perjantai 22. huhtikuuta 2022

Armo meidän päällemme

 


Armon ja rauhantervehdys kaikille rakkaille blogin lukijoille. Tänään oli mielessäni sellainen asia, kun Jeesus oli tuomittavana ristiinnaulittavaksi ja väkijoukko huusi, että tulkoon Jeesuksen veri meidän ja meidän lastemme päälle. Tätä on usein ajateltu sillä tavalla, kuinka juutalaisuudessa on jouduttu kärsimään mm. Jerusalemin hävitys ja Hitlerin teot ja monia muita kauheuksia tämän takia.

Minä ajattelen kuitenkin niin, että Jeesuksen veri on tullut kaiken kansan päälle. Se on sillä tavalla, että kun Jeesuksen veri on meidän ja meidän lasten päällä ja me otetaan se uskossa vastaan, niin se on meille siunaukseksi. Se on sitä, että meillä on Jeesuksessa kaikki synnit anteeksi. Mutta jos me emme usko Jeesukseen ja siihen, että Jeesus on pessyt kaikki meidän synnit pois, niin silloin se sama veri on meille kadotukseksi ja tuomioksi.

Kun me ajattelemme Herran pyhää ehtoollista, jonka me saamme vielä tänä armon aikana kirkoissa nauttia, niin se on syntien anteeksi antamiseksi, se Kristuksen ruumis ja veri, jonka me siellä alttarilla saamme nauttia. Niille, jotka sen uskoo omalle kohdalleen, että totisesti minä suuri syntinen tarvitsen tätä armoa. Mutta se on kadotukseksi niille, jotka eivät sitä usko, vaan nauttivat sen leipänä ja viininä tai mitä itse kukin päässänsä ajattelee. Niin kuin Luther sanoo, että silloin ihminen nauttii sen omaksi turmiokseen.

Se on aivan sama tässä Raamatun paikassa. Sen voi ottaa vastaan uskossa, jolloin Jumala ilmoitti tässä sen, että Jeesuksen veren täytyy tulla meidän päällemme syntiemme sovitukseksi. Minä ajattelen niin, että sinä rakas ystävä, joka luet tätä blogia, ymmärrät tämän asian ja Pyhä Henki antaa sinulle voiman ymmärtää sen, että ehtoollinen on annettu meille voimaksi tälle matkalle. Jeesus toimii monella tavalla, mutta sana ja aine kun yhdistyy, niin siitä tulee sakramentti ja se on meille tärkeä ateria. Me saamme myös ihan sanan kautta uskoa, että kaikki meidän synnit on anteeksi annettu Jeesuksen nimessä ja veressä ja me saadaan olla hyvässä turvassa ja lohdutettuna. Aamen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti