lauantai 9. huhtikuuta 2022

Ihmisen arvo









Mikä on ihminen, että Jumala häntä muistaa, rakastaa ja armahtaa, mietin vaan. Pääsiäisen kärsimysnäytelmässä onkin lopulta kysymys siitä suuresta Jumalan rakkaudesta meitä kohtaan, että Hän antoi ainokaisen poikansa, Jeesuksen, kuolla meidän syntiemme tähden, jottei yksikään, joka Häneen uskoo, hukkuisi, vaan saisi armahduksen synneistään ja lopulta ikuisen ilon taivaassa.

 Jumalan rakkaus on suuri meitä kohtaan ja Hänen suunnitelmansa meidän ja maailman suhteen ovat salassa. Me emme pysty niitä ymmärtämään. Olisi kuitenkin tärkeintä, että opettelisimme tuntemaan Jeesusta ja luottamaan Hänen hyvään tahtoon meitä kohtaan. Vaikeuksien keskellä se voi olla vaikeaa. Nytkin kun katsoo maailmaa ja seuraa sotaa lähellämme, voi ymmärtää vaikeat tunteet ja epäilyksen  ja surun. Juuri näissä tilanteissa Jeesuksen sanat Raamatussa voivat antaa lohdutusta ja rukous, usko, lähentää meitä Jeesuksen rakkauteen. Jeesus rakastaa kaikkia ihmisiä ja haluaa auttaa, armahtaa ja parantaa, pahuuden keskellä ja meidänkin pahoista teoista huolimatta.

 Jeesuksen rakkaus saa aikaan myös meissä muutoksia, jotka johtaa hyviin tekoihin. Raamatussa Matteuksen evankeliumin 25 luvussa, jae 35, Jeesus sanoo: Minun oli nälkä ja te annoitte minulle ruokaa. Minun oli jano, ja te annoitte minulle juotavaa. Minä olin koditon ja te otitte minut luoksenne. 

 Jeesus oli yksi meistä ja eli maailmassa. Jeesuksen voi nähdä kärsivissä ihmisissä ja Hän sanookin, että sen minkä teet yhdelle niistä vähäisimmistä ihmisistä, sen sinä teet minulle. Tämä on vaikeaa heti ymmärtää. Hän on siis läsnä kaikessa mitä tapahtuu ja on rinnallasi, ei vaativana vaan auttajana ja ohjaajana, rakastaen ja ymmärtäen. Hän on ihminen, jota autat ja Hän on myös auttaja, ihmisen tekojen takana. Tuossa jakeessa 35 olevat teot tuli vanhurskaiden osalta tehtyä niin, etteivät he edes itse muistaneet näitä hyviä tekoja tehneensä saati sitten, että olisivat ymmärtäneet, että tekivät ne Jeesukselle. 

 Meidän ei tarvitse suorittaa. Kohtaamisissa ja tapahtumissa on Jeesus ohjaajana ja johdattajana. Meidän voimat ei ilman Jumalan rakkautta meitä kohtaan riitä. Se rakkaus on voimaa ja lohdutusta. Saamme olla vapaita ja turvassa. Jumalalle jokainen on arvokas ja siksi voimme Hänen kanssaan osallistua auttamaan ja saada myös apua, tänäänkin. 

  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti