keskiviikko 6. syyskuuta 2023

Jeesusta huutava pelastuu

 


Rauhantervehdys kaikille rakkaille blogin lukijoille, ystäville ja niin sanotusti kylän miehille ja naisille. Kaikille kuuluu Jumalan rauha. Tänään minua on mietityttänyt se, miten eri seurakunnissa on erilaisia tapoja. Joissakin edellytetään syntien anteeksi saamiseksi rippiä tai että täytyy olla Pyhän Hengen saanut ihminen, joka todistaa synnit anteeksi tai muuta sellaista.

Pyhä Raamattu on kuitenkin siinä mielessä hyvin selkeä kirja, että siinä on selkeät paikat siitä, ketkä saavat uskoa syntinsä anteeksi. Esimerkiksi Apostolien tekojen 2. luku jae 21: ”Mutta joka huutaa avuksi Herran nimeä, se pelastuu.” Tämä on hyvin yksinkertainen lause, jonka jokainen tajuaa. Jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, se pelastuu. Ei siinä tarvita rippiä tai mitään temppuja. Ainoastaan se, että sydämessään tuntee sen, että minä tarvitsen Jeesuksen ja sydämensä pohjasta huutaa, että Herra Jeesus, auta minua. Herra itse lupaa, että hän pelastuu.

Se on valtava lupaus. Aivan niin kuin ryöväri ristinpuulla ei ehtinyt parannusta tekemään. Hän vain sanoi Jeesukselle, että muista minua, kun menet valtakuntaasi. Jeesus vastaa, että totisesti tänä päivänä olet valtakunnassani. Tai niin kuin Egyptissä oli vitsaukset, ja kun israelilaiset laittoivat oven pihtipieliin karitsan verta, niin kuolema meni ohi. Se on ihan sama tässä: Joka huutaa avuksi Herraa, pelastuu.

Tämä on ystävät niin valtavaa evankeliumia. Meidän tulee rukoilla, että meille avautuisi tämä evankeliumi. Itse kehottaisin meitä jokaista enemmän tutkimaan Raamattua. Jumalan sanaa kannattaa tukia sellaisella rukouksella, että rakas Jumala, avaa minulle tämä sana, niin kyllä Pyhä Henki avaa.

Ystävät rakkaat, me saamme tänäänkin olla hyvässä turvassa ja uskoa, että Jeesus kuulee huutomme: Auta minua. Me olemme taivaskelpoisia ja meidän nimemme on siellä elämänkirjassa. Jeesus ei ole turhia lupauksia Raamattuun laittanut. Sen vuoksi me saamme tänäänkin olla hyvässä turvassa ja luottaa siihen, että jokainen, joka huutaa Herraa avuksi, pelastuu. Ollaan ystävät hyvässä turvassa ja lohdutettuna ja uskotaan, että meidän synnit on anteeksi annettu. Aamen.

3 kommenttia: