maanantai 6. helmikuuta 2023

Päivä kerrallaan

 


Jumalan rauhan tervehdys blogin lukijoille. Minä olen viime aikoina saanut olla sellaisten ihmisten kanssa tekemisissä, jotka joutuvat olemaan paljon yksin kotonaan omissa oloissaan. Ajattelen niin, että varsinkin yksinäisyydessä, kun ihmisellä on paljon aikaa ajatella, syyllisyys alkaa monella tavalla painaa ja sielunvihollinen käyttää hyödyksi kristittyjä, jotka kohtaavat yksinäisyyttä. Se syyttää menneestä ja panee huolehtimaan tulevaisuudesta. Meidän tulee ymmärtää, että on vain yksi päivä, jota me voimme elää eli juuri tämä päivä. Eilinen on mennyt menojaan ja se saa painua kaikkine munauksineen ja virheineen unholaan. Toinen päivä on huominen, sitä me emme vielä tänään voi elää. Se tuo omat ilot ja surut tullessaan, kun sen aika on.

Se, mihin me voimme vaikuttaa on tämä päivä. Tänä päivänä me voimme olla ystävällisiä läheisillemme ja voimme tuoda iloa ympärillemme. On äärettömän tärkeää, miten me elämme juuri tämän päivän. On tärkeää, miten me suhtaudumme toisiin ihmisiin. Kun me oikein sydämestämme haluamme huomioida myös matkakumppaneitamme, niin silloin myös meitä huomioidaan. Kun me levitämme ystävällisyyttä, joka tulee Jeesuksesta, niin kyllä se myös leviää eteenpäin. En tarkoita, että se pitäisi olla väkinäistä, mutta kun se tulee sydämestä, niin se tuottaa mielihyvää.

Matteuksen evankeliumin luvussa 6 jakeissa 25-34 puhutaan Jumalan huolenpidosta: ”Sen tähden minä sanon teille: älkää huolehtiko hengestänne, siitä mitä söisitte tai joisitte, älkää ruumiistanne, siitä millä sen vaatettaisitte. Eikö henki ole enemmän kuin ruoka ja ruumis enemmän kuin vaatteet? Katsokaa taivaan lintuja: eivät ne kylvä eivätkä leikkaa eivätkä kokoa varastoon, ja silti teidän taivaallinen Isänne ruokkii ne. Ja olettehan te paljon enemmän arvoiset kuin linnut! Kuka teistä voi murehtimalla lisätä elämänsä pituutta kyynäränkään vertaa?” (jakeet 25-27)

Tässäkin on niin valtavaa evankeliumia siitä, mikä meidän elämässämme on tärkeintä, että me saamme luottaa Jeesuksen armoon. Me saamme luottaa siihen, että Jeesus pitää meistä huolen. Me saamme hoitaa yhden päivän tehtävät kerrallaan murehtimatta eilistä tai huomista. Sen tähden eletään vain tätä päivää. Ollaan ystävät hyvässä turvassa ja uskotaan, että kaikki meidän synnit on anteeksi annettu Herran Jeesuksen nimessä ja viattomassa ja kalliissa sovintoveressä. Ystävät, me saamme olla hyvässä turvassa ja lohdutettuna ja luottaa siihen, että Jeesus pitää meistä kaikista huolen. Aamen.

6 kommenttia:

  1. Kiitos hyvästä kirjoituksesta

    VastaaPoista
  2. Kiitos veli kylläpä ROHKAISI JA KANNUSTI KOVASTI tähän vaikeaan yksinäiseen aikaan jossa Vihollinen etsii kenet voisi niellä ! Olemaan rohkaisija toisille tuoda iloa ankeuteen ihmissuhteisiin naapureihin työkavereihin siellä missä kulloinkin olemme JA JEESUKSELTA JEESUKSESSA NIITÄ SA JA VOI JAKAA SEN HYVÄN MINKÄ ITSE OLEMME JO SAANEET SE EI LOPU KOSKAAN JEESUS ON ELÄMÄN ILON YLISEVUOTAVS LÄHDE JA HALUAA JAKa sitä kauttamme ympäristöömme!

    VastaaPoista
  3. Niin totta,hyvä ja rohkaiseva kirjoitus

    VastaaPoista
  4. Kyllä ❤ Elämä ei ole helppoa, eikä pidäkään olla mutta herra kantaa ja on kantanut 🙏 Monet kanssa sisareni ihmettelevät, että aina löydän positiivista, vaikeina hetkinä ja se tulee herrasta 😇 Kiitos taivaan Isä ❤

    VastaaPoista
  5. Kiitos ♥️Amen 🙏

    VastaaPoista