perjantai 17. syyskuuta 2021

Mannaa Jeesukselta

 


Armoa ja rauhaa rakkaat ystävät. Minua on tänään aivan erityisesti puhutellut sellainen asia, kun Israelin kansa vaelsi erämaassa, niin Jumala ruokki heidät joka päivä mannalla. Myös se, että miksi ihmeessä Jumala valitsi omaksi kansakseen Israelin kansan, joka oli riitaista ja eripuraista sakkia. Siinä yhteydessä, kun sitä mietin, tuli mieleeni meidät kristityt. Minun ajatukseni on se, että kristittyjen joukossa ei myöskään ole niitä hyviä ihmisiä, niin kuin ei juutalaistenkaan joukossa ollut. Sinä ystävä, joka tunnet itsesi syntiseksi ja vialliseksi ja kaikella tavalla epäonnistuneeksi, niin Jeesus on tullut juuri sinua varten, meitä syntisiä varten. Ei meistä kukaan voi omilla ansioillaan Jumalan edessä seisoa.

Manna laskeutui yökasteen mukana leiriin ja aamulla, kun ihmiset nousivat, oli mannaa maassa ja sitä he sitten keräsivät ja söivät. Manna oli valkoista ja se maistui hunajaleivältä ja sillä Israelin kansa tuli toimeen 40 vuotta. Kaikki, jotka sitä keräsivät, saivat sitä juuri sopivan määrän. Jos joku keräsi liikaa, niin hänellä ei kuitenkaan ollut sitä kuin oman perheen tarpeen verran ja se, joka keräsi liian vähän, hänellä oli sitä silti juuri sopivasti. Kenelläkään ei ollut koskaan liikaa tai liian vähän. Manna oli ihmeellistä ainetta.

Ajattelen, että manna kuvaa Jumalan sanaa ja sitä, että sana avautuu sen verran, mitä Pyhä Henki sitä siinä hetkessä kirkastaa. Se on myös hyvä vertaus meille jokapäiväisestä armosta. Jumala antaa meille itse kullekin syntien sovitusta juuri sen verran kuin me tarvitsemme. Armoakaan ei meistä kukaan voi saada liikaa tai liian vähän. Kun me ajattelemme armosta käsin sitä 40 vuoden vaellusta, niin Jumala kuljetti mannalla kansan luvatun maan rajalle saakka.

Niin se on ystävät tänäkin päivänä, että kun me syödään se jokapäiväinen manna eli uskotaan Jeesuksessa synnit anteeksi ja käydään Sanan kuulossa ja ehtoollisella, niin siinä me saamme aivan konkreettisesti maistaa Kristuksen ruumis ja veri. Se on meille sovintoateria. Jumala toimii Sanassaan ja sakramenteissaan ja monella tavalla. Haluankin sinua ystävä rohkaista, että ollaan hyvässä turvassa ja uskotaan, että kaikki meidän synnit on anteeksi annettu Jeesuksen nimen ja veren tähden. Aamen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti