Minulle tuli
mieleeni kertomus Martasta ja Mariasta. Se on varmasti sinullekin tuttu.
Muistamme, miten Martta ahersi keittiössä, kun Maria istui kuuntelemassa
Jeesusta. Muistissa on ehkä sekin, miten Jeesus sanoi Martalle, että hän
hätäilee ja huolehtii niin monista asioista ja että Maria on valinnut hyvän
osan eikä sitä oteta häneltä pois.
Otin
Raamatun ja luin tuon kohdan. (Luuk. 10:38-42) Ensimmäinen asia, johon en ole
aikaisemmin kiinnittänyt huomiota on, että nimenomaan Martta kutsui Jeesuksen
ja opetuslapset luokseen. Hän halusi palvella Jeesusta. Martta halusi huolehtia
siitä, että Jeesus ja hänen mukanaan tulleet saavat syödäkseen. Martta halusi
olla lähellä Jeesusta, mutta arjen työt pitivät hänet kiireisenä. Tästä seurasi
se, että häntä alkoi harmittamaan, kun Maria ei auttanut. Sitten seuraa aika
erikoinen juttu. Martta ei mennyt Marian luo ja pyytänyt tätä auttamaan, vaan
hän puhui asiasta Jeesukselle.
Mekin
saatamme toimia usein niin kuin Martta. Haluamme osallistua erilaisiin
palvelutehtäviin seurakunnassa, mutta sitten meitä kuitenkin alkaa
harmittamaan, kun meille jää omasta mielestämme liikaa tehtävää. Tästä
tilanteesta emme sitten puhukaan heille, jotka voisivat jakaa vastuutamme, vaan
olemme tavallaan vihaisia Jumalalle. Jatkamme palveluamme nyreällä mielellä.
Siitä seuraa se, että osamme ei olekaan enää hyvä. Emme ole enää lähellä
Jeesusta.
Ajattelen,
että Jeesus ei aseta Martan ja Marian toimia vastakkain, vaan se hyvä osa, jota
Jeesus tarkoittaa, on hänen lähellään olemista. Me voimme olla lähellä Jeesusta
erilaisissa palvelutehtävissä. Toisaalta me voimme myös paeta Jeesuksen
läheisyyttä kaikenlaiseen touhottamiseen tai näennäisesti olla läsnä, mutta
kuitenkin ajatuksissa kaukana.
Martan
luonne ei muuttunut mihinkään, vaan hän oli jatkossakin se, joka palveli
käytännön työllä. Maria oli jatkossakin se, joka oli ihan Jeesuksen vieressä.
Tämän me saamme tietää, kun Jeesus juuri ennen Jerusalemiin ratsastamista oli
jälleen Betaniassa. Martta palveli ja Maria voiteli Jeesuksen jalat kalliilla
nardusöljyllä ja kuivasi ne hiuksillaan. (Joh. 12:1-3) Ajattelen, että Martan
asenne oli kuitenkin muuttunut. Hän oli Lasaruksen ollessa kuolleena
tunnustanut Jeesuksen Messiaaksi. Martta oli päässyt lähelle Jeesusta ja siinä
lähellä Jeesusta hän sai palvella omilla lahjoillaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti