keskiviikko 6. huhtikuuta 2022

Jotta kirjoitukset käyvät toteen

 


Minä olen usein miettinyt opetuslasten käyttäytymistä juuri ennen Jeesuksen ristiinnaulitsemista. Tuntuu siltä, että opetuslapset joutuivat pelon valtaan heti, kun tuli ongelmia. Jos lukee tarkasti noita pääsiäisen tapahtumia, huomaa kuitenkin, että sekin asia täytyi tapahtua, jotta kirjoitukset kävisivät toteen.

Pääsiäisaterian jälkeen matkalla Öljymäelle Jeesus sanoo: ”Tänä yönä te kaikki luovutte minusta, sillä on kirjoitettu: ’Minä lyön paimenen maahan, ja lauman lampaat joutuvat hajalle.” Tässä Jeesus siis kertoo, että opetuslasten pakeneminen on kerrottu jo Vanhassa Testamentissa. Pietari ei antanut Jeesuksen puhua edes loppuun, vaan keskeytti Jeesuksen ja uhosi: ”Vaikka kaikki muut luopuisivat sinusta, minä en koskaan luovu.” Kun Jeesus sitten kertoo Pietarin kieltävän hänet samana yönä kolme kertaa Pietari vastaa: ”Vaikka minun pitäisi kuolla kanssasi, minä en ikinä sinua kiellä.” Samaa vakuuttivat muutkin opetuslapset.” (Matt. 26: 31-35)

Jos mietimme Pietarin käyttäytymistä, voimme huomata, että hän alkaa vastustaa Jeesusta. Pietari on aikaisemmin tunnustanut, että Jeesus on ’Messias, elävän Jumalan Poika’ (Matt. 16:16) Nyt hän kuitenkin nousee Jeesusta vastaan ja olettaa, että hän pystyy vastustamaan pahaa ja seisomaan kaikessa Jeesuksen rinnalla. Muutama tunti myöhemmin hän joutuu kohtaamaan oman pahuutensa, kun hän on kolme kertaa kieltänyt edes tuntevansa Jeesusta.

Luukkaan evankeliumissa kerrotaan: ”Simon, Simon! Saatana on saanut luvan seuloa teitä kuin viljaa. Mutta minä olen rukoillut puolestasi, ettei uskosi sammuisi. Ja kun olet palannut takaisin, vahvista veljiäsi.” (Luuk. 22:31-32) Tuo kohta on minusta valtavan lohdullinen. Jeesus tunsi Pietarin ja tiesi, että kaikesta halusta huolimatta Pietari ei pysty vastustamaan pahaa, vaan lankeaa jopa kieltämään Jeesuksen. Jeesuksen rakkaus ei kuitenkaan lopu, vaan hän on rukoillut Pietarin puolesta, että Pietari selviää tuosta valtavasta pettymyksestä itseään kohtaan ja kääntyy Jeesuksen puoleen saamaan kaiken anteeksi.

Me olemme myös Jeesuksen opetuslapsia ja saamme ottaa omalle kohdallemme nuo Jeesuksen sanat: ’Minä olen rukoillut puolestasi, ettei uskosi sammuisi. Ja kun olet palannut takaisin, vahvista veljiäsi.’ Vaikka me tunnustamme Jeesuksen Jumalan Pojaksi, joka on sovittanut kaikki syntimme, me lankeamme synteihin jatkuvasti uudelleen. Jeesus kuitenkin rukoilee puolestamme, ettei uskomme sammuisi, vaikka petymme itseemme, vaan aina kääntyisimme Jeesuksen puoleen ja tunnustaisimme rikkomuksemme. Ja mikä tärkeintä, myös uskomme syntimme anteeksi Jeesuksen sovintoveren tähden. Me saamme tänäänkin jättäytyä turvallisella mielellä Jeesuksen käsiin. Hän on kaiken sovittanut.

1 kommentti: