lauantai 22. heinäkuuta 2023

Jeesuksessa pysyminen

 


Osallistuin kyselytutkimukseen, jossa piti verrata sitä aikaa, kun olin lapsi ja nykyaikaa. Monet asiat ovat muuttuneet paljon eikä ollut ollenkaan helppo vastata kaikkiin kysymyksiin, onko jokin asia nyt paremmin vai huonommin kuin ennen. Puhelun jälkeen mieleeni nousi virsi 555: ”Päiväni rientää kohti loppuaan, on ilo maallinen kuin varjo vaan. Ei ole täällä mitään pysyvää, vain sinä, Herra, sinä luoksein jää.”

Johanneksen evankeliumin 15. luvussa puhutaan Jeesuksessa pysymisestä. ”Pysykää minussa, niin minä pysyn teissä. Eihän oksa pysty tuottamaan hedelmää, ellei se pysy puussa, ja samoin ette pysty tekään, ellette pysy minussa. Minä olen viinipuu, te olette oksat. Se, joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, tuottaa paljon hedelmää. Ilman minua te ette saa aikaan mitään.” (jakeet 4-5)

Pysyminen on pitkäaikaista oleskelua. Se ei ole vain vierailua silloin tällöin tai sivusta katsomista. Kun pysytään tietyssä paikassa, siellä eletään. Uskossa eläminen on pysymistä Jeesuksessa. Jeesus vertaa itseään viinipuuhun ja puhuu meistä oksina, jotka ovat hänessä. Voimme ajatella myös meille tutumpaa omenapuuta. Hedelmän tuleminen oksaan edellyttää puussa kiinni olemista. Oksa ei voi itse päättää tuottaa hedelmää, vaan se kantaa sen, mitä sille annetaan. Tämä on minun mielestäni hyvin lohdullista. Jeesuksessa pysyminen tuottaa meissä Hengen hedelmää.

Elämä Jeesuksessa on rakkauteen perustuva suhde. Jakeessa 9 sanotaan: ”Niin kuin Isä on rakastanut minua, niin olen minä rakastanut teitä. Pysykää minun rakkaudessani.” Seuraavassa jakeessa sanotaan, että Jeesuksen rakkaudessa pysyminen on hänen käskyjensä noudattamista. Tässä kohtaa tuntuu, että pohja putoaa pois. Enhän minä pysty noudattamaan Jumalan käskyjä. Onhan se nyt todettu jo monta kertaa. Leikataanko minut pois Jeesuksesta, koska en pysty täyttämään käskyjä?

Luulen, että nuo ajatukset ovat sinullekin tuttuja. Jumala kyllä tietää millaisia me ihmiset olemme ja siksi Jeesus tuli sovittamaan syntimme. Me emme pysty käskyjä täyttämään, vaan saamme turvautua siinäkin Jeesukseen, pysyä hänen rakkaudessaan. Elämä Jeesuksessa on tarkoitettu iloksi. Jakeessa 11 Jeesus jatkaa: ”Olen puhunut teille tämän, jotta teillä olisi minun iloni sydämessänne ja teidän ilonne tulisi täydelliseksi.” Pysytään siis Jeesuksessa ja turvaudutaan kaikessa häneen. Eletään elämää, jonka keskiössä on Jeesus, iloitaan pelastuksesta ja siitä elämästä, jonka me olemme hänessä saaneet ja annetaan hänen huolehtia myös hedelmän kasvamisesta. Aamen.

1 kommentti: