sunnuntai 8. toukokuuta 2022

Verho repeää

 


Armon ja rauhan tervehdys kaikille blogin lukijoille. Haluan muutaman sanan vielä kirjoittaa siitä aiheesta, joka on meidän koko kristikunnan tärkein asia eli Jeesuksen ristiinnaulitseminen ja siihen liittyvät tapahtumat. Kun Jeesus oli ristiinnaulittuna, on tärkeää huomata se, että hän olisi missä vaiheessa tahansa voinut nousta siitä ristiltä pois, niin kuin kiusaajat tahtoivat. Mutta Jeesus ei sitä tehnyt, vaan hän halusi täyttää Isän tahdon. Matteuksen evankeliumissa sanotaan, että Jeesus antoi henkensä. Jeesukselta ei henkeä otettu, vaan hän antoi henkensä meidän puolestamme sovintouhriksi.

Jeesus oli ristiinnaulittu aamupäivällä. Kuudennen tunnin kohdalla eli meidän aikaa klo 12 tuli pimeys koko maan ylle ja sitä kesti kolme tuntia. Sitten Jeesus huusi: ”Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut.” (Matt. 27:46) ja antoi henkensä. Samalla hetkellä temppelin väliverho repesi kahtia ylhäältä alas asti.

Tuo väliverho oli 18 metriä korkea, 9 metriä leveä ja 5 senttimetriä paksu verho, joka erotti Jerusalemin temppelissä kaikkein pyhimmän pyhästä. Tuonne kaikkein pyhimpään ei saanut mennä kukaan muu kuin ylipappi kerran vuodessa uhraamaan koko kansan syntien sovitukseksi. Kun me ajattelemme, että tämä valtavan korkea ja paksu verho repeää ylhäältä alaspäin, niin se on valtavaa Jumalan työtä. Jeesuksen kuolema sai aikaan sen, että ihmisen ja Jumalan välissä ei enää ole mitään erottavaa verhoa, vaan Jumala on tuonut kasvonsa ja armonsa meidän eteemme Jeesuksessa Kristuksessa.

Raamatussa on myös toinen kohta, jossa maahan tuli pimeys. Se tapahtui, kun Israelin kansa oli Egyptin orjuudessa ja Jumala lähetti sinne vitsauksia vapauttaakseen kansansa orjuudesta. 9. vitsaus oli kolme päivää kestävä pimeys, joka tuli egyptiläisten päälle. Tämän jälkeen tuli 10. vitsaus, jolloin kaikki esikoisena syntyneet poikalapset tapettiin, mutta ne, jotka olivat voidelleet karitsan verellä oven pielet, pelastuivat. Tämä kuvaa sitä evankeliumia, miten Jeesuksen veri, kun me uskomme sen omalle kohdallemme, suojelee meidät kadotustuomiolta.

Me saamme tänäänkin, ystävät, luottaa siihen, että Jeesus Kristus on totisesti pessyt meidän syntimme pois. Hän on ottanut temppelin väliverhon pois ja meillä on suora yhteys Jumalan luo Jeesuksen sovintoveren kautta. Me saamme uskoa kaikki syntimme anteeksi Herran Jeesuksen nimessä ja veressä ja me saamme olla hyvässä turvassa ja lohdutettuna. Uskotaan tänä päivänäkin se, ettei ole niin suurta syntistä, jolle ei armo kuulu, kun me vain kadumme syntisyyttämme. Jeesus on uskon alkaja ja täydelliseksi tekijä ja Pyhä Henki antaa meille uskon voiman. Aamen.

1 kommentti: