perjantai 20. tammikuuta 2023

Hätänumero

 


”Avuksesi huuda minua hädän päivänä, niin minä tahdon auttaa sinua, ja sinun pitää kunnioittaman minua.” (Ps. 50:15) Tuota Psalmin jaetta on tavattu sanoa Jumalan puhelinnumeroksi. Oikeastaan se on hätänumero, johon saa soittaa koska vain. Hätätila ja rukous kuuluvat yhteen.

Toisinaan olen kuullut sellaisia ajatuksia, että ensin täytyy ylistää Jumalaa, niin sitten osaa rukoilla Jumalan mielen mukaisesti. Minä olen kuitenkin niin heikko ihminen, että minulle oma ja läheisten hätä ovat niitä asioita, jotka täyttävät rukoukseni. Ja jotenkin ajattelen, että se kelpaa. Kun luemme evankeliumeista ihmisistä, joilla oli hätä, niin kyllä hekin toivat sen hätänsä heti ensimmäisenä Jeesuksen tiettäväksi. Vasta avun saatuaan, he kiittivät, jos hoksasivat.

Meillä on siis etuoikeus puhua kaikki hätämme taivaalliselle Isällemme. Me saamme puhua juuri niillä sanoilla, jotka mieleemme tulevat ja vaikka niin sekavasti, ettei siitä kukaan ihminen ottaisi selvää, mutta Jumala ymmärtää. Toisinaan ei suuressa hädässä edes löydy sanoja ja silloin huokauskin riittää. Roomalaiskirjeen 8. luvussa meitä lohdutetaan: ”Myös Henki auttaa meitä, jotka olemme heikkoja. Emmehän tiedä, miten meidän tulisi rukoilla, että rukoilisimme oikein. Henki itse kuitenkin puhuu meidän puolestamme sanattomin huokauksin. Ja hän, joka tutkii sydämet, tietää, mitä Henki tarkoittaa, sillä Henki puhuu Jumalan tahdon mukaisesti pyhien puolesta.” (jakeet 26-27)

Meidän ei siis tarvitse olla huolissamme siitä, rukoilemmeko oikein tai olemmeko oikeassa mielentilassa. Eikä varsinkaan osata antaa oikeaa ratkaisua Jumalalle tiettäväksi. Omassa kaikkitietävyydessämme me usein neuvomme Jumalaa ja ajattelemme muuttavamme hänen päätöksiään omalla rukouksellamme. Meillä on kuitenkin Jumala, joka on meidän puolellamme ja tahtoo auttaa meitä. Me saamme tuoda hätämme hänen hoidettavakseen ja luottaa siihen, että hän on elämässämme ja hänen uudeksi luova voimansa vaikuttaa meissä. Elämä jatkuu ehkä inhimillisesti hyvinkin vaikeana, mutta Jumalan Henki matkakumppanina pääsemme kuitenkin varmasti perille.

8 kommenttia: