella tapahtui, mutta heillekin riitti Jeesuksen läheisyys, rakkaus.

Jumalan lupauksista ja rakkaudesta syntyy toivo. Toivo paremmasta tulevaisuudesta ja Jumalan lupaamasta ihanasta elämästä iankaikkisesti Hänen yhteydessään. Tämä toivo ja nämä lupaukset on annettu kaikille syntisille ihmisille Jumalan rakkauden osoituksena!

Voimme epäröidenkin tai ymmärtämättä kaikkea tutustua  Jeesuksen elämään kaiken sen keskellä, mitä elämässämme nyt on. Jumala auttaa ymmärtämään ja selviämään eteenpäin. Kaikesta tästä Jumalan rakkaudesta ei voi kuin vain kiittää ja ylistää Häntä.

1 kommentti: